Lapsen tu­kis­ta­mi­nen on rikos

17 prosenttia suomalaisista hyväksyy kuritusväkivallan käytön osana kasvatusta.

Kuva: Mikko Halvari

Lapsen tukistaminen on rikos. Lapsen piiskaaminen on rikos.

Luunapin antaminen lapselle on rikos. Lapsen uhkailu ja vähättely ovat rikoksia.

Tästä huolimatta osa suomalaisista käyttää kuritusväkivaltaa kasvatuskeinona.

Suomalaisista 17 prosenttia hyväksyy kuritusväkivallan kasvatuskeinona, vaikka 97 prosenttia härmäläisistä tietää, että laki ei salli kuritusta.

Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtajan Seppo Sauron mukaan kuritusväkivallan hyväksyminen on vähentynyt viimeisten vuosien aikana.

– Jokainen prosentti on liikaa, mutta yleinen valistus on saanut aikaan ehkä ensimmäisen vanhempien sukupolven, joka on kasvanut ilman Koivuniemen herraa. Nämä äidit ja isät eivät voisi kuvitellakaan lyövänsä lasta.

Kuritusväkivalta on kivun aiheuttamista, jonka tarkoituksena on lapsen rankaiseminen tai hänen käyttäytymisensä säätely.

Kuritusväkivaltana pidetään myös lapsen retuuttamista ja muuta kipua aiheuttaa kovakouraista käsittelyä.

Kuritusväkivalta voi fyysisen kurittamisen lisäksi olla myös henkistä.

Ruotsi kuritusväkivallan suhteen Suomea valveutuneempi, mutta vielä huonommin ovat asiat monien muiden maiden lapsilla.

– Luulen, että ylipäätään Pohjoismaat ovat edellä tässä asiassa, joka on myös kulttuurillinen eikä pelkästään juridinen kysymys. Ruotsi taitaa tässäkin kyllä olla meitä edellä, mutta tilanne on paljon huonompi Pohjoismaiden ulkopuolella.

Lapsena kurituksen kohteeksi joutuneet lapset pahoinpitelevät suuremmalla todennäköisyydellä kumppaniaan tai osallistuvat muuhun rikolliseen toimintaan kuin muilla keinoilla kasvatetut ikätoverinsa.

Kurituksen kohteeksi joutuneiden älyllinen kehitys hidastuu kuritusväkivallan seurauksena. Myös psyykkiset ominaisuudet kuten ahdistuneisuus ja masentuneisuus lisääntyvät.

Jos vanhempi menettää malttinsa ja sortuu kurittamaan lasta, on Sauron mukaan vielä toivoa palata oikealle tielle.

– Jos näin on tapahtunut, pitää ensimmäiseksi pyytää lapselta anteeksi – parikin kertaa – ja sitten jutella asiasta tavallaan itsensä kanssa. Ja ei huono idea ole pohtia tapahtunutta perheen piirissä. Se vaatii kyllä melkoista uskallusta ja rehellisyyttäkin omia tunteita kohtaan. Kenellä vaan voi pinna palaa, mutta teko on valinta ja siinä voi itseään kouluttaa.