Pääkirjoitus

Kylmää kyytiä syr­jä­seu­duil­le

Kuljetustuki tuo vientisatamat lähemmäs Koillismaata. Tukea leikataan yli puolella ensi vuoden alusta.
Kuljetustuki tuo vientisatamat lähemmäs Koillismaata. Tukea leikataan yli puolella ensi vuoden alusta.
Kuva: VESA TYNI

Valtion kirves menojen karsimiseksi on heilahtanut kipeästi Koillismaalla. Yritysten tavarakuljetuksia varten maksettavaa kuljetustukea leikataan 60 prosenttia ensi vuoden alusta. Alueelliset koheesio- ja kilpailukykyohjelmat loppuvat vuoden loppuun mennessä. Se merkitsee, että myös Koillis-Suomen KOKO-ohjelma loppuu ennen aikojaan (KS 20.12 ja 21.12).

Molempien päätösten takana on työ- ja elinkeinoministeriö, joka perustelee päätöksiään julkisen hallinnon säästötoiminnalla.

Erityisesti kuljetustuen rankka karsiminen tuntuu kohtuuttomalta. Kyseessä on valtion budjetissa pikkuriikkinen tuki, jonka merkitys on syrjäseuduilla suuri.

Oulun Kauppakamari asettui voimallisesti kuljetustuen taakse kannanotossaan. Se totesi, että kuljetustuki on ainoa hallittavissa oleva yritystuki, joka ei ohjaa tekemään virheellisiä tai kannattamattomia investointipäätöksiä. Se kannustaa pääomien hakeutumista myös syrjäisille alueille, joissa muut luontaiset kilpailuedellytykset ovat kunnossa.

Kuljetustuki ei vääristä kilpailua, vaan se pienentää etäisyydestä aiheutuvaa haittaa. Haitta näkyy Pölkky Oy:n tapaisissa yrityksissä, jotka harjoittavat teollisuutta kaukana vientisatamista. Kuljetustuki on yksi osatekijä sille, että alueen metsävaroja saadaan maailmalle. Kuljetustuella satamat saadaan tulemaan muutaman kymmenen kilometriä lähemmäs. Pölkky sai kuljetustukea noin miljoona euroa vuonna 2010.

Huolestuttavaa tilanteessa on se, että metsäteollisuuden pahimmassa kilpailijamaassa Ruotsissa on valittu täysin toinen politiikka. Jo tällä hetkellä Ruotsin kuljetustuki on kymmenkertainen Suomeen verrattuna. Sen päälle tukea on päätetty korottaa samalla summalla kuin mitä on Suomen kuljetustuki yhteensä. Tämä on melkoinen kilpailuetu esimerkiksi ruotsalaiselle sahateollisuudelle.

Hallituksen tukipolitiikka on kylmää kyytiä syrjäseuduille. Väistämättä tulee mieleen, onko kuljetustuen karsimisen seurauksia laskettu loppuun saakka. Valtion tavoittelemat säästöt voivat kääntyä uusiksi menoiksi.

Äkkinäinen oli myös hallituksen päätös ajaa KOKO-ohjelman rahoitus alas kahden viikon varoitusajalla. Ohjelman puitteissa on tehty muun muassa Koillis-Suomen elinkeinostrategia vuosille 2011-2015. Tällä hetkellä ei ole tietoa, jatkuuko ohjelma. Ministeriön rahaa on ollut ohjelmassa 150 000 euroa ja toinen puoli on tullut kunnilta.

Aluekehittäminen ei selvästikään ole hallituksen ohjelmassa kovin korkealla sijalla.

Aluekehittäminen ei ole hallituksen ohjelmassa korkeassa kurssissa.