Pääkirjoitus

Kou­lu­tuk­sel­la työ­paik­kaan

Maanrakennuskoulutus houkuttelee oppilaita Taivalkoskelle. Alalla uskotaan olevan työpaikkoja jatkossakin. Hienoa on, että opiskelupaikka on tarjolla lähellä.
Maanrakennuskoulutus houkuttelee oppilaita Taivalkoskelle. Alalla uskotaan olevan työpaikkoja jatkossakin. Hienoa on, että opiskelupaikka on tarjolla lähellä.
Kuva: Risto Pikkupeura

Kevät on koulujen päättäjäisten ja valmistujaisten juhlaa. Samaan aikaan monella koulunsa päättävällä on edessään opiskelupaikan etsintä. Ammattikouluissa tiedetään jo miten yhteishaussa oppilaita on hakeutumassa eri koulutuslinjoille. Yliopistoihin pyrkivillä lukionsa päättävillä on hakukokeet vielä edessä.

Koillismaalla opiskelupaikkoja on tarjolla vielä poikkeuksellisen hyvin. Kainuun ammattiopisto ja Oulun seudun ammattiopisto tarjoavat monipuolisen paletin eri opiskelumahdollisuuksia Kuusamossa ja Taivalkoskella. Koulut myös reagoivat tulossa olevaan koulutustarpeeseen. Suunnitteilla on tarvittaessa muun muassa kaivannaisteollisuuden koulutusta.

Kiinnostus koulujen aloituspaikkoihin kertoo myös mihin toimialaan nuoret uskovat. Kuusamossa lähihoitajakoulutus on noussut suosituimmaksi ja totta onkin, että jo lähitulevaisuudessa alan työpaikkoja tulee olemaan tarjolla.

Myös kaupallinen ala ja matkailualat ovat kiinnostaneet nuoria Kuusamossa. Kiinnostusta on myös talonrakennusalaan ja sähköasentajien koulutukseen.

Taivalkoskelle opiskelijat ovat hakeutuneet maanrakennuskoulutukseen. Alalla onkin työpaikkoja ollut varsin hyvin. Metsäkonekoulutus kärsii edelleen parin - kolmen vuoden takaisesta lamasta, jonka seurauksena monet tehtaat lopettivat toimintansa ja myös työpaikat muuttuivat epävarmoiksi. Toisaalta metsäala on edelleenkin Suomen selkärankateollisuutta, joten jatkossakin koneenkuljettajia tullaan tarvitsemaan.

Jokainen nuori ei varmaankaan heti pääse toivomalleen alalle. Monella nuorella ajatus omasta ammatista on vielä hahmottumatta. Tärkeää olisi kuitenkin hakeutua johonkin koulutukseen. Siirtyminen muun alan opiskeluun on tarvittaessa helppoa ja koulutuksen myötä myös omat toiveet usein tiivistyvät varmemmaksi tavoitteeksi, oli ala mikä tahansa.

Koillismaalla on oppilitoksissa tarjolla edelleen lukuisia aloituspaikkoja. Kuusamossa voi vielä hakeutua tekniikan ja liikenteen alan opintoihin ja Taivalkoskella metsäkonepuolelle, kone - metalli tai tarjoilija-koulutukseen.

Huonoin vaihtoehto nuorelle on jättäytyä ylipitkälle välivuodelle, jonka aikana motivaatio opiskeluun ja ammatin hankkimiseen voi laimentua. Enää Suomessa ja maailmalla ei pärjää ilman minkäänlaista koulutusta. Koulutuksen hankkiminen on osoitus myös siitä, että on elämässään tavoitteellinen. Siksi mahdollisuutta käyttää kotialueella olevia opiskelupaikkoja on syytä hyödyntää.

Oppilaitoksia tarvitaan myös alueen elinkelpoisuuden takaamiseksi. Oppilaitokset tuovat viimeisintä tietoa, jonka on hyvä olla myös työelämässä jo olevien saavutettavissa. Työssäolo on elinikäistä oppimista, joten jo nyt ja jatkossa aikuiskoulutuksen osuus tulee myös oppilaitosten tarjonnassa painottumaan. Oppilaitosten riittävät opiskelijamäärät ovat meidän kaikkien etu.

Jokainen nuori ei varmaankaan heti pääse toivomalleen alalle. Monella nuorella ajatus omasta ammatista on vielä hahmottumatta. Tärkeää olisi kuitenkin hakeutua johonkin koulutukseen.