Ei tienny itkiskö vai nauras. Tekstin luojana mestariluokkaan yltävä Seppo Ervasti saa kunnioitukseni ja ihailuni myös periaatteellisesta rohkeudesta, etten sanoisi jääräpäisyydestä. (KS 12.10. s.14 Kävin kimppuun kuin sika limppuun.) Itsekin olen tavannut hänet keräyslippaan takana. Ja mitä tein? Häpesin, koska kukkarossani oli tosi vähän rahaa, kolikoita, ei varmaankaan edes kymppiä. Lähellä olevalta tuttavalta lainasin jonkin lantin lisää.
Minä olin kuullut hänen saarnaavan kirkossa, en veisaavan. Ervastin tapaamisessa oli hämmentävä tunnelma. Kuin nöyryyttä ja uljautta. Ja ympärillä jonkinlaista sekasotkua: negatiiveja, valokuvia ja käsikirjoitusliuskoja ja muuta arkistosälää pöydillä ja myös pitkin tuoleja. Joku penkomis- ja pakkausepisodi oli meneillään, kun ovikello soi ja käytävässä seisoi kerääjä lipas kädessä. Oltiin siis minun asunnossani.
Miten päädyttiin veisuuseen? Pyysin rovasti Ervastilta kodinsiunausta, kun hän nyt kerran oli asunnossani asioimassa seurakunnan yhteisvastuukeräystä suorittamassa. Piti, muuten, kauniin siunauspuheen, ihan ex-tempore. Laulettiin sitten porukalla virsi – oliko se Kiitos sulle Jumalani, en muista varmaan.
Kiitos Lukijalta-osaston, entisenä kuusamolaisena saan sykähdyttäviä lukuelämyksiä Koillissanomain toimittajien tekstien ohella Maila Pöyliöltä, Ebba Ahoselta, Toini Virranniemeltä ja monilta muilta.
Keräyksiin antamista kannattaa kokeilla ihan vaikka vain uteliaisuuttaan. Siihen pätee vanha sanonta, ns. entisen tytön slogan: ku antaa niin ittekki saa.
