Lauri Tammi seisoo ryhdikkäästi ja tervehtii. Vieressä on suomen lapinkoira Tessu. Talo henkii vuosikymmenten kerrostumia. Pöydässä on kukalliset kupit, joiden korva on niin pieni, ettei sormi meinaa mahtua. Valaisimet ovat takavuosien mallistoa. Kaikki tämä on tuttua iäkkäämmille.
Lauri Tammelle tulee tänään täyteen sata vuotta. Hän on siis hieman vanhempi kuin Suomen itsenäisyys. Lauri Tammen syntyessä oli käynnissä ensimmäinen maailmansota. Puute oli Kuusamossa aivan toisenlainen kuin nykyisin. Tammen veli kävi hakemassa vauraammista taloista jauhoja, ja niin perhe sai pidettyä lapsen hengissä.
Olennaista Lauri Tammen elämälle on työnteko. Jo lapsuudessa hän oli mukana polkupyörien, herätys- ja seinäkellojen korjaustöissä veljensä kelloliikkeessä. Siinä ohessa hän rakenteli sähkömoottoreita, höyrykoneen ja radion.
Nyt hän sanoo, ettei mihinkään työhön ole pyrkinyt, mutta ottanut ja hoitanut tehtävät kun ne ovat eteen tulleet. Kuusamon kunnan tehtävissä hän oli vuodesta 1948 vuoteen 1979 saakka, jolloin hän oli edennyt kunnanjohtajaksi.
– Vointi on kohtalainen. Suoranaista avustamista en tarvitse, mutta näkö on huonontunut viime aikoina. Se onkin suurin vaiva. Ilman näkökykyä jää paljosta paitsi, toteaa Tammi.
– En tunnista enää ihmisiä, kun näen vain hahmot.
Innokkaasti hän kuitenkin edelleen seuraa maailman asioita kuuntelemalla radiota. Avustajat myös lukevat päivän lehdet ja kirjahyllyn laidalla on esimerkiksi Kuusamon koskisotaa käsitteleviä kirjoja. Koskisodan aikaan Tammi olikin tiiviisti mukana Kuusamon hallinnossa.
Historia onkin yksi mielenkiinnon kohteista edelleen. Esimerkiksi tuttujen käydessä kylässä saattavat keskustelut venyä tunneiksi.
– Valitettavan vähän vain enää tapaan tuttuja. Ikätovereita, eikä nuorempiakaan, ei enää oikein ole, toteaa Tammi vääjäämättömän tosiasian.
– Mieleen tulee ihmisiä ja sitten huomaankin, ettei heitä enää olekaan.
Varsinaista tarkkaa päiväohjelmaa Tammella ei ole.
– Päivät ovat sellaista tyhjäntoimittamista, naurahtaa Tammi.
– Aamukahvin jälkeen hoitaja lukee lehtiä. Kävely on jo mennyt vähän huonoksi, mutta taitavat ne säätkin ulkona olla jo aika huonot, joten ei tule liikuttua.
Eniten Tammi kaipaa askartelua.
– Se jos vielä kävisi, niin siitä löytyisi elämä.
– Aikoinaan rakensin lennokkeja ja edelleen vaihdan itse esimerkiksi kuulolaitteeseen paristot.
Ajokortti Lauri Tammella oli vielä 90-vuotiaana, mutta jo parin vuoden kuluttua hän päätti luopua siitä.
Historiaa Tammi on kerännyt innokkaasti.
– En tosin enää niin laajalti kuin ennen, mutta sieltä täältä artikkeleita.
Kokoelma onkin koottu siisteihin kansioihin. Laatikoista löytyy koko hänen elämäntyönsä: sotavuodet, Sodan monet kasvot -kirjan käsikirjoitus, kunniamitalit ja jopa luoti, joka kaivettiin hänen olkapäästään vuonna 1941. Hän on myös kirjoittanut valmiiksi elämänkaarensa kertomuksen.
Lauri Tammen isä, Ilo Eklöf (Tammi), toimi Kuusamossa katekeettana. Hän toimi useissa asioissa kuusamolaisten asioiden hoitajana ja kirjurina. Isänsä myötä myös Lauri tottui hoitamaan asioita.
– Me penskat jouduimme myös kirjoittamaan asiakirjoja. Kun esimerkiksi vekselit tulivat ja ihmiset kuulivat, että niillä saa rahaa, tulivat monet tekemään vekseliä vaikka sanoivat etteivät rahaa tarvitse.
– Kun vekselin piti olla omakätisesti kirjoitettu, niin asia ratkaistiin niin, että isäntä piti kädestäni kiinni kun kirjoitin nimen. Silloin se oli omakätinen, virnistää Tammi.
Isä Ilo Tammi toimi myös nimismiehen apuna kun petolinnuista ja eläimistä maksettiin tapporahaa.
– Isä tunnisti hänelle tuodut eläimet. Linnut piti tunnistaa jaloista. Hän kirjoitti niistä sitten todistukset nimismiehelle. Silloin myös kerättiin lintujen munia erilaisiin kokoelmiin ja minäkin olen puhaltanut satoja linnunmunia tyhjäksi ja toimittanut kokoelmiin.
Juttu on julkaistu ensi kerran 29.8.2016