Pääkirjoitus
Vuoden 2011 alusta voimaan tulleet muutokset kotikuntalakiin eivät ennakko-odotuksista poiketen aiheuttaneet vanhusten muuttopiikkiä Koillismaalta kasvukeskuksiin. (KS 14.8.2012)
Uuden kotikuntalain mukaan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen asukas saa valita asuinpaikkakuntansa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koillismaalainen mummo voi halutessaan muuttaa palvelutaloon Ouluun lähemmäs lapsiaan. Koillismaalla on yhä enemmän vanhuksia, joiden lapset ja muut lähiomaiset asuvat kaukana.
Arveltiin, että lakimuutos saisi mummot ja papat pakkaamaan tavaransa ja muuttamaan lastensa perässä. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Lain voimassaoloaikana on laitettu vireille ainoastaan yksi muutto Koillismaalla.
On oikein, että jokainen vanhus ja vammainen saa valita hoitopaikkansa. Valitettavasti järjestelmästä onnistuttiin luomaan tolkuttoman byrokraattinen.
Järjestelmän mukaan entinen kotikunta maksaa hoidon kustannukset uudessa kotikunnassa. Eli jos Kuusamon mummo muuttaa Ouluun palvelutaloon, Kuusamon kaupunki maksaa kustannukset aina vain.
Jos vanhuksen kunto kuitenkin huononee, Oulu joutuu maksamaan vanhuksen hoidosta aiheutuvat lisäkustannukset. On helppo kuvitella, että kaupunkien väliset neuvottelut kustannusten jaosta eivät ole aina helppoja. Asiasta varoitti heti lain voimaantullessa Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri Niilo Keränen kolumnissaan.
Vanhusten muuttoaaltoa ei ole tullut, mutta tulevaisuudessa tilanne saattaa olla toinen. Suuret ikäluokat ovat muuttovalmiudeltaan toista luokkaa kuin heitä edeltänyt sukupolvi.
Varsinainen soppa on käsillä, jos muutenkin paineisessa vanhustenhoidossa ruvetaan pyörittelemään papereita oikein urakalla. Selvintä olisi, jos asuinkunta vastaisi asukkaidensa kustannuksista, olipa tämä terve ihminen tai apua tarvitseva. Koillismaalta muuttanut ei maksa veroja entiseen kotikuntaansa, miksi siis kustannusten pitäisi jäädä?