Pääkirjoitus
Vientiteollisuuden kurjistuminen on Suomen hyvinvointiyhteiskunnan suurimpia uhkia. Valtion rahapula johtuu suurelta osin siitä, ettei kansantalouteen enää saada entiseen malliin vientituloja. Elektroniikkateollisuus ja paperiteollisuus ovat tunnetuimpia kärsijöitä.
Perinteisellä mekaanisella puunjalostusteollisuudella, kuten sahateollisuudella, pyyhkii vähintäänkin kohtalaisesti mainittuihin aloihin verrattuna. Metsäalalta saa leipänsä noin 8 000 ihmistä. Heistä joka kolmas eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana, joten osaavalle työvoimalle on tiedossa kysyntää.
Tai tarkennuksena voi sanoa, että osaavalle työvoimalle on kysyntää vain, jos sahateollisuuden kilpailukyvystä huolehditaan.
Koillismaalainen metsään nojaava vientiteollisuus on alati haasteellisessa tilanteessa. Lähimpään vientisatamaan Ouluun on matkaa yli 200 kilometriä.
Sieltä Koillismaan ylivoimaisesti suurimman vientiyrityksen Pölkky Oy:n tuotteiden matka jatkuu ympäri maailmaa, muun muassa Japania ja Pohjois-Afrikkaa myöten. Pölkky on pärjännyt osaamisellaan erittäin kilpailuilla markkinoilla, joilla pysyvät hengissä vain parhaat.
Pölkky tuo yli 150 miljoonan euron liikevaihdollaan merkittävän osan Pohjois-Suomen vientitulosta. Kilpailukyvyn turvaamiseksi on tehtävä kaikki voitava etenkin, kun moni muu ala kamppailee juuri nyt matalasuhdanteen kourissa.
Kuljetustuki on yksinkertainen ja tasapuolinen tapa tasata matkasta aiheutuvaa haittaa. Kuljetustuella vientisatamaa saadaan ”siirrettyä” lähemmäs.
Sahateollisuuden tärkeimmässä kilpailijamaassa Ruotsissa kuljetustukeen käytetään 40-50 miljoonaa vuodessa. Suomessa hallitus kertoi juuri ennen joulua, että kuljetustuki pysyy ennallaan eli viidessä miljoonassa eurossa. Päätös asettaa suomalaiset vientiyritykset vaikeaan kilpailuasemaan suhteessa Ruotsiin.
Kuljetustuen tärkeys suomalaiselle sahateollisuudelle ei ole poliitikoille edelleenkään avautunut.