Pääkirjoitus

Ko­ti­maan len­to­mat­kai­lul­la ei mene hyvin

Pääkirjoitus

Lentomatkailulla ja varsinkaan kotimaan lennoilla ei Suomessa mene hyvin. Uusimpien tilastojen mukaan matkustajamäärät näyttävät olevan laskusuunnassa oikeastaan kaikkialla muualla paitsi Helsinki-Vantaalla.

Kuusamon lentokentällä kävi viime vuonna runsaat 74 000 matkustajaa. Määrässä on laskua edellisvuodesta 13,8 prosenttia.

Yllättävää kyllä, myös Oulun lentokentän matkustajamäärä laski viime vuonna 18,7 prosenttia. Suurin pudotus oli Turussa, jossa matkustajamäärä putosi edelliseen vuoteen verrattuna peräti 28,7 prosenttia. Kaikkiaan kotimaan lentoliikenteen matkustajamäärä laski runsaat kymmenen prosenttia.

Kuusamon kentän osalta myönteistä on se, että ulkomailta tulleiden määrässä oli kasvua runsaat 11 prosenttia. Ulkomaalaisia tuli yhteensä runsaat 12 000 henkilöä. Ulkomaalaiset kaunistavat tilastoa, sillä kotimaan matkailijoiden osalta laskua oli runsaat 17 prosenttia.

Finaviasta arvioidaan, että kotimaan matkustajamäärän lasku on seurausta taantumasta, murroksesta lentoliikenteessä sekä muiden matkustusmuotojen houkuttelevuuden kohenemisesta.

Kuusamon kentän tilanteesta on puhuttu viime vuosien aikana paljon ja yritetty keksiä keinoja siihen, miten lentomatkustajia saataisiin lisää. Siinä ei ole ikävä kyllä vielä onnistuttu. On sääli, että juuri kun Kuusamon lentoasemaa jokunen vuosi sitten laajennettiin monilla miljoonilla euroilla, matkustajamäärät alkavat pudota.

On syytä antaa paikallisille matkailualan toimijoille kiitosta siitä, että kansainvälinen lentomatkailu on nousussa Kuusamossa kovan työn tuloksena. Toivottavasti sama hyvä vire jatkuu tulevaisuudessakin.

Pelkästään ulkomaisten matkailijoiden varaan ei Kuusamon liikenteen jatkuvuutta voi panna. On pakko saada lisää kotimaisia lentomatkailijoita. Lentojen hinnoilla ja lentovuorojen oikea-aikaisuudella on suuri merkitys. Lisäksi Kuusamon alueen houkuttavuutta kotimaisten matkailijoiden silmissä on saatava edelleen nousemaan. Kenttä elää kuitenkin pääosiltaan niin kotimaisista kuin ulkomaalaisista matkailijoista.

”Pelkästään ulkomaisten matkailijoiden varaan ei Kuusamon liikenteen jatkuvuutta voi panna.