Edellisiltana olin saanut tiedon tekstiviestinä tulleesta viestistä veljelleni Hannulle. Viesti sisälsi kutsun Lopotin poikien ja tyttöjen muistelukierroksesta Haaralan pihassa kello 12 alkaen.
Paikalla siinä 12 aikaan ja niillä seuduin oli entinen palopäällikkö Olavi Tuovila invamopolla, Hannu Tuovila, Korhosen Liisa, Laiholan Immo, Laiholan Teuvo, Nurmen Leena, Tauriaisen Paula, Nurmen Jukka, Nurmen Matti, herra Tammi ja Antti Korpua.
Aluksi Kinnusen talon kohdalla keskusteltiin siellä olleesta tulipalosta ullakolla. Syy ei selvinnyt koskaan mistä se sai alkunsa palopäällikkö Olavin mukaan. Muistan kun paljon ihmisiä oli katsomassa tiellä ja savua tuli ullakolta. Paloluukku aukesi ja katolle tuli palosotilas ja huusi alas, että, kirveitä, miehiä, kirveitä, miehiä tänne. Muuta en juuri muistakaan. Onneksi palomiehet saivat palon sammumaan.
Hannu Tuovila sanoi, että varsinainen Lopotti alkoi Kinnusen talon rajalta koska se talo kuului Kitkantien vaikutuspiiriin. Nykyistä Oravantietä kulkien kohti 5-tietä seuraava talo oli Määttä Vella eli Vellamon talo, mutta nyt se on purettu, paikalla on tyhjä tontti.
Vasemmalla puolen oli Kellokosken iso talo. Kellokosken rouva piti kauan kukkakauppaa. Muistan kuinka jouluna kuljetin potkurilla kukkia eri osoitteisiin ja sain siitä hieman palkkaakin.
Tontti on tyhjä nyt ja sen rakennus on nyt purettu. Oikealla oli siltakylän osuuskauppa, johon rakennettiin myöhemmin laajennussiipi, jolloin pääsi itse hakemaan ruokatavaraa hyllyistä ja maksamaan kassalla.
Osuuskaupan portailla oli ”roisto ja poliisileikin” pääpaikka. Takapihalla oli hyviä piiloja, sanoivat Laiholat, Tuovilat ja Korhoset, jotka asuivat aivan siinä lähistöllä ympäristössä.
Vasemmalla oli Laiholan talo, joka on purettu ja paikalla on tyhjä tontti. Olisi paljon kerrottavaa, joista riittäisi useampaan Lopotti-kirjaan aineksia. Oikealla on entinen Otsalan johtajan asuma talo. Kuinka ollakaan se pieni koulutyttö Tarja oli sitten Keravalla poikani ala-asteen opettajana.
Vasemmalla oli Nuoran talo, nyt paikalla on kaksikerroksinen rivitalo.
Oikealla on edelleen Niskalan iso talo. Olin katsomassa isän kanssa kun sen navetan toinen pääty paloi illalla pimeässä roihuten. Taloa katsoessa sanoin, että veljeni Hannun tekemästä talon ulkomaalauksesta alkaa pian neljänkymmenen vuoden jälkeen loppua takuu. Samoin oli Kino-Nilo, joka on sittemmin purettu.
Nurmen Matti sanoi, että palo näkyi heille ja se pääty oli polttoainevarastona. Vasemmalla on Rissasen talo, johon myöhemmin on rakennettu jatko-osa. Oikealla oli Kaukorannan talo ja tontilla on nyt kaksikerroksinen rivitalo. Vasemmalla oli Erovaaran talo, joka on nyt purettu ja paikalla on tyhjä tontti.
Nykyisen risteyksen kohdalla vasemmalla oli niittyä. Lähiseudun pojat pelasivat siinä jalkapalloa. Laiholan Immo venäytti muhkuraisella pellolla nilkkansa, jonka jäsentenkorjaaja Raate-Kalle laittoi kuntoon.
Oikealla on Nevalan talo. Autoilijana heillä oli iso piha, jonka läpi kuljettiin pitkään Karhutielle.
Vasemmalle rakennettiin silloin moderni Salmirinteen talo, joka oli hieman matalampaa tyyliä. Edelleen vasemmalla on Säkkisen talo. Oikealla on Timosen talo ennen risteystä. Vasemmalla on kaksi Lämsien taloa peräkkäin. Sitten kävelimme vähän matkaa takaisin Oravantietä ja menimme entisten opiston peltojen kautta viitostietä kohti.
Oikealla on Multasniemen talo, johon on myöhemmin rakennettu lisää siipiä. Vasemmalla on Säkkisen Aarnen talo. Oikealla on silloin uusi Paavilaisen talo. Esa tuli siinä ulkoporstuaan ja jutustelimme sekä hän että vaimonsa otti paksulla digiputkella kuvia ”Lopotti-ryhmästä.”
Moikkasimme sitten ”ensi vuoteen” jatkaen kierrostamme.
Vasemmalla on Kämäräisen talo, jonka yläkerrassa asui aluksi kummitätini Impi. Kuusivuotiaana lupasin hänelle hakata isona talven puut.
Siinä vasemmalla oli pienen matkan päässä pieni mökki, jota asutti vuorollaan laitapuolen kulkija. Sitten se tie loppui siihen ja edessä oli heinän ja viljanviljelyksen suoniityt sarkoineen.
Siitä näkyi esteettä viljelysten yli aina Jaakkolan ja Leskelän taloille.
Liityimme sitten nykyisin uutta tietä takaisin Oravantielle vaihtaen kulkusuuntaa viitostieltä keskustaan päin. Ennen viimeisenä oli Haatajan talo, joka purettiin viitostien rakentamisen takia. Alavuotungin talo jäi viitostien suoja-alueelle, eikä sitä saanut enää kunnostaa.
Vuokralaisten asumisen jälkeen talo purettiin ja on nyt puistoaluetta.
Loppupäästä katsoen vasemmalla on synnyinkotini, jota veljeni asuttaa. Hänellä on siinä tekeillä entisen ulkosaunan tilalle eteiseen muun muassa sauna. Siis Korpuan talo. Otimme siinä pihamaalla itselaukaisulla ryhmäkuvan.
Vasemmalla entisen perunapellon takana on Härmän talo. Jäyhänä kunnan tiemestarina hänestä on monta juttua. Aura-autotkin kävivät kääntymässä ”päällikön” luona kiitettävästi. Härmän piha-alueella oli vuosia Täry-tehdas, joka valmisti betonirenkaita kaivoihin ja tierumpuihin. Edelleen vasemmalla oli kanttorila, eli Marttisten talo. Nyt paikalla on rivitaloja. Kunnon lumituiskun jälkeen nuorimmat Härmän lapset ja Marttisen lapset sekä meidän perheen lapset menimme hyppimään sillä kohtaa jyrkältä joentyrmältä kinokseen.
Härmän ja Marttisen tonttien rajalta suunnilleen alkoi kenttäradan penger aina Kiviharjuun asti. Sitä pengertä kipitin Iikka-enon luo Kiviharjuun noin viisivuotiaana hakkaamaan Susannan suoristamia nauloja puupölkkyyn. Siltaa varten korotettu penger on joen toisella puolen.
Radan rakentaminen jäi kesken sodan loppuessa.
Kanttorilan kohdalla tien toisella puolen oli kota, jossa vierailimme äitini kanssa noin 4-5-vuotiaana. Kodassa asui saamelainen vanha nainen yksin. Muistaakseni saimme molemmat hellalla keitetyt kahvit. Pieni ruutuikkuna oli talvella jäässä. Äitini halusi tädin muuttavan kunnalliskodin vanhainkodin puolelle lämpimään, jota muutosta täti arkaili. Sitten piakkoin hän muutti Vuorijärven taloon ja pian kota purettiin.
Kiviharjussa Vuorijärven talossa asui myös tänne jääneitä saamelaisia.
Oravantieltä käännyttiin vasemmalle tielle, jonka ensimmäinen talo on Ville Lämsän talo ja jonka ulkosaunarakennuksen vieressä edellä mainittu kota oli.
Oikealla on Nurmen talo, jonka yli 80-vuotiasta pikavuoro Oulun postiauton kuljettajaisää kävimme tervehtimässä ja jututtamassa pihalla. Kerroin olleeni monesti kyydissä Oulu-Kuusamo -väliä junalle mennessäni.
Vasemmalla on rannassa vesipumppaamo, josta Kirkonkylä sai vetensä. Meidän hyppelyrinne näkyy siihen hyvin. Vasemmalla on Hylkisen talo, kansanedustaja Parviainen asuttaa nyt sitä taloa. Vasemmalla Pitkäsen talon pihassa oli Osmo pihassa ja siinä juteltiin kuulumisia ja menneitä hetki.
Koska entinen oikopolku Kotikummulta Pitkäsille ei ollut enää käytössä, kiersimme Oravantieltä Karhutielle. Vasemmalla välillä on Säkkisten talo. Säkkiset ovat sukua keskenään, enimmäkseen autoilijoita. Vasemmalla on Kotikummun talo. Sitten päästään Karhutien viitostien puoleiseen päähän.
Josta alkaen vasemmalla on Kytösen talo. Sillä kohtaa Hannu Tuovila alkoi muistella kuinka he ajattelivat lapsena Kiviharjun poikien hyökkäävän sotimaan heitä seudun poikia vastaan veneillä. He rakensivat pyöränkumeista puiden väliin ritsat, joilla pystyi ampumaan nyrkin kokoisia kiviä joelle. Muutaman päivän he päivystivät sitä hyökkäystä, mutta vähitellen väsyivät odotteluun, kun ketään ei tullutkaan. Oikealla on sitten Kortesalmen talo.
Vasemmalla on Korhosen Eskon talo, sittemmin tytön Paulan talo on rakennettu sisäpihalle. Oikea puoli oli Korhosen peltoa maatalolle saakka. Vasemmalla on Keräsen talo ja runsaasti lapsia. Vasemmalla on Pyykön talo lähempänä jokea. Vasemmalla on Murtovaaran talo. Vasemmalla on Lehtosaaren talo. Oikealla oli Korhosen maatilatalo ja nyt on useita omakotirivitaloja.
Vasemmalla samoin viimeisenä ennen Kitkantietä on Kuittisen talo. Pihalla näkyi liikettä, joten menimme ryhmänä sisäpihalla. Kuittisen Jukka siinä työsti isoa aurinko/sadekatosverhoa kiinni. Pian siinä oli vaimo ja lapsia mukana ja vaihdoimme pitkästä aikaa kuulumisia ja otimme taas tästä Lopotin väestä ryhmäkuvan. Palasimme siitä sitten Tuovilan piha-aukealle ns. kolmen tien haaraan eli risteykseen. Sovimme ensi kesäksi pitävämme kokouksen isommalla joukolla ja sitten hajaannuimme kuka minnekin omille tahoillemme. Lapsuudestani muistan muun muassa erään yksityiskohdan, kun luvatta kuljin Kitkan soratien reunaa noin viisivuotiaana. Pysähdyin opiston kohdalle ja maistelin puhtaasta tienvarsiheinikosta syöden punakukkaista makealle maistuvaa juolaheinää. Jatkoin siitä sitten pitkälle tuntuvaa tutustumisretkeäni aina Neljäntienristeykseen asti ja takaisin. Kotona jouduin lupaamaan ettei tutkimusretkeni enää toistu.
Sodan jälkeisten suurten ikäluokkien perheissä oli yleensä monta lasta. Leikkeihin osallistuttiin isoilla joukoilla, kesä oli siihen parasta aikaa. Niukkuuden ajasta nyt on siirrytty yltäkylläiseen nykyaikaan. Muistelut sijoittuvat siinä 1950-luvulta 1960-luvun alkupuolelle.