Len­nol­le kei­nu­tuo­lis­ta tai tak­ka­tu­len äärestä – Ivalo saa vuoden len­to­ase­man tit­te­lin

Ivalon lentoasema on valittu Finavian verkoston vuoden lentoasemaksi 2017. Kentän henkilöstö ja palvelut saavat kehuja myös matkustajilta. Tunnustus on järjestyksessään jo 28. Titteli on myönnetty Ivaloon aiemmin vuonna 2001.

Asiakastyytyväisyys Ivalon lentoasemalla on erittäin korkeaa, mistä osoituksena on ensimmäinen sija Finavian lentoasemien asiakastyytyväisyyskyselyssä. Lentoaseman terminaali tarjoaa Lappiin suuntaaville matkailijoille elämyksen palvelullaan ja kauneudellaan. Terminaalissa voi viettää aikaa esimerkiksi keinutuoleissa tai loimuavan takkatulen ääressä.

Pohjois-Suomen aluejohtaja Veli-Pekka Pitkänen Finaviasta kertoo, että perusteina valinnalle olivat myös muun muassa esimiestyön kehittyminen kaikilla toimialoilla sekä vahva henkilöstön sitoutuminen.

– Ivalossa moniosaajuus on viety niin pitkälle kuin se lentoasemaympäristössä yleensä on mahdollista. Siellä hoituvat hienosti esimerkiksi kuormaus, jäänpoisto, ilmailun polttoainehuolto ja yhteistyö auto- ja rengastestaajien kanssa – sekä luonnollisesti myös normaalit lentoasemarutiinit, jotka Ivalon arktisissa olosuhteissa eivät ole aina helpoimmasta päästä.

Ivalon lentoasema työllistää vakituisesti vajaat 20 henkilöä. Sesonkiaikana miehitys lähes kolminkertaistuu. Lentoaseman päällikkönä toimii Jarmo Pyhäjärvi.

Ivalo on Suomen ja koko Euroopan unionin pohjoisin lentoasema.

Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä