Oli kaunis lämmin kesäinen ilta vuonna 1929. Minä, allekirjoittanut elelin viidennnellä vuodella. Oli juhannusaatto tulossa huomispäivänä. Olin isän kanssa kiuassaunan lämmityksessä.
Kannoimme saunakaivoista vettä saaveihin ja toisen saavin vesi kuumennetuilla kivillä lämmitettiin.
Siinä saunatouhun aikana isä sanoi, että aamulla lähemmä juhannuskirkolle. Siinä vielä illan aurinkoa katselimme, niin jyrinää alkoi kuulua ja heti ilmestyikin lentokone. Se kierteli Meskusvaaran yllä ja lensi sitten pois näkyvistä. Arvaili isä, että se oli kai Karhumäen veljesten kone tullut Kuusamoon lennättämään ihmisiä juhannuksena.
Sitten tuli seuraava aamu ja lähettiin Kannaksenahoon päin kävelemään ja siinähän se kärrytie heti näkyikin. Se meni itään päin Lehmiahon ja Kalliosuon välissä. Heti se kääntyi oikealle päin. Nousi Roniahon harjanteelle. Kivistä Roninharjua jatkui aika pitkälle. Sitten tuli aikamoinen notkelma. Siinä virtasi Rokopuron veet Majovalammen kautta Matkajokeen. Isä siinä otti minut selkään ja kantoi sen puron yli, ettei jalat kastuneet. Sitten se tie meni suomusulle pän. Oikealla puolen oli kirkkosuo. Sen päässä oli jyrkästö. Sillä kohtaa oli viettävä kangasharjun reuna, että sitä oli jouduttu leikkaamaan. Ja siinä leikkaustasanteen kohalla tuli meitä vastaan nuori naishenkilö. Äiti jutteli sen kanssa. Se olikin Nojosenvaaran talon palvelija. Oli käynyt kotona Virranniemellä ja oli silloin menossa Meskusvaaralle mainitun talon emännäksi Jani-isännän vaimoksi.
Siitäpä se kärrytie kulki Matkajoen sillalle. Siellä kankaalla tuli eteemme leveä suora linja. Oli puut poistettu siitä linjalta. Isä tiesi, että siinä on maantie tekeillä Meskusvaaraan.
Matka jatkui Heliharjun kautta Helilammen sivua pitkän aukean päähän. Siitä vielä noin kolme kilometriä matkaa neljäntienhaaraan. Olihan siinä ensikertalaiselle kirkonkylän käyjälle näkemistä. Kaikki talot ja talojen aijatkin olivat maalattu.
Sen kävelyn päätteeksi menimme Hiltusen pirtin kahvilaan ja sen jälkeen kaupassa sikäläisillä ostoksilla. Minulle ostivat kesäpaijan. Merimiespaita mustavalkoraitanen se oli. Sitten äiti lähti sieltä kaupalta kyläkorteeriin Lopottiin. Se oli Matti Karjalaisen talo ja oli niillä ikäiseni poika Yrjö. Nykyisin sillä paikalla on Hannu Tuovilan liikerakennus.
Isä lähti siitä torin kohdalta Kalle Määtän pihalle. Siellä oli jonkinlaista juhannusohjelmaa. Siellä piharakennuksen seinustalla oli lankkutapuli. Isä nosti minut istumaan sen tapulin reunalle. Siinä ihmispiirin keskellä oli haitarinsoittaja ja se soitti ja lauloi. Oli siinä yhessä laulussa semmosia sanojakin, että kanttoori Kuusamon takana taitaapi olla vallan pakana ja Nilonjokeakin siinä mainittiin. Sen soittaja-laulajan sanottiin olevan sokea Nenonen.
Oli siellä joillakin miehillä juomapullojakin, kun joivat janoonsa.
Niin sieltä lähimme Lopottiin yökortteeriin. Sieltä isä vielä minun kanssa Sillankorvan talloon. Sen isäntä oli Artturi Lämsä. Sillä limsatehas oli navettakeittiössä. Siellä sain juoda limsaa elämäni ensi kerran. Osti se isä kaksi pulloa yökortteeriin.
Aamulla sitten ootettiin kirkonmenojen alkamisaikaa. Sen lähetessä lähettiin kävelemään kirkon läheisyyteen. Sinne kirkkoon oli isoja pääovia neljä ja yksi pieni ovi. Torangin puoleisesta ovesta menimme sisälle ihmisiä täynnä olevaan kirkkoon. Ja heti se juhannuskirkonmeno alkoikin. Virsien veisuuta kuului alhaalta sekä ylähäältä. Ja niin tuli seurattua ensimmäiset juhannuskirkonmenot.
Käytiin korteeritalossa ja lähettiin kotimatkalle. Menimme sen limsatehtaan kautta. Tyhjät pullot oven eteen rapulle. Sitten pitkän aukean päätä kohden matka jatkui. Sieltä se kärrytie Meskusvaaraan lähti ja matka jatkui. Kohta olimme Matkajoen siltaa ylittämässä. Ylitettyämme pidimme kosken rannalla taukoa ja joimme Junganjärvestä myötävirtaan valunutta vettä. Siinä ollessamme äiti kertoi, että tässä kosken alla on ollut mylly. Se on kauan sitten poltettu. Noukavaaralla on sellaista puhuttu, että Säävälän isäntä on viimeisellä muun kaiken saa sanoa vaan laukkuryssän tappoa ja myllyn polttoa ei.
Sitten siitä matkaa jatkettiin ja oltiin vähäsen ajan päästä kotona. Alettiin sen kesän elämää jatkamaan niin kuin ennenkin. Tulihan ne maantien tekijätkin sen kesän aikana maantietä rakentamaan siihen meidän kodin lähelle. Toka-ahon ja Meskusvaaran väliossuutta rakensivat ojia kaivaen Kurkijärven Kaikkosen veljekset Iikka ja Aapo. Ne kävivät meillä ruokatauoilla ja silleen ne sitä maantietä rakensi alkupäästä loppupäähän ihmis- ja hevosvoimin.
Seuraavan kesän aikana sitä päästiin kulkemaan hevosilla, pyörillä, kävellen ja autolla. Kylän taloihin hankittiin pyöriä ja niillä ajamista piti ruveta opettelemaan. kyllä siinä Sakari-enokin monta kuperkeikkaa teki, mutta oppi se pyörällä ajamaan.
Isäni sai polkupyörän kansallispankin johtajalta, kun kulki sillä timpurin töissä. Sen pyörän oli sanottu olevan toinen pyörä, että yksi oli sitä ennen tuotu Kuusamoon. Vaan, kun se pyörä oli niin yli korkea, että oli pitänyt Otto Vaaralan korjaamolla 12 senttiä sitä mataloittaa.
Isäni ei tarvinnut pyörällä ajoa opetella. Oli yrittänyt mennä Amerikkaan, mutta ei ollut silloin päässyt. Oli ollut kaksi vuotta Ahvenanmaalla. Siellä tehnyt töitä suutari- ja valjasverstaalla. Siellä oppinut pyörällä ajotaidon. Ja niin sitä meijänkin perheessä on niistä ajoista asti ajeltu, mutta kun eivät noudattaneet liikennesääntöjä, niin tuli niitä kolareitakin. Syksyllä 1932 isä ajoi ja olin tangolla kyydissä pyörän palautusta varten, kun isä oli menossa viikoksi rakennustöille. Tulipa yksi isäntä vastaan väärää puolta lakki silmillään. Oli kamala rysäys. Allekirjoittaja lensi ravin yli kahen ison kiven väliin. En onneksi loukkantunut. Isä sen sijaan loukkaantui, että rakennustyö keskeytyi siltä viikolta. Siinä kolarissa meni pyörän eturatas säpäleiksi, kun se olikin puuta se ratas. Oli peltillä päällystetty. Saatiinhan uusi rautainen ratas kelloseppä Tammen liikkeestä ja pyöräily jatkui. Vielä eilenkin allekirjoittanut ajeli. Ei sillä pyörällä vaan eri.