Pääkirjoitus
Koillismaan talous lepää suurelta osaltaan kahden tukijalan varassa, puun ja matkailun. Molempia tarvitaan, siitä ei ole epäilystäkään.
Matkailu ja metsätalous ovat pystyneet elämään pääosin sopuisasti rinnakkain, mutta aivan ongelmaton tilanne ei ole. Ristiriitojen todennäköisyys kasvaa, jos taloudelliset edut menevät ristikkäin.
Esimerkkinä ovat hakkuut matkailulle tärkeiden reittien varsilta. Saako metsänomistaja hakata metsäänsä, vaikka se tekisi ruman loven maisemaan? Jos ei saa, niin kuka korvaa saamatta jääneen hakkuutulon? Ja kuka määrittää, mitkä alueet katsotaan tärkeiksi?
Toisaalta yksikin metsänomistaja voi tehdä esimerkiksi patikkareitin saamisen liki mahdottomaksi, vaikka reitin haitta jäisi olemattomaksi.
Yhdeksi ratkaisuksi on ehdotettu matkailijoille suunnattua vapaaehtoista maisemamaksua (KS 2.4.). Kyse on siitä, että metsänomistaja pääsee maisemanhoidon vastikkeeksi osalliseksi matkailutulosta. Korvaus maksettaisiin siitä, että omistaja kärsii taloudellisia tappioita jättäessään puustoa hakkaamatta.
Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) Kuusamossa tekemän tutkimuksen mukaan matkailijat olisivat valmiita maksamaan maisemasta. Yli puolet (58 %) kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että matkailijoiden pitää maksaa osuutensa luonnon ja maiseman säilyttämisestä. Vajaa puolet kuusamolaisista metsänomistajista oli periaatteessa valmis lähtemään maisemakauppaan.
Maisema- ja virkistysarvokaupan yksityiskohdat ovat vielä auki. Metlan tavoitteena on kokeilla mallia Kuusamossa.
On arvailujen varassa, mikä mahtaisi olla vapaaehtoisen maisemamaksun tuotto. Jos verrokiksi ottaa vapaaehtoiset latumaksut, niin kovin suuria summia ei järjestelmällä kerrytetä.
Kaavoitus- ja lupajärjestelmä on vapaaehtoisuutta järeämpi keino ohjata maankäyttöä. On puhuttu maisematyöluvasta, johon metsänomistajat suhtautuvat epäillen. On epäilty luvan avaavan portit valitusten sumalle, mikä haittaisi vakavasti metsien hyödyntämistä.