Kuusamo Pai­ni­po­jat kutsuu matolle – katso video

Kuusamon Painipoikien Heidi ja Renne Kuusisto ovat löytäneet toisensa painisaleilta. Takana tilannetta tarkkailee Painipoikien päävalmentaja Matias Säkkinen.
Kuusamon Painipoikien Heidi ja Renne Kuusisto ovat löytäneet toisensa painisaleilta. Takana tilannetta tarkkailee Painipoikien päävalmentaja Matias Säkkinen.
Kuva: Mikko Halvari

Kuusamoon on perustettu tänä vuonna uusi urheiluseura, kun Kuusamon Painipojat aloitti toimintansa alkuvuodesta. Seuran kantavina voimina toimivat Matias Säkkinen sekä Renne ja Heidi Kuusisto. Kaikilla kolmella on jo vuosia takana kamppailulajien parissa. Kuusamon Painipojat harjoittelevat lähinnä lukkopainia, jolla on paljon yhteistä brasilialaisen jujutsun kanssa. Lukkopaini eroaa brasilialaisesta jujutsusta siinä, etteivät ottelijat käytä pukua eli gi:tä.

– Seuran perustamiseen tarvitsi kolme ihmistä ja nyt, kun Renne ja Heidi ovat muuttaneet Kuusamoon,saatiin ry pystyyn, Säkkinen kertoo.

Seuran päävalmentajana toimiva Säkkinen omaa pitkän kokemuksen kamppailulajeista. Säkkinen sai painikipinän jo 2000-luvun alkuvuosina. Varsinainen harjoittelu alkoi vuonna 2005 miehen muutettua pois Kuusamosta.

– Asuin välillä Oulussa ja Rovaniemellä. Lisäksi kuljin paljon Imatralla treenaamassa, Säkkinen kertoo.

Renne Kuusisto pitää Säkkistä oppi-isänään.

– Kaiken mitä olen oppinut, olen oppinut Matiakselta, 2010-luvun alussa painiin hurahtanut Kuusisto kertoo.

Niin ikään Kuusamosta ponnistanut Kuusisto on palannut kotiseudulleen Oulun suunnalta. Matkaan tarttui vaimo.

– Harrastuksen paristahan sinä minut löysit, Heidi Kuusisto tuumaa tiistai-illan harjoitusten lomassa aviomiehelleen.

Video: Janne Kaikkonen

Heidi Kuusisto on paininut puolenkymmentä vuotta. Pariskunta kiertää kisoja ja menestystäkin on tullut. Reilu vuosi sitten keväällä pariskunta kävi EM-kisareissulla Roomassa ja Heidi saavutti siellä pronssia. Renne Kuusisto jäi tuolloin mitaleitta. Tulevaisuudessa tähtäin on korkealla.

– Haluan jonakin päivänä voittaa lukkopainissa maailmanmestaruuden.

Päämäärän saavuttamiseksi on tehtävä kovasti töitä.

– Näitä asioita ei opi päivässä tai viikossa tai vuodessa. Pitää olla kärsivällinen.

Lue lisää maanantain Koillissanomista printistä tai näköislehdestä.