Viime viikkoina ovat kansalaisia hämmästyttäneet ja hämmennyttäneet paikallisessa mediassa uutisoidut tutkimukset. Näin myös allekirjoittanutta, jolla meni kahvi väärään kurkkuun KS:n uutista lukiessa. Mitä eroa tutkimuksilla on keskenään? Erottaahan poron kaivoksesta jokainen - siitä ei ole kyse.
Kyse on tieteellisen tutkimuksen kahdesta eri lähtökohdasta, jotka lukijan ja myös uutisointia tekevän median tulee ymmärtää. Jos tätä eroa ei ymmärretä, voidaan pian olla julkisen sanan neuvoston edessä manipulatiivisen tiedon levittämisestä.
Julkisen sanan neuvosto käynnisti laajan kampanjan, jonka tarkoituksena on korostaa, miten vastuullinen journalismi eroaa muusta viestinnästä. Kampanjan aikana lanseerataan Vastuullisen journalismin merkki, jota saavat käyttää ainoastaan Julkisen sanan neuvoston sääntelyn piiriin kuuluvat mediat. Merkkikampanja kestää 12.-25.3., mutta mediat voivat ottaa merkin käyttöönsä pysyvästi.
Tutkimukset jaetaan laadulliseen (kvalitatiivinen) ja määrälliseen (kvantitatiivinen) tutkimukseen. Luokitteluja on myös muita, mutta pysyteltäköön kuitenkin kansanomaisella tasolla. Laadullinen tutkimus pyrkii ymmärtämään ilmiötä eli vastaa kysymykseen: ”Mistä ilmiössä on kyse?”. Mainitussa porotutkimuksessa oli kyse ymmärtämisestä, eli tutkija halusi saada ilmiöstä hyvän ja ”tiheän” käsityksen.
Aineisto kerättiin haastattelututkimuksella niiltä, joita ilmiö kosketti. Saatu tutkimustulos, ymmärrys tai mallinnus pätee ainoastaan niihin, jotka olivat haastattelun kohteena. Porotutkimuksen, kuten ei myöskään laadullisen tutkimuksen tuloksia ei voida eikä saa yleistää. Jos näin tehdään, on kyseessä vakava tutkimuksellinen virhe. Jokainen voi päätellä, miten tutkimusmetodologiaa tuntematon lukija asian ymmärsi lukiessaan tutkijan lähettämää tiedotetta tai siitä muokattua uutisointia.
Laadullinen tutkimus on aina perustana määrälliselle tutkimukselle. Kvantitatiivista tutkimusta ei voida tehdä, ellei ilmiötä tunneta esimerkiksi teorioiden, mallien yms. kautta. Sanotaankin: ”Laadullinen tutkimus on kvantitatiivisen tutkimuksen äiti.”. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa voidaan kysellä niitä näitä, mutta kysymykset eivät kohdistu itse ongelmaan ja tutkittavaan ilmiöön.
Yleistäminen edellyttää myös sitä, että tutkittavaa asiaa kysytään riittävän monelta. Se, mikä on riittävä määrä luotettavan tutkimustuloksen saamiseksi, on tilastollisesti laskettavissa. Jos kaivostutkimuksen kohteena ovat Koillismaan asukkaat (tai miten kohde on määritelty) ja heidän mielipiteensä asiasta, koillismaalaiset muodostavat populaation (kohderyhmä). Koko kohderyhmän tutkiminen on äärimmäisen kallista, minkä vuoksi tieteessä on päädytty otantaan. Kohderyhmästä otetaan riittävä määrä ihmisiä, joita tutkitaan. Se, miten valinta tehdään, riippuu monista tekijöistä, jotka kytkeytyvät tutkittavan ilmiön rakenteeseen. Ideana on se, että haastattelemalla edustava otos saadaan yleistys populaatioon.
Jos haastatellaan Koillismaalta 1000 + 500 henkilö, voidaan määrää pitää riittävänä. Esimerkiksi Taloustutkimus tekee äänestystutkimuksia valtakunnallisesti kysymällä asiaa tuhannelta äänestysikäiseltä. Näin saadaan yleistys, jossa on pieni virhemarginaalin mahdollisuus.
Kaivostutkimuksen tutkimustulokset voidaan yleistää. Kyseessä on kvantitatiivinen tutkimus, joka toteutetaan ilmeisesti puhelinkyselynä. Saatu tutkimustulos on näin ollen yleistettävissä, mutta 26 henkilön mielipiteistä poroista ei voida tehdä mitään yleistystä.
Aikaisemmat kaivostutkimukset on teetetty (ilmeisesti) Tietoykkösellä (Tietoykkönen Oy), joka on Keskisuomalainen -konserniin kuuluva yritys. Tämän artikkelin kirjoittaja oli aikoinaan Tietoykkösen perustajajäseniä ja yrityksen tutkimuspäällikkö. Yritys myytiin myöhemmin Keskisuomalainen konsernille.
Entäpä tutkimustulosten vaikutus päätöksentekoon? Tätä maata ja sen yrityksiä ei johdeta määrällisillä eikä laadullisilla mielipidetutkimuksilla. Päätöksenteko on aina eri asia. Jos kuusamolaisilta kysyttäisiin esimerkiksi terveyskeskuksen lakkauttamisesta tai synnytyksen siirtämisestä Ouluun, tulos olisi itsestään selvyys. Mutta jos yhteiskunnalla ei ole varaa ko. palveluihin, on lopputulema toinen.
