Lupaus on nyt täytetty. Se on Valma Lämsän päällimmäinen tunne, kun hän katselee ympärilleen Kuusamotalon Kaamosgalleriassa.
15 vuoden urakka Jyrkkäkosken liippatehtaan historian parissa tuntuu vihdoin olevan takanapäin – vaikka vielä on kirjan verran materiaalia jäljellä.
Mutta siitä myöhemmin lisää.
– Lupasin isälle ja äidille, että kirjoitan liippatehtaan tarinan, tietokirjailija ja kuva- ja mediataiteilija kertoo.
Nyt kaikki tämä tieto sekä tiedosta syntynyt taide on koottu Kaamosgallerian valoisaan tilaan.
– Tämä on päättönäyttely ja jäähyväisnäyttely – ei Kuusamolle, mutta tälle projektille. Kun meillä paloi koti 2000-luvun alkupuolella, minulle aika pysähtyi. Siitä alkoi tämä projekti. Tämä päivä on tulevaisuuden ensimmäinen päivä, Lämsä toteaa.
Taide- ja kulttuurihistoriallisessa Pohjoinen ruukki ja matkailukohteita 1917 - 2017 -näyttely vie kävijän aikamatkalle sadan vuoden takaa aina nykypäivään saakka.
Näyttelyssä on esillä maalauksia, valokuvia, oheismateriaalia ja multimediaa Pohjoisen ruukista, liippatehdasmiljööstä ja sen lähiympäristöstä sekä matkailukohteista - sekä Suomen että Venäjän puolelle jääneistä.
Lämsä on kirjoittanut neljä kirjaa liippatehtaan historiasta, ja tietää mistä puhuu.
– Tämän aikamatkan tarkoitus on muistuttaa meitä historiamme tuntemuksen merkityksestä. Ennen kaikkea haluaisin tuoda esiin aineistoni avulla, kuinka vaatimattomilla resursseilla on Koillismaalta ponnistettu.
Aikamatka alkaa 1900-luvun taitteen taustakatsauksesta.
– Se kertoo siitä, kuinka savupirteistä ja saunoista ovat ihmiset naisia ja lapsia myöten nousseet työhön, ja kuinka kylmää ja raskasta työtä se olikaan.
Suurin osa näyttelystä kuvaa liippatehdasmiljöötä ja sen kirjavia, osin menestyksekkäitä, osin traagisiakin vaiheita – taloudellisia ongelmia, tulipaloja, puusahaksi muuttumista ja autioitumista.
Jonkin verran naturalististen, osin naivististen maalausten aiheet soljuvat sujuvasti liittyen edelliseen, dokumentaarisuus pohjanaan. Lopuksi päästään matkailuun ja sen merkitykseen.
– Äiti tuli Kuusamoon aikoinaan muualta, ja näki sivullisena, kuinka tärkeä tehdas Kuusamolle oli. Hän nauhoitti liippatehdasmiljöön tarinoita kaseteille. Äitini totesi, että muutoin olisi liippatehdas alkanut vajota unhon suohon, Lämsä kertoo.
Kasetit olivat vain osa suurta historia-aineistoa, jota Lämsä sai liippatehtaan työntekijöiltä ja josta hän on näyttelynsä koonnut.
– Ilman tällaista aineistoa ei tätä historiaprojektia olisi syntynyt. Sanoin äidille, että tähänhän tarvitaan kymmenen vuotta ja kymmenen ihmistä, mutta lähes yksin minä tämän tein.
Lämsä itse asuu nyt Turussa, mikä on tuonut dramaattisiinkin Kuusamon vaiheisiin etäisyyttä ja näyttelyn kokoamiseen perspektiiviä.
– Ilman Turkua en olisi välttämättä osannut tätä tarpeeksi kaukaa katsoa.
Galleriaa kiertävä löytää vanhaa ja nykyaikaa suloisessa sopusoinnussa, kuusamolaisia sukuja, vahvoja naisia, tuttuja maisemia.
Eräässä vitriinissä makaa yksi eduskuntatalon lattiaan vuonna 1930 viedyistä kivistä, joiden tilalle juuri vaihdetaan uusia Kuusamosta.
– Ennen kaikkea tämä näyttely on kunnianosoitus tehtailijoille, perheille ja kaikille, jotka ovat tätä työstäneet. Tämä on positiivinen näyttely, vaikka käsitteleekin suuria aiheita, minusta tämä on puhtaasti toivoa antava ja tulevaisuuteen katsova.
Kauniisiin töihin sisältyy myös kiisteltyjä, rankkojakin aiheita. Jyrävä on symboli koskisodille, Kitka esi-isien aikaan taas kuvaa sitä, millaisena se kuuluisi Lämsän mielestä säilyttää.
Jyrkkäkoskelle Lämsällä on vahvoja suunnitelmia tulevaisuuteen, mutta niistä hän ei vielä paljoa paljasta.
– Kulttuurihistorialliselle pohjalle rakennetaan ihan uudet kasvot, hän vain toteaa salaperäisesti.
Lämsä ei paljasta vielä sitäkään, kuinka paljon Jyrkkäkosken historiaa seuraa yhä mukana. Lähihistorian tapahtumiin liittyy paljon draamaa, josta osa on Lämsän mukaan liian arkaluontoista julkaistavaksi vielä.
– Viimeinen viides historiakirja ja fiktiivinen, mutta faktapohjainen tarinasto on taittamatta. Satojen sivujen aineistot ovat valmiina. Ne julkaistaan, kun aika on.
Kaamosgallerian ylätasanteella on Lämsän muita maalauksia, joista viimeinen kuvaa häntä itseään.
– Tässä olen minä. Kirjat ja kuvat jäävät arkistoihin, ja minä jätän jäähyväiset infoähkylle, Lämsä nauraa.
– Maalaaminen on seuraavaksi se, mikä tulee vahvana, viimeiseen hengenvetoon. En voi enää olla ilman maalaamista. Taiteen tekeminen on minulle suuri nautinto, Lämsä kertoo.
– Kyllähän tämä hirmuisen iso helpotus on. Kun näyttelyn jälkeen lähden poikani luo Singaporeen, se on viimeinen irtiotto tähän historiaan. Eihän se Jyrkkäkoski ikinä minusta lähde. Kyllä se on läpi elämän kulkenut kuin niitattuna mukana.