Pääkirjoitus
Sote-uudistuksessa nykyisten yliopistosairaaloiden ympärille synnytetään viisi sote-aluetta, joista Oulun alue käsittää reilusti puolet Suomen pinta-alasta.
Sote-uudistus on periaatteessa päätetty, mutta päätösten sisältö on vielä hämärän peitossa. Koillismaan kuntajohtajat suhtautuvat uudistukseen huomattavasti kriittisemmin kuin esimerkiksi suurten sairaanhoitopiirien johtajat. (KS 25.3.)
Sote-uudistus ei tässä vaiheessa herätä kansalaisissa intohimoja, mutta uudistus taatusti keskusteluttaa, kunhan yksityiskohdat alkavat selvitä.
Kansalaisia kiinnostaa lähinnä palvelujen saatavuus. On reilua sanoa jo tässä vaiheessa, että keskittäminen vie osan erikoissairaanhoidon palveluista nykyistä suurempiin ja tehokkaampiin yksiköihin – ja nykyistä kauemmaksi.
Uudistus on voitto pienille kunnille, jos säästyneet voimavarat voidaan käyttää perusterveydenhoidon vahvistamiseen. Se on voitto myös siinä tapauksessa, jos Posion tapaiset taloudellisten voimavarojensa äärirajoilla kamppailevat kunnat saavat taakkaansa helpotusta.
Posiolla on jo pitkään puhuttu, että taloudellisesti raskas erikoissairaanhoidon järjestäminen olisi saatava nykyistä leveämmille harteille ja tähyilty Rovaniemen suuntaan. Toive toteutui korkojen kera.
Iso osa Koillismaan kuntien päätöksenteosta valuu uudistuksessa pois omista käsistä. Kuusamon budjetista noin puolet on perusturvan menoja, siis käytännössä sote-menoja. Posiolla ja Taivalkoskella osuus on vieläkin suurempi.
Rahankäytöstä päättää jatkossa sote-alue. Se on käytännössä alueen kuntien muodostama kuntayhtymä, jossa päätäntävalta jaetaan asukasluvun suhteessa. Oulun ja sen naapurikuntien ääni on ratkaisevassa asemassa.
Sote-alue voi esimerkiksi päättää terveyskeskusten ja terveysasemien lukumäärästä. Uudistus on melkoista tasapainoilua: verorahat on saatava mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön, mutta samalla on huolehdittava palvelujen tasa-arvoisesta saatavuudesta. Pienet kunnat eivät halua jäädä pelkästään maksajan osaan.