Pääkirjoitus
Hallitustunnustelijana toimiva keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ryhtyy kasaamaan hallitusta pohjalle, jota osattiin odottaa. Mukana ovat keskustan lisäksi perussuomalaiset ja kokoomus. Yllätyksenä, pienenä sellaisena, voidaan pitää, ettei edes RKP mahtunut mukaan.
RKP:n poisjäännin voi arvioida johtuvan lähinnä kahdesta seikasta. Sipilä haluaa vaikeana aikana mahdollisimman tiivistä johtamista. Se on helpompaa kolmen puolueen troikalla kuin jos mukana olisi pienpuolueita, joiden kanssa tasapainoileminen koitui Jyrki Kataisen hallituksen riippakiveksi. RKP ja perussuomalaiset ovat muutamissa asioissa kaukana toisistaan, mikä edesauttoi Sipilän ratkaisua. Edes kristillisdemokraatit eivät päässeet mukaan.
Sipilän hallitukseen kohdistuu valtavat odotukset, osin jopa epärealistiset. Hallituksen odotetaan onnistuvan kaikessa siinä, mikä edellisellä hallituskaudella jäi tekemättä. Lista on pitkä, mutta mainita voi ainakin sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistuksen, julkisen talouden remontin ja maan talouden vauhdittamisen.
Yritysmaailmasta tulevan Sipilän päähuomio kohdistuu todennäköisesti talousasioihin. Sipilä yritti tiikerinloikkaa tarjoamalla yhteiskuntasopimusta työmarkkinajärjestöille. Sipilän haaveissa oli Gerhard Schröderin (sd) luoma Saksan malli, jolla maa ponnisti jaloilleen reilut kymmenen vuotta sitten. Sopimus kaatui etujärjestöjen vastustukseen.
Politiikan nyrkkisääntöihin kuuluu, että uudella pääministerillä ja hallituksella on alkuun sadan päivän kuherrusaika. Sen jälkeen koittaa arki ja alkaa ankara työ. Hallituksen tehtävän kovuutta voi verrata Ahon-Viinasen hallituksen taipaleeseen lama-Suomessa 90-luvun alussa. Hallitus joutuu tekemään tukun erittäin epäsuosittuja päätöksiä, joista suuttuvat työmarkkinajärjestöjen lisäksi kansalaiset. Toivottavasti Sipilän ja hallituksen kantti pitää.