Krista Voh­la­ka­ri ehti jo Kiinaan – takana puo­li­ma­ra­ton, var­si­nai­nen val­men­nus­työ ei ole vielä alkanut

-
Kuva: Krista Vohlakarin albumi

Krista Vohlakari on ehtinyt viettää Kiinassa jo muutaman päivän. Viime viikon torstaina kohti Pekingiä suunnannut 22-vuotias Erä-Veikkojen hiihtäjä viestitti tiistaina Changhunista, ettei varsinaista valmennustyötä ei vielä ole ehditty aloittaa. Vohlakarin mukaan aikataulu on noin viikon myöhässä.

– Luultavasti aloitamme viikonloppuna tai ensi viikon alussa. Huomenna ( keskiviikkona ) tapaamme täällä Changchunissa kiinalaisen valmentajan, jonka kanssa alamme suunnitella leirien sisältöä, Vohlakari kertoi.

Kuulemma kiinalaisilla valmentajilla on hieman erilaiset valmennusfilosofiat kuin meillä suomalaisilla.

Vohlakarin mukaan ensimmäiset päivät Kiinan reissulla ovat olleet mukavia.

– Tässä odotellessa olemme treenanneet ja tutustuneet kiinalaiseen kulttuuriin.

Ensimmäisiin päiviin on kuulunut myös juoksukilpailu. Sunnuntaina Vohlakari juoksi Jingyuetan Forest Marathonilla puolimaratonin ja sijoittui yhdeksänneksi.

Vohlakari odottaa nyt pääsevänsä valmentamaan ja näkemään, miten se sujuu.

– Kuulemma kiinalaisilla valmentajilla on hieman erilaiset valmennusfilosofiat kuin meillä suomalaisilla. Saa nähdä tuleeko ristiriitoja.

KEV:n kaksikko kirjoittaa Kiinan kuulumisistaan Erä-Veikkojen edustushiihtäjien SusiTiimin blogiin. Krista Vohlakarin ajatuksia ensimmäisistä päivistä Kiinassa voi käydä lukemassa täältä.

Juttua muokattu 23.6. klo 12:32. Lisätty linkki SusiTiimin blogiin.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä