Kup­paus­ta ki­peäl­le selälle

Voiko kansanperinne auttaa uusiin kansansairauksiin?

-
Kuva: Mikko Halvari

Niska- ja hartiaongelmat sekä kipeä selkä ovat valitettavan tuttuja vaivoja istumatyöläiselle. Nyt testataan, voisiko kuppauksesta olla niihin apua.

Vanhan kansan mukaan kuppauksessa paha veri imetään kehosta pois. Peltotyöläisten ohjenuora oli jo Mikael Agricolan kalenterissa käydä kupattavana kahdesti vuodessa, ennen ja jälkeen peltotöiden.

Rukan Salongissa kuppauksia ja muita hoitoja tekevän Marjo Määtän filosofiassa yhdistyvät hoito ja elämys. Määttä on koulutettu saunaterapeutti sekä pohjakoulutukseltaan erikoissairaanhoitaja.

– On erilaisia kuppauksia, minä teen saunaperinteen ja saunaterapeutin näkökulmasta. Pitää olla hiljainen tila ja saunan lämpö. Ennemmin ajattelen sen elämyksenä.

Ennen kuppauksen aloittamista pääsen rauhaisaan saunaan, jossa odottaa vasta. Pelkästään vastominen jo tuntuu hyvältä kipeässä selässä. Saunan löylyistä ihastelen lumista maisemaa ja ikkunasta näkyy myös Salongin erikoisuus, jääsauna.

Löylyn ja suihkun jälkeen asetun makuulleni hoitopöydälle. Päällimmäisin kysymys mielessä on, sattuukohan se?

Määttä asettelee selkään, jalkoihin ja käsivarsiin parikymmentä imukuppia, kuppaussarvea.

– Kun lihas menee jumiin, sinne on pakkaantunut hapetonta verta. Sen saisi pois hieromallakin, mutta yleensäkään niin kovaa hierontaa ei ihminen kestä, että sen saisi kerralla. Sen takia kuppaus kymmenen kertaa tehokkaampaa kuin perinteinen hieronta, hän väittää.

Hieronnat ja osteopatiat on kokeiltu, eikä selkä niillä tullut juuri kummemmaksi, joten kokeillaan nyt tätäkin.

Kuppaussarvien asettelu ei satu. Tuntuu kuin sormien väliin nipistäisi isohkon alueen ihoa ja lihasta. Seuraavaksi Määttä alkaa tehdä ihoon reikiä kuppauskoneella.

– Käytännössä pieniä haavoja ihon pintaan. Ihon ylin kerros vain rikotaan. Lihaksen sisältä hiussuonistosta otetaan hapetonta verta pois, hän selittää.

Myöskään kuppauskoneen pistot eivät satu juurikaan. Yksi pisto tuntuu vähän samalta kuin antaisi luunapin iholle.

Määtällä käy useita vakioasiakkaita hoidattamassa useita vaivoja kuppauksella. On migreenipotilaita, verenpainepotilaita, selkäkipuisia ja reumaatikkoja.

– Kukaan ei ole sanonut, että mitään apua ei olisi.

Verenvuoto haavoista tyrehtyy yleensä pian sen jälkeen, kun kuppaussarvet irrotetaan. Hoidon päätyttyä astelen vielä löylyihin. Lopulta on kevyt ja virkistynyt olo. Liekö virkeys tullut saunan löylyistä, vai onko kuppauksestakin apua.

Kuppauksen jälkeisenä iltana haavat vähän kutisevat ja yhdestä niistä tulee vähän verta. Muistoksi jäävät fritsun näköiset jäljet, jotka häviävät aikanaan.

Seuraavana päivänä selkä tuntuu ehkä aavistuksen aiempaa paremmalta, mutta yksi kuppauskerta ei ainakaan ihmeparantumista aiheuta, eikä niin varmasti ole tarkoituskaan. Ehdottomasti hoito ansaitsee kuitenkin toisenkin mahdollisuuden.

RN Fakta

Näihin kuppaus voi auttaa

Korkea verenpaine

Korkea hemoglobiini

Fibromyalgia

Astma

Iho-ongelmat esim. akne

Migreeni ja jännityspäänsärky

Niska-hartiaseudun kiputilat

Lihasjännitykset

Naisten vaihdevuosivaivat

Miesten eturauhasvaivat

Selluliitin hoito

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä