Kuu­sa­mos­sa Kar­hun­kier­rok­sel­la vii­kon­lop­pu­na juossut pää­toi­mit­ta­ja Atte Jääs­ke­läi­nen lähtee Yleltä

Kohussa ryvettynyt Atte Jääskeläinen jättää Ylen. Kuva: Yle.
Kohussa ryvettynyt Atte Jääskeläinen jättää Ylen. Kuva: Yle.
Kuva: YLE

Päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää Yleisradion, uutisoi Yle.

Jääskeläinen luopuu Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajan ja vastaavan päätoimittajan tehtävästä välittömästi.

Ylen toiminnan ympärillä on kuohunut siitä lähtien, kun Yle kertoi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) suvun osittain omistaman Katera Steel -yhtiön urakoista Terrafamen Sotkamon kaivoksella.

Ylen hallitus, toimitusjohtaja ja päätoimittaja Jääskeläinen ovat yhteisymmärryksessä sopineet, että Jääskeläinen jättää tehtävänsä Ylessä, koska edellytyksiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen ei enää ollut, kertoo Ylen tiedote.

Viikonloppuna Jääskeläinen kävi Kuusamossa.

Hän osallistui Nuts Karhunkierroksen 31 kilometrin matkaan ja tuli maaliin ajalla 6:16:35.

Tulosten mukaan Jääskeläinen oli 271. 401 osallistujan joukossa.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä