Kun köyhä nuori 1950-luvulla olisi tahtonut opiskella oppikoulussa ja lukiossa, oli molempiin tiukka seula. Vain varakkaiden perheiden lapsille tie oli avoin. Jotkut onnelliset köyhät lapset saivat kyllä papilta tai joltain muulta silmäätekevältä suosituksen, joka avasi opintien. Suurin osa köyhien lapsista joutui heti työhön. Tämä oli ”hyvä järjestys”, Suomihan tarvitsi silloinkin paljon kouluttamatonta halpatyövoimaa. Rikkaat lapset saivat opiskella ja pääsivät hyviin ammatteihin, ylläpitämään perinteistä yhteiskuntarakennetta.
Moni kuusamolainen ikäihminen on kertonut, että hänen perheessä lapset eivät päässeet oppikouluun, vaikka oli ”lukupäätä”. Jos ei ollut isontalon tai varakkaan perheen lapsi oli turha pyrkiä oppikouluun. Hyvät todistukset eivät siihen aikaan merkinneet mitään, vain raha puhui.
Peruskoulu tuli Ruotsiin 1960-luvun alussa. Jo silloin Suomi matki ruotsalaisia käytänteitä. Ruotsissa sosiaalidemokraatit olivat olleet vallassa koko sodanjälkeisen ajan ja yhteiskunta oli tasa-arvoinen. Silloiseen Suomeen tasa-arvoinen yhteiskunta istui hyvin, koska meilläkin oli vasemmisto vallassa. Niinpä meillekin tuli peruskoulu.
Peruskoulun myötä yhä suurempi osa Suomen kansasta sai opiskella. Tätä myös edesmennyt presidentti Urho Kekkonen kannatti. Hiljalleen yhteiskunnan rakenteet muuttuivat, ja yhä suurempi osa köyhistä teki ns. luokkaretken eli nousi yhteiskunnan portailla. Oli aika, jolloin pätevyys ja koulutuspohja olivat tärkeämpiä kuin varallisuus. Moni nykypäättäjä on tämän ansiosta noussut köyhistä oloista yhteiskunnan silmäätekeväksi. Niihin aikoihin sosiaalidemokraatit olivat suurimpia hallituspuolueita.
Tasa-arvoinen koulutus merkitsee pienelle maalle, että maan kaikki älykkäät ihmiset valjastetaan yhteiskunnan palvelukseen. Suomen tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä on mahdollistanut Nokian ja Angry Birds’ien menestyksen. Siitäkin huolimatta, että nykyinen pääministerimme moittii ”kaiken maailman dosentteja”, nämä dosentit ja tasa-arvoinen koulutusjärjestelmämme ovat antaneet myös pääministerille itselleen hyvät mahdollisuudet opiskella. Kummasti sitä unohtaa menneisyyden, kun auvoinen ura urkenee. Pieni kansa on hukassa ilman koulutusta ja uusia kehitysajatuksia. Meillä ei ole kahvia, banaaneja eikä öljyä. Meidän pitää siis panostaa keksintöihin. Tämä taas vaatii koulutettua ja kielitaitoista kansaa. Olisi otettava mallia Hollannista, jossa jo alakoululaiset oppivat neljää eri kieltä. Eivät suomalaiset sen tyhmempiä ole vaikka perussuomalaiset toista väittävät!
Niissä suvuissa, joissa aiemmat sukupolvet olivat rahalla ostaneet oppilaspaikat oppikouluun, lukioon ja yliopistoon saatiin 1970-luvulta lähtien huomata, että ajat olivat muuttuneet. Jos ei nuorella ollut lukupäätä hän ei päässyt lukioon eikä korkeakouluun, vaan älykkäämpi joskin köyhä nuori pääsi hänen edelleen, kun oli paremmat todistukset. Varakkaiden vesojen pitikin nyt mennä ammattikouluun, mikä aikaisemmin oli ollut köyhälistön opinahjo. Luulen, että monessa varakkaassa perheessä tämä kehitys harmitti. Mitä voitaisiin tehdä tällaisen kehityksen pysäyttämiseen?
Keksittiin, että tehokas tapa palauttaa entisaikojen järjestys yhteiskuntaan oli tietenkin opintoetuuksien pienentäminen. Kun pienennetään opintotukea, on vähävaraisten nuorten vaikeampi kustantaa opintojaan. Kun opintotuki ei riitä vuokranmaksuun ja ruokaan on köyhän opiskelijan pakko ottaa osa-aikatöitä. Tämä taas pidentää opiskeluaikaa ja siitä seuraa lisäsanktiot eli opintotuki saattaa loppua kokonaan.
Kun opinnot on suoritettu ja pitäisi päästä töihin tulee uusia esteitä eteen. Etenkin kun nuori nainen hakee työtä hän törmää eriarvoisuuteen. Jos hänellä on pieniä lapsia ja puolipäiväinen hoitopaikka, työnantaja toteaa: ”Ethän sinä voi ottaa tätä työtä vastaan, koska sinulla on vain puolipäivähoitopaikka lapselle.” Siinä ei auta todistelut, että kokopäiväinen hoitopaikka kyllä saadaan jos saa työtä. Jos sitä vastoin olisi subjektiivinen päivähoito-oikeus eli lapsi saisi kokopäiväisen hoitopaikan, ei tätä estettä työsaannille olisi.
Tyypillistä nykyajalle on että ihmiset eivät ajattele, ketä pitää kiittää siitä, että nuoret pääsevät opiskelemaan älykkyyden eli lukupään perusteella, eikä vanhempien rahapussien mukaan. Ihmiselle on luonteenomaista, että hän pitää asioita itsestäänselvinä. Kun nyky-Suomessa tällä hetkellä on melko hyvät olot myös vähävaraisille, he vaaliaikoina katsovat ja ihailevat ”kauniita ja rohkeita” eli menestyviä ehdokkaita, jotka eivät välitä heidän tarpeistaan. Lainaan osuvasti sosiaalidemokraatti Ilkka Taipaleen lausahdusta: ”On hullunkurista, että juuri ne ihmiset joiden etuja me ajamme, jättävät äänestämättä.”
Suomalaisilla on ollut tasa-arvoinen äänestysoikeus vasta 110 vuotta. On mielestäni kansalaisvelvollisuus mennä äänestämään ja sillä osoittaa, että yhtäläinen, vapaa äänioikeus on meille arvokas asia. Äänestämällä näytät mitä mieltä olet asioiden hoidosta. Jos olet tyytyväinen siihen että yhteiskunta muuttuu yhä eriarvoisemmaksi niin äänestä nykyisiä päättäjiä. Jos taas kannatat muita arvoja, äänestä toisia, neuvoo
