Lapin kamariorkesteri järjesti Kuusamotalon perjantai-illaksi todellisen musiikillisen ilotulituksen. Lapin "virkistävät pohjoiset tuulahdukset" saivat Dvorákin yhdeksännen sinfonian kylpemään todellisissa "Uuden maailman" väriarsenaaleissa ja Lapin kamariorkesteri soi kuin huippuunsa viritetty virtuoosiorkesteri. Jousiston sointi oli kauttaaltaan surrealistisen kaunis ja kirkas kuin tunturipuro ja muusikoiden kamarimusiikillisesti hienostunut ilme pysäytti kuulijansa tuon tuostakin. Dynamiikan äärirajoja koeteltiin ja rytmin ilotulituksesta sai nauttia läpi konsertin. Orkesteri yllätti musiikillisesti hallituilla tempon vaihdoksilla ja kierroksia löytyi kuin formuloiden täyteen ahdetuista sylintereistä. Orkesterin muusikoiden kesken vallitsi hyvä yhteishenki ja keskinäinen kunnioitus, joka takasi loistavan kamarimusiikillisen lopputuloksen.
– Kaikki tämä on ollut uskomattoman suuren työn takana, kuten orkesterin kapellimestari John Storgårds asian ilmaisi.
John Storgårdsin karismaattinen ja voimakas kapellimestaritaide oli viimeistä piirtoa myöten mestarillista. Dvorakin sinfoniassa Storgårds piiskasi orkesterin aivan suorituskyvyn äärirajoille. Ensimmäisen osan kehittelyjakso oli uskomattoman dynaamista kuultavaa ja viimeisen osan yksityiskohtaisen värikäs ja runsas orkesteribaletin hallinta oli korvia hivelevää. Ei todellakaan ole mikään ihme, että viime keväänä Storgådsin New Yorkin filharmoonikkojen debyytin jälkeen sekä orkesteri että yleisö osoittivat seisaaltaan suosiotaan tälle kapellimestarikomeetalle.
Dvorakin sellokonsertto oli myös hienoa kuultavaa. Lauri Angervon (sello) ja Storgårdsin yhteistyö oli sisäistynyttä ja saumatonta. Angervon solistinen ote oli pureva mutta samalla intiimi. Viimeisen osan "joutsenlaulu" oli kuin Dvorakin käsikirjoituksesta konsanaan ja kyseinen teema toimi kuten kuuluikin - kuin kuiskaus säveltäjän nuoruuden rakastetulle. Solistin ja orkesterin dialogi oli ajan hermolla ja Angervon sormet pelasivat kuin unelma. Sekä Dvorakin sellokonserton että sinfonian kamarimusiikkisovituksia täytyy kehua vielä erikseen. Nämä sovitukset toivat molempiin teoksiin jotain uutta tulkinnallista lähestymistapaa osasta toiseen.
Korealaisen Isang Yunin Distanzen (1988) oli kiehtova eri äänimaailmojen vaikuttava sävelmaalailu jousi -ja puhallinkvintetolle. Tietty staattinen tunnelma loi hyvin arkaistisen tunnelmaketjun, joka vielä korostui eri soitinten lava-asettelulla - hienostunutta nykymusiikkia hyvänä kontrastina illan muulle ohjelmalle.
Konsertti sai paikalle suhteellisen hyvän yleisön, joskin tämän tason konserttihan pitäisi olla ääriään myöten täynnä. Kaupungin kulttuuritoimen ja miksei koko sivistystoimen yksi tärkeimpiä tehtäviä olisi antaa lapsille ja nuorille uusia avartavia kokemuksia. Tässä mielessä noille sadoille tyhjille penkeille olisi taatusti käyttöä, vaikka ilmaiseksi. Tärkeintä olisi kuitenkin saada tämä Lapin kamariorkesterin hienosti alkanut vierailukonsertointi jatkumaan, varsinkin kun haluja ja tahtoa olisi itse orkesterilla ja sen taiteellisella johtajalla John Storgårdsilla.
