Finnmarkenin alue on antanut suomalaisillekin elämänjatketta jo kauan. Vuosisatojen ajan sinne on vaellettu eri puolilta Suomea ja Ruotsia.
Viime syksynä sain tietää, että tuo alue on koitunut pelastukseksi myös miun esivanhemmilleni. Äitini isovanhemmat olivat lähteneen 1860 -luvulla pahoina katovuosina nälkää pakoon, asuneet siellä ja kalastaneet sekä pitäneet itsensä hengissä.
He palasivat kuitenkin takaisin kotiinsa Laukaaseen, Keski-Suomeen. Sen johdosta mummoni syntyi, äitini ja mie sitten sisarusteni kanssa koimme saman ihmeen. Ilman tuota matkaa enpä kirjoittelisit tätä, enkä sen paremmin laulaisikaan. Nyt miulla on velvollisuus ja oma kunniavelka käydä siellä kirkoissa laulamassa vuosittain. Tänä syksynä oli jo kuudes reissu.
Tällä reissulla poikkesin Sirpa (o.s. Sopanen) ja Asmund Jakolan luona Annijoella eli paikallisesti ilmaistuna Nessebyn kunnassa Vestre Jakobselviissä. Sirpaan tutustuin kaksi vuotta sitten Vesisaaressa muuan tapahtuman yhteydessä. Silloin hän mainitsi olevansa Viipurista lähtöisin. Myöhemmin sain tietää, että hän ja perheensä olivat muuttaneet Lauritsalaan, nykyiseen Lappeenrantaan, kaupunkiin, mistä miekin olen lähtöisin.
Keskustelussa tuli ilmi, että hänen paras koulu- ja rippikoulukaverinsa oli ollut serkkuni Helka. Samantien soitinkin sen terveisen Helkan veljelle ja pyysin kertomaan kuulumiset. Sirpa ja Helka olivat viimeksi nähneet 1950-luvun lopulla.
Asmundin suku oli lähtöisin Pelkosenniemeltä ja 1850-luvulla olivat hänen isovanhempansa sinne asettuneet asumaan. Alunperin nimi oli ollut Jaakkola, mutta lyhentynyt silloisen tavan mukaan Jakolaksi. Asmund oli tavannut, ihastunut ja rakastunut vaaleaan Sirpaan linja-autossa matkalla Utsjoelta Vesisaaren 1950-luvun lopulla. Ja se oli sen tarinan alku, rakkautta ensisilmäyksellä. Saman pilkkeen olin havaitsevinani edelleenkin.
No, siinä istuksiessani, sisään asteli Asmundin kalastuskaveri. Esittäytyi Törmäseksi ja kertoi sukunsa olevan lähtöisin Kuusamosta, josta olivat muuttaneet 1850 -luvulla tuohon samaan kylään, missä edelleen asuivat Asmundin ja Sirpan naapurina. Etunimi livahti pois, mutta sen verran mainitsi esivanhemmistaan, että hänet tunnettiin kenties ”Silver” Törmäsenä.
Asmundin lankomies poikkesi myös ja samalla tapaa keskustelu virisi suomenkielellä. Tämä sukulaismies kertoi myös sukunsa olevan Kuusamosta ja samoihin aikoihin kuin Törmäsetkin olivat muuttaneet. Alunpitäen sukunimensä oli ollut Ottelin.
Kenties joku Kuusamon paikallishistoriaan perehtynyt tunnistaakin mainitut suvut ja heidän jälkipolvensakin. Sitä tässä lähinnä ajattelinkin samalla.
Hammerfestin suunnalla seurakunnan tehtävissä oli muuan Terttu, jonka suku oli Karjalasta lähtöisin ja itse Rovaniemeltä. Camping-alueesta huolehti Saara, joka oli Sodankylästä. Altassa tapasin Marja-Liisa o.s. Hinkkasen Simpeleeltä eli Imatran kupeesta ja olin yötä Thor Øineksen luona, jonka suku oli lähtöisin Pohjois-Suomesta ja tunnettiin nimellä Oinas. Mm. Samuli Paulaharjun kirjoista käy selville ainakin Oinaksen suvun liikkeistä jotain ja sen vuoksi veinkin sen Thorin pyynnöstä hänelle luettavaksi.
Kun em. henkilöitten kanssa siellä keskustelin ja vaikken olisikaan ehkä suomea puhua, ihan vain oppiakseni paremmin norjan kieltä, niin puhe kääntyi suomeksi ihan tahtomattaan. Liekö heidän perintönään oppimansa kieli sittenkin niin rakas ja läheinen, että suomalaisten kanssa suomen kieltä.
Tällaisin ajatuksin
terveisin