Pääkirjoitus
Rukan koulun 7A -luokan liikuntatempaus on herättänyt ansaitusti myönteistä huomiota. Luokan oppilaat keräävät luokkaretkirahansa kekseliäällä tavalla. Jokainen oppilas on hankkinut itselleen sponsorin, joka maksaa luokkaretkikassaan yhden euron jokaista oppilaan liikkumaa tuntia kohden (KS 12.3.).
Tempaus osuu ajan henkeen. Nuorten liikunnan vähyydestä on tutkimusten mukaan syytä olla huolissaan. Kaikki uudet keinot liikunnallisen elämäntavan edistämiseen ovat tervetulleita.
Kuusamolaisnuorten liikkumisesta väitöskirjaa tekevä Kuusamon kaupungin kehittämispäällikkö Pauli Miettinen kirjoitti, että nuorten liikkumiseen tarvitaan remontti (KS 9.3.). Remontti tulee aloittaa, ehkä yllätyksenä monelle, lasten vanhemmista.
Miettisen tutkimuksen mukaan sohvaperuna-aikuisten lapset liikkuvat vähän. Esimerkin voima on valtava. Jos aikuinen ei liiku vapaa-ajallaan, taittaa lyhyetkin matkat autolla, niin hankala on nuorelle julistaa liikunnan ihanuutta uskottavasti.
Erityisesti arkiliikunnan määrään tulee kiinnittää huomiota. Hyvää tarkoittavat vanhemmat tekevät karhunpalveluksen suostuessaan lapselle ”taksikuskiksi”. Lapselleen tekee elämänmittaisen palveluksen, kun opettaa hänet – omalla esimerkillään – taittamaan lyhyet parin kolmen kilometrin koulumatkat ja muut kulkemiset jalan tai pyörällä. Useankaan tunnin harrasteliikunta viikossa ei korvaa arkiliikunnan puutetta.
Miettinen huomauttaa, että suomalaislapset ovat liikunnan määrässä maailman kärkeä vielä 11-vuotiaina, mutta into romahtaa tilaston hännille 15 ikävuoteen mennessä. Suomalainen nuorisokulttuuri tuntuu juuri nyt suosivan liikkumattomuutta.
Nuoriso haluaa sukupolvesta toiseen tehdä asioita omalla tavallaan, yleensä eri tavalla kuin vanhempansa. On syytä pohtia, miten nuoret ottaisivat liikunnan nuorisokulttuurinsa aallonharjalle. Miettinen viittaa muun muassa urheiluseurojen toiminnan uudistamiseen, mikä täytyy tehdä nuorten ehdoilla.