Pääkirjoitus
Historia kiinnostaa. Se koetaan sitä kiinnostavammaksi, mitä lähempää asiat liippaavat omaa elettyä elämää.
Nostalgian voima tuli jälleen todistetuksi, kun facebookiin perustettiin ryhmä, jossa julkaistaan Kinnusten valokuvaajasuvun ottamia valokuvia Kuusamosta 1920-luvulta alkaen. Muutamassa päivässä sivusto keräsi yli kaksi tuhatta seuraajaa eli tykkääjiä.
Kommenteista voi lukea, kuinka ihmiset muistelevat sattumuksia elämänsä varrelta. Muistot nousevat usein mieleen pienistä yksittäisistä asioista, vaikkapa autoista.
Ajan riennon huomaa vasta jälkikäteen. Miten hassuja vaatteita ihmisillä onkaan päällään, ja kuinka hellyttäviltä näyttävät autot jo parinkymmenen vuoden takaisissa kuvissa.
Rakennuskannan muutos kertoo sekin vääjäämätöntä kieltään ajan kulumisesta. Suurin muutos koettiin Kuusamossa sotien myötä. Kirkonkylä poltettiin maan tasalle ja kaikki piti aloittaa sananmukaisesti tuhkasta. Sodan melskeiden vuoksi Kuusamon keskustasta ei löydy mittavaa historiallista kerrostumaa, joka on osa monen kaupungin vetovoimaa.
Sodan jälkeinen jälleenrakentaminen jouduttiin tekemään nopeasti ja erittäin niukoista tarvikkeista. Kaikista rakennustarvikkeista oli huutava pula, etenkin sementistä ja nauloista. Kun siitä oli pakko tehdä mitä oli saatavilla, näkyi se vääjäämättä rakentamisen laadussa. Harva nopeasti kokoonkyhätyistä rakennuksista on säilynyt näihin päiviin.
Ihmisten kiinnostusta historiaan lisää tunne nopeasta muutoksesta. Työelämä muuttuu, ihmiset liikkuvat enemmän kuin koskaan. Historiasta haetaan kovaa maata jalkojen alle.
Historiasta ei silti kannata tehdä pakopaikkaa nykypäivästä. Historiasta saa voimaa, kun asettaa itsensä sukupolvien pitkään ketjuun. Valokuvasta katsoo menneisyys: tuollainen oli Kitkantie silloin, mutta elämä jatkuu yhtä lailla kuin silloinkin. Emme näe nyt, mistä tämä aika tullaan muistamaan, mutta nostalgisia ajatuksia se aikanaan herättää.