Tutkijatohtori Kaisa Korpijaakko-Labba on ansiokkaasti tutkinut Kuusamon liittyviä saamelaisten oikeustapauksia.
Hän on käsitellyt muun muassa Kuusamojärven Haukiniemen oikeustapausta, joka osaltaan on keskeisesti todistanut Ruotsi-Suomi saamelaisalueen Lapinkylien maa-, vesi- ja nautintaoikeuksia. Kaisa Korpijaakko-Labba on väitöskirjatyössään ”Saamelaisten oikeusasemasta Suomessa: Kehityksen pääpiirteet Ruotsin vallan lopulta itsenäisyyden ajan alkuun” (Sami Institutha Dietnut no 1/1999)” käsitellyt keskeisesti Kuusamon saamelaisten oikeustapauksia.
Väitöskirja on loppuunmyyty, mutta onneksi kyseinen kirja löytyy allekirjoittaneen kirjahyllystä, olinhan aikoinaan kuuntelemassa Kaisa Korpijaakko-Labban väitöstilaisuutta ja kädestä pitäen kiittelin hänen tärkeää työtään.
Kuten Korpijaakko-Labba toteaa, Kuusamoon jäi kymmenittäin saamelaisperheitä asumaan myös Ruotsin vallan aloittaman uudisasutusryntäyksen myötä.
Osaa heistä verotettiin lappalaisina kuten Patosallmij (Patosalmi) Pitke (Pitkä), Kallongi (Kallunki), Sarfwisallmij (Sarvisalmi?), Kielj Ondijerf (Onkamo?) Tarwajärf (Tarvainen?) Riekj (Riekki) Karjalainen (Karjalainen) Pesonen (Pesonen), Ervast (Ervasti) Rånkainen (Ronkainen) Mätä (Määttä) jne. Myöhemmin Kuusamon verokirjoissa mainitaan kuten Korpijaakko-Labba kirjoittaa Maaselän lapinkylästä eli Kuusamosta kirjassaan sivulla 82 (suora ote): ”Jako näiden, nyt kaikkia uudisasukkaina pidettyjen kylien asukkaiden kesken välillä vaihtelee jossakin määrin itse kylän mukaan.
Kuvaava on kuitenkin merkintä Maaselän kylän kohdalla. ”Uudisasukkaina”, joita siihen asti on ”verotettu lappalaisina” luetellaan Harrit, Ervastit, Rånkaiset, Määtät, Torviset, Laurikaiset jne.” (ja lukuisia muita kuusamolaisia sukuja). Eli ”entiset Kuusamon lappalaiset, nykyiset uudisasukkaat”, siis ruotsin valta muutti vain tilan perustaneet kuusamolaiset lapin verosta, ”finnin” verolle. Nämä lukuisat suvut, jälkipolvineen, ovat yhä elossa Kuusamossa.
Kuitenkin Kaisa Korpijaakko-Labba kirjoitti Koillissanomiin vastineen tutkijatohtori Tanja Joonan luentoon väittäen, että Kuusamon saamelaiset (Maanselän ja Kitkan lapinkylät muun muassa edellä mainittuine sukuineen) olisivat kuolleet sukupuuttoon ja samalla heidän kulttuurinsa olisi kuollut.
Vastoin tätä lehtikirjoituksessaan luomaa mielikuvaa Korpijaakko-Labba toteaa tutkijana väitöskirjassaan seuraavasti: ”Nykyiseen saamelaiskäräjälakiin ja saamelaisen kulttuurin säilymiseen tai katoamiseen edellä todettu ei sellaisenaan vaikuta suuntaan tai toiseen.
Lappalaisuuden poistuminen asiakirjoista ei välttämättä edellytä saamelaisuuden loppumista alueen kulttuuriperinnöstä.
Tämän seikan tutkiminen ei kuitenkaan enää kuulu asiakirjatutkimuksen vaan muun kuten ennen kaikkea kulttuurin ja kielentutkimuksen kenttään.”
On valitettavasti totta, että Kuusamon saamelaisilta ovat kirkko, koulu ja valtio pyrkineet kitkemään saamen kielen, mutta se on säilynyt paikannimien lisäksi Kuusamon murresanoissa ja on myös yhä käytössä muun muassa poronhoidon ja kalastuksen sanastossa.
Kuusamon metsäsaamelaisen poronhoidon omat käyttösanat ovat pääosin samoja mitä esiintyy inarinsaamessa, yhdessä metsäsaamelaisten laajan kielialueen yhdessä suomettamiselta selvinneessä kielessä.
Aikoinaan kysyin Lapin yliopistolla edesmenneeltä Lapin yliopiston saamenkielen lehtorilta Leif Rantalalta, että mitä saamenkieltä kuusamolaiset alun perin puhuivat, oliko se Akkalansaamea vai mitä? Leif kertoi siinä olevan varmaan vaikutteita myös Akkalansaamesta, mutta hän katsoi kuitenkin Kuusamon saamelaisten käyttämän kielen olevan lähimpänä ”Inarinsaamea”. Sittemmin on selvinnyt, että muun muassa vanhan Kuusamon Tavajärvellä ja Kitkan talvikylissä oli myös kolttasaamelaisia, joten Kuusamon kielessä ja kulttuurissa on ollut vaikutteita myös heiltä.
Olihan esimerkiksi Kitkajärven saamelaisnoidan, tietäjän, haudassa olevan saamelaisrummun vasarassa myös ortodoksiristi viitteenä itäisistä kulttuuriyhteyksistä. Kuusamoon tuli myös tunturisaamelaisia pororengeiksi metsäsaamelaisille suvuille. Heitäkin on yhä Kuusamossa.
Lisäksi Tsaarin vallan väestönlaskennassa 1800 luvun lopussa laskettiin Kuusamon naapuriin Vienan-Karjalan Louheen 3000 saamelaista. Tsaarinvallan lopussa Kuusamon tuli parintuhannen pakolaisen aalto, joista suuri osa jäi myös asumaan Kuusamoon. Eräs näiden sukujen edustaja vasta kertoi, että heidän suku on saamelainen, mutta siitä aikoinaan ulospäin vaiettiin, samalla tavalla kuin oli tehty monissa Kuusamon suvuissa. Asia kerrottiin perhepiirissä eteenpäin, joskus vasta kuolinvuoteella. Toisaalta Kuusamon saamensukujen edustajia on ollut Kuusamon Koillissanomissa saamelaisina julki jo 1980-luvun alussa. Siis paljon ennen nykyistä saamelaiskeskustelua.
Kuusamon Hotellin kota ja Torimarketin katolla on myös saamensymbolin kodat, koska aikoinaan niitä rakennettaessa Osuuskaupan johtajana toiminut Tauno Hannula oli tietoinen Kuusamon taustoista ja omista saamenjuuristaan.
Kuitenkin ennenkaikkea, Kuusamossa tähän päivään saakka säilyneiden saamen sukujen tilanne on verrannollinen Kanadan intiaanien oikeuskamppailuihin, joissa Kanadan valtio vasta korkeimmassa oikeudessa joutui myöntämään että intiaani, on intiaani eli alkuperäiskansaheimoon kuuluva, vaikka oli siellä pakkokoulujärjestelmässä vienyt häneltä kielen.
Ihmisiä ei voi järjestelmän aiheuttamien muutoksien takia syrjiä, jos he yhä haluavat identifioitua alkuperäiskansaan, omaan sukuun ja heimoyhteisöön.
Kuten Kaisa Korpijaakko-Labba kirjassaan toteaa (34) ”Yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan etnisyyden ehtoina pidetään nykyisin siis yhteistä alkuperää ja kulttuuria, etnistä ryhmäidentiteettiä ja interaktiota sekä ”erillisryhmäisyyttä”: ”me” olemme erilaisia kuin ”he”.
Etninen identiteetti on tulosta siitä, että tietyn ryhmän jäsenet ovat tietoisia yhteisestä erilaisuudestaan suhteessa toisiin, itseään vastaavasti erilaisina pitäviin ryhmiin.
Kuusamossa ”heitä” ovat olleet muun muassa ”Torangin takaa tulleet”.
Kuusamon vanhojen sukujen luoma ”aidon kuusamolaisuuden” -käsite, ”sukujuurien korostaminen”, ”täällä päättävät kuusamolaiset”, ”kuusamolaiset saavat syödä lakki päässä”, ”kuusamossa on oma laki”, jne kattaa sosiologi Erik Allardin etniselle ryhmälle luodut kriteerit, joihin myös Kaisa Korpijaakko-Labba viittaa kirjassaan sivulla 34:
- itse tehty luokittelu (samaistuminen)
- sukujuuret
- erityiset kulttuuripiirteet
- sosiaalinen organisaatio sekä ryhmän jäsenten keskinäistä että ulkopuolisten kanssa tapahtuvaa vuorovaikutusta ajatellen
Ruotsinvalta kutsui kuusamolaisia granlapparna, kuusilappalaisina = kuusisaamelaisina, Kuusamona. Kuusamo on ainut vanhojen Lapinkylien kunta, jonka nimessäkin on sisällä saamelaisuus ja ainut vanha Lapinkylä, jossa alkuperäiset vanhat suvut ovat saaneet suurimman osan maistaan takaisin itselleen.
Kuusamolaisten instituutioiden erilaisuutta korostaa jopa pari vuotta sitten hyväksytty Kuusamon kaupunkistrategia, jossa ensitekstin julistuksessa lukee: ”täällä tehdään asiat hieman eri tavalla”. Aiemmin 1990-luvulla tehty Kuusamon ympäristöjulistus korostaa Kuusamon alkuperäistä luontosuhdetta ja kuinka kuusamolaiset ovat aina eläneet vuorovaikutuksessa luonnon kanssa, kummuten alueen perinteisistä elinkeinoista ja niiden kulttuuriperinnöstä.
Kunnia Kuusamon säilyneille saamen suvuille, perheille, ihmisille, perinteisten elinkeinojen jatkajille, he ovat yhä täällä, runsaina keskuudessamme, sovinnollisina sopeutujina, he ovat olleet ja ovat Saamelaiskäräjien tukena, eivät uhkaajina, yhtenä alkuperäiskansa oikeustapauksien esitaistelualueena, esimerkkinä saamen sukujen sitkeydestä, tahdosta ja voimasta selviytyä ja sopeutua - jatkaa sukujensa eloa.
