”Herra koettelee, mutta saisi jo riittää.” Vai onko kyse ns. Murphyn laista, jonka mukaan, jos jokin (pankkikokemus) voi mennä pieleen, se menee pieleen? Kirjoitin viime vuoden lopulla artikkelin pankki- ja rahoituslaitosten kokemuksista uskoen, että nyt on kaikki jo koettu, mutta toisin kävi. Samaan aikaan Koillissanomat uutisoi venäläisten ongelmista ylinopeusmaksujen käteismaksamisesta pankeissa. Uutisessa todettiin, ettei maksaminen pankkiin enää onnistu EU:n uusien säännösten mukaan ilman pankkitiliä.
Harvalla venäläisellä on Suomessa pankkitili ja sellaisen avaaminen saattaa olla vuonna 2017 ylivoimaista muuttuneista EU-säännöksistä johtuen. Suomen kansalaisille uudistuneet säännökset ovat tuoneet myös yllätyksiä. Sakkojen maksun yhtenä vastaanottaja pitäisi aina myös olla sakkojen antaja eli poliisi. Poliisi on velvollinen ottamaan maksun vastaan, näinhän uutisoitiin. Tämä ei suinkaan tarkoita ”kansainvälistä” tapaa maksaa sakko tien päällä suoraan poliisille. Tämä on varsin yleistä mm. Venäjällä ja Turkissa. Tämän ole aikoinaan testannut henkilökohtaisesti Kuusamon keskustassa, jossa poliisin Maija lähti perään hälytysajoon. Ohjeistuksen mukaan hälytysajoneuvon edestä on poistuttava mahdollisimman nopeasti. Niinhän siinä kävi, että kaasua tuli lisättyä paniikin omaisesti Maijan vinkuessa perässä. Hotkun kohdalla Maija kiilasi eteen ja konstaapeli A. tuli koputtelemaan ikkunaa… Ei käynyt käteismaksu, vaikka sitä esitin.
Tänä päivänä pankkitilin avaaminen ei olekaan enää aivan yksinkertaista, sillä EU on kiristänyt säännöksiä rahanpesun yms. pimeän rahaliikenteen estämiseksi. Tässäkin asiassa on mennyt lapsi pesuveden mukana eli tavalliset kansalaiset ovat joutuneet sijaiskärsijöiksi pienen asiakaskunnan ”verosuunnittelun” oletetuista mahdollisuuksista. Kaikkihan on sallittua, mikä ei ole erikseen kiellettyä. On hieman ylimitoitettua pelätä mummojen, vaarien ja tavallisten kansalaisten halukkuutta pimittää jo moneen kertaan verotettuja tulojaan. Mutta näin se menee tasavertaisuuden nimissä - kansalaisia ei voida erotella sukupuolen, rodun, uskonnon tai varallisuuden perusteella.
Uudet EU:n pankkimääräykset ovat ruuhkauttaneet passi- ja henkilötodistuksia myöntävät viranomaiset. Ikäihmisillä ei ole nettiyhteyksiä, mikä vaikeuttaa jo sinänsä heidän viranomaisasiointia. Ihmetystä herätti lupaviraston asiakaskunnan ikäjakauma. Oli rullatuolia, rollaattoria ja monenlaista saattajaa… Päästyäni vihdoin asioimaan ihmettelin virkailijalle ”rollaattoripäiviä” virastossa. Syynä ikäihmisten asiointiin poliisilaitoksella oli henkilöllisyystodistukset tai passit, sillä ilman voimassa olevaa henkilötodistusta ihmistä ei ole olemassakaan EU:n nykysäännösten mukaan. Pankissa asiointi edellyttää voimassa olevaa henkilötodistusta. Se siitä kummajaisesta.
Tosin henkilökorttihakemuksen voi vireyttää poliisin verkkopalvelussa. Hakemus vaatii aina lisäksi käynnin poliisin lupapalvelupisteessä. Etukäteinen verkossa täytetty ja maksettu hakemus nopeuttaa asiointia poliisin tiskillä. Mutta se suuri ”Mutta”: Palveluun kirjautuminen vaatii vahvaa sähköistä tunnistusta, johon voi käyttää pankkitunnuksia, mobiilivarmennetta tai henkilökortin kansalaisvarmennetta. Sähköinen passi- ja henkilökorttihakemus maksetaan verkossa. Maksamaton hakemus ei tule vireille eikä lupavirkailija pysty käsittelemään sitä. Noin miljoonalla suomalaisella ei ole virallista henkilötunnistekorttia tms. Mummojen ja vaarien tavalliset laskut hoituvat tarvittaessa lasten maksamina heidän tileiltään, mutta sähköinen tunnistautuminen ei onnistu.
Tilin avaaminen suomalaiselle voimassa olevan passin haltijalle ja passin avulla ei sekään onnistu, jos satut olemaan töissä ja kirjoilla ulkomailla. Tai sanotaan, että onnistuu pitkällisen paperisodan jälkeen, jos siihen haluaa ryhtyä. Pankit tarkistavat tilinavauksen yhteydessä väestörekisteristä mm. tilinavaajan asuinpaikan. Niinhän siinä kävi, että vanhimman jälkeläisen piti varmuuden vuoksi avata ylimääräinen tili suomalaiseen pankkiin ennen Kiinaan muuttoaan - varmuuden vuoksi. Sattumien summana hän oli vielä töissä Saksassa ja asianmukaiset viranomaisilmoitukset oli tehty aikoinaan Suomen väestörekisteriin. Pankkitoimihenkilö oli ilmeisesti hieman kokematon, sillä pankkitilin avaaminen ei onnistunut. Asuinpaikka ja katuosoite olivat saksalaisia, mutta virkailijan mukaan asuinmaa oli näyttöpäätteen mukaan Afganistan. Virkailijan luottamus oli mennyt täysin, sillä tilin avaaja väitti asuvansa Saksassa ja kone näytti Afganistania. Lisäksi asiakas väitti matkustavansa Kiinaan. Tyly vastaus oli, ettei tiliä nyt voida myöntää ilman lisäselvityksiä: ”Täältä otetaan yhteyttä kyllä”.
Yhtä asiakaskokemusta rikkaampana poika palasi takaisin ja sanoi, että epäilivät häntä ilmeisesti terroristiksi. Käskivät tulla iltapäivällä takaisin ”konttorille”. Mitä lienee tapahtunut noiden muutaman tunnin aikana, mutta uusi ”konttorilla käynti” tuotti tulosta. Ilmeisesti asianmukaiset tarkistukset oli tehty ja terroristi- ja rahanpesuepäilyt olivat hälvenneet. Afganistan on maaluettelon alasvetovalikossa aina ensimmäinen maa, joka näkyy päätteeltä. Pankkitoimihenkilö teki tarkkaa asiakasprofilointia, mutta hän sekosi pahemman kerran ulkomaisten osoitteiden ja maannimien osalta.
Vastoinkäymiset eivät loppuneet tähän. Asiakaskokemuksia alkoi karttua kiivaaseen tahtiin. Seuraava jälkikasvu oli muuttanut opiskelemaan Hongkongiin. Kaikki vaadittavat viranomaisilmoitukset oli tehty aikoinaan ja asuinpaikka oli väestörekisterin mukaan Hongkong. Tilanne olikin huomattavasti mutkikkaampi, koska kyseessä ei ollut EU-maa. Uuden pankkitilin avaamisesta ei tullut yksinkertaisesti mitään, sillä paperidokumenttien määrä olisi ollut hieman haasteellista. Asia jäi silleen.
Tilien avaaminen suomalaiselle ulkomailla ei ole aivan helppoa. Tätäkin on tullut kokeiltua kustannussyistä. Eihän siitä tullut mitään, sillä byrokratia oli hieman haastavan erikoinen. Belgialainen pankki vaati tietysti passista kopion tunnistautumista varten. Seuraavaksi pitää varmistaa virallinen asuinpaikka. Pyyntönä esitettiin kopiota kaasu- tai (lanka) puhelinlaskusta. Selitin, ettei Suomessa ole enää lankapuhelimia, sillä kuparit on kerätty rullalle, eikä kaasua ole meillä käytössä. Seuraavaksi tuli ehdotus sähkölaskun kopiosta. Sekään ei onnistunut, sillä sähkölasku oli vaimoni nimellä. Mitäs seuraavaksi? Ehdotettiin kopiota olemassa olevasta suomalaisesta pankkitilistä tms. Laitoin sellaisen, mutta ei käynyt. Pitäisi olla suomalaisen pankin antama virallinen todistus tilinhaltijasta asuinpaikkoineen ja osoitteineen. Tähän loppui tilinavaaminen, jonka totesin liian haasteelliseksi.
Näyttää siltä, että EU hirttää itse itsensä omiin mahdottomuuksiinsa. Tavoitteet ovat hyvät, mutta elämä tavallisen ihmisen kannalta on tehty ylivoimaisen hankalaksi. Onhan olemassa yksinkertaisempiakin ratkaisuja, joita tarjoavat EU:n ulkopuoliset maat. Siellä ei kysellä rahojen alkuperää ja tilin saa avattua vaivattomasti pankkikortteineen. Jos alkaa aivan kovasti kyllästyttämään elo ja verotus Euroopan yhteisössä, voi hankkia uuden identiteetin ja passin ulkomailta. Suuret ”kalat” osaavat luovia kansainvälisillä rahoitus- ja pankkimarkkinoilla himpun verran viranomaisten edellä.
Mitä tulee kansainvälisten maksujen siirtoihin, voidaan todeta, että jo muinoin raha liikkui valtioiden välillä lähes reaaliajassa. Raha ei siirtynyt fyysisesti turvallisuussyistä maasta toiseen. Kaikki perustui luottamukseen ja kahden välisiin sopimuksiin. Tämä järjestelmä on edelleen käytössä ja toimivaksi todettu.
Finanssivalvonta toteaa asiakkaan tunnistamisesta ja tuntemisesta seuraavaa (Finassivalvonta): ”Finanssipalvelun tarjoajalla on lakisääteinen velvollisuus tunnistaa ja tuntea asiakkaansa. Pankin, vakuutusyhtiön, sijoituspalvelua tarjoavan yrityksen, rahastoyhtiön ja maksulaitoksen on varmistuttava asiakkaan oikeasta henkilöllisyydestä. Sen on myös tunnettava asiakkaansa toimintaa ja taustoja niin laajasti kuin asiakassuhde edellyttää. Asiakkaan tunteminen edellyttää myös, että palveluntarjoaja tietää, kenen toimeksiannosta ja kenen varoilla liiketoimia tehdään.”
