Kun katto rö­säh­tää, lato lähtee pois kar­tal­ta yhdellä ruk­sil­la – ny­ky­tek­no­lo­gia ei korvaa jal­ka­työ­tä

Jarmo Annunen ruksaa päivitettävästä peruskartasta pois vanhan rakennuksen Purnuvaarassa.
Jarmo Annunen ruksaa päivitettävästä peruskartasta pois vanhan rakennuksen Purnuvaarassa.
Kuva: MIKKO HÄME

Kartastoinsinööri Jarmo Annunen seisoi Kuusamon Purnuvaaran kylän länsipuolella Kuloharjun tiellä. Tien pohjoispuolella on vanha puurakennus, joka oli jo ajat sitten nähnyt parhaat päivänsä.

– Rakennuksen kohdalle oli pantu merkki talvella. Siksi pysähdyin tarkastelemaan sitä. Rakennus otetaankin pois valmisteilla olevasta ajantasaistettavasta kartasta, koska talon katto on romahtanut. Ei muuta kuin ruksi tietokoneen karttapohjalle.

Annunen on yksi kolmesta kartoittajasta, jotka päivittävät parhaillaan peruskartta-aineistoa Kuusamon lounais- ja koillisosissa. Annusella on työmaana Jokilammin-Purnun alue.

Alue ilmakuvattiin viime vuonna ja stereotyö tehtiin talven aikana. Kaikki kartta-aineisto käytiin läpi. Nyt kesän aikana tehdään kohdennettua maastokartoitusta ja tarkistetaan tiettyjä kohteita maastossa. Kyse on ennen muuta rakennuksista, teistä sekä peltomaista. Niiden osalta on voinut tapahtua talven aikana muutoksia ja muutokset tallennetaan järjestelmään.

– On voitu tehdä uusia teitä, rakennuksia tai pellot ovat kasvaneet umpeen. Niistä tehdään asiaan kuuluvat merkinnät.

Uusi peruskartta tulee palvelemaan ennen muuta suurta yleisöä. Kun maastotyöt on tehty, kartta viimeistellään ja se on nähtävissä päivitettynä kansalaisen karttapaikkapalvelussa ennen vuodenvaihdetta.

Ennen vanhaan kartan täydennystyö vei koko kesän, mutta uuden teknologia ansiosta toiminta on nopeutunut. Ilmakuva, kynä ja kompassi ovat korvautuneet nykyaikaisella maastokartoitusjärjestelmällä gps:ineen.

Kartoittajia liikkuu Kitkan itäpuolella tällä viikolla ja vielä myöhemmin elokuulla.

”On voitu tehdä uusia teitä, rakennuksia tai pellot ovat kasvaneet umpeen.
Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä