Pääkirjoitus
Pääministeri Juha Sipilän hallitustaival on alkanut niin kuin hallitustyön kuuluukin demokratiassa alkaa. Hallitus julkisti ohjelmansa, jonka oppositio perusteellisesti haukkui.
Edellisen Kataisen hallituksen aloitukseen verrattuna tilanne on silti poikkeava. Kataisen sateenkaarihallituksessa olivat edustettuina puolueet oikealta vasemmalle. Oppositio oli hajanainen, mutta eipä kyllä hallitustakaan yhdistänyt mikään. Se saatiin neljän vuoden aikana todeta.
Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten perussinimultaa voi luonnehtia päälinjoiltaan keskustaoikeistolaiseksi hallitukseksi. Sitä vastassa on opposition punavihreä blokki, demarit, vihreät ja vasemmistoliitto. Hallituksen ja opposition ideologinen jakolinja on selvä. Ainoa särön tuovat kristillisdemokraatit ja ruotsalainen kansanpuolue, jotka ideologisesti istuisivat hallituksen, johon Sipilä ei heitä huolinut.
Hallituksen säästöpaketin oppositio raateli odotetusti. Leikkauslista osuu eniten eläkeläisiin, lapsiperheisiin ja työttömiin. Se sinänsä ei ole yllätys, sillä opetus- ja kulttuuri-, sosiaali- ja terveys- sekä valtionvarainministeriö muodostavat leijonanosan koko valtion budjetista. Valtionvarainministeriöstä maksetaan muun muassa valtionosuudet ja eläkkeet.
Mainitut menot muodostavat lähes 70 prosenttia valtion kaikista menoista. Kuvitteliko joku, että taloutta voidaan tasapainottaa koskematta kolmeen suurimpaan pääluokkaan?
Jos ja kun leikkauksia joudutaan tekemään, valtio velkaantuu reippaasti sen jälkeenkin, mikä on järkevää: hyvinvointiyhteiskunnan ydin on pelastettava ja saatava talouskasvu apuun lopun alijäämän taittamiseksi. Tarkoituksena ei ole velkaantumisen lopettaminen, vaan sen hidastaminen nykyistä kestävämmälle tasolle. Veronalennuksilla luodaan tilaa talouskasvulle.
Kansalaisten, etujärjestöjen ja hallituksen kantti koetellaan monet kerrat tulevina vuosina.