Kuu­sa­mon ui­ma­hal­lis­sa lai­te­rik­ko

Kuusamon uimahallissa tiistai-iltana havaittua laiterikkoa on selvitelty keskiviikon aikana. Uimahalli oli teknisen vian vuoksi suljettu tiistai-illan, mutta keskiviikkoaamusta alkaen uimaan on taas päässyt. Teknistä vikaa ei kuitenkaan saatu vielä päivän aikana korjatuksi.

– Kyseessä on todennäköisesti kloorinsyöttöön liittyvä vika. Kloorinsyöttö voidaan kuitenkin hoitaa myös käsin, joten sallitut veden laadun arvot saadaan kuntoon myös käsipelillä, kertoo LVI-insinööri Jukka Myllylä Kuusamon kaupungilta.

– En ole tietoinen siitä, että halli on ollut illan suljettuna asian vuoksi. Ilmeisesti tietyt raja-arvot ovat silloin ylittyneet ja halli jouduttu sulkemaan sen vuoksi. Korjaaja on tulossa katsomaan tilannetta keskiviikkoiltana. Asia on siis selvitettävänä ja vika korjataan heti kun mahdollista, Myllylä kertoo.

Ilmoita asiavirheestä