Virallisten, netissä julkaistujen arkistotietojen (Kansallisarkisto) mukaan,
Suomesta on vuosisatojen saatossa lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, eniten kuitenkin Pohjois-Amerikkaan, Ruotsiin ja Venäjälle.
Venäjälle muuttamisen syyt ovat vaihdelleet eri aikakausina, mutta yleisesti ottaen tärkeimmät syyt ovat Venäjän harva asutus maamme rajaseudulla ja muualla luoteisosissa, Pietarin asema pääkaupunkina ja metropolina sekä Venäjän koulutetun työvoiman ja erikoisosaamisen tarve.
Inkerinmaalle siirtyi suomalaisia 1600-luvulla, kun alue kuului Ruotsin valtakuntaan ja tämän seurauksena syntyi Inkerinsuomalaisia seurakuntia, joita elää edelleen.
Pietari houkutteli perustamisestaan lähtien suomalaista työvoimaa Venäjälle. Erityisesti autonomian aikana työvoiman siirtyminen Venäjälle oli huomattavaa. Jo 1840-luvulla pietarinsuomalaisia oli niin paljon, että väkimäärältään vain Helsingissä ja Turussa asui enemmän suomalaisia kuin Pietarissa.
Suomalaiset toimivat useissa eri ammateissa, kuten palvelijoina, käsityöläisinä, sairaanhoitajina, maanmittareina ja insinööreinä. Merkittävintä suomalaisten työpanos Venäjällä oli toimiminen upseerin uralla. Suomalaisia upseereita oli Venäjällä useita tuhansia.
Suomalaisia on siirtynyt Venäjälle, muun muassa Muurmannin, Amurinmaan ja Siperian alueille sekä vapaaehtoisina että pakotettuina uudisasukkaina. Venäjän alueelle lähteminen on usein ollut lähinnä muuttamista valtion rajojen sisäpuolella tai rajan tuntumassa, ei niinkään varsinaista siirtolaisuutta.
Neuvostoliittoon siirtyi arviolta 25 000–30 000 suomalaista vuosina 1917–1939, erityisesti laman aikana. Suuri osa ylitti rajan laittomasti. Myös amerikansuomalaisia siirtyi 1920–30-luvuilla tuhansittain Neuvosto-Karjalaan. Laittomasti ja ilman passia rajan yli siirtyneistä voi olla vaikea löytää tietoja viranomaisarkistoista. Etsivän Keskuspoliisin – Valtiollisen poliisin arkiston aineistot, muun muassa henkilökortistot, voivat kuitenkin sisältää tietoja rajan yli loikanneista henkilöistä.
The Missing in Karelia – excel-muotoinen henkilöhakemisto on koottu samannimisen tutkimusprojektin kuluessa kolmen yliopistotutkijan (Markku Kangaspuro, Aleksanteri-instituutti, University of Helsinki, Finland; Irina Takala, Petrozavodsk State University, Russia; Varpu Lindström, York University, Toronto, Canada) toimesta.
Projektin tarkoituksena oli tutkia niiden suomalaistaustaisten USA:n ja Kanadan siirtolaisten elämää, jotka muuttivat sosialistiseen Karjalaan 1920- ja 1930-luvuilla.
Tavoitteena oli ymmärtää tutkimuksen keinoin niitä tekijöitä, jotka tuottivat vapaaehtoisen massiivisen vaellusliikkeen nimeltä Karjala-kuume. Alkuperäisestä 4 000 henkilöä koskevasta hakemistosta on toistaiseksi tavoittamattomissa vielä noin 2 000 tietueen kokonaisuus, jonka jäljittämistä jatketaan.
Yle:n MOT-ohjelma esitti (21.5.2018) dokumentin nimeltä Suurin suomalaisten joukkomurha. Toimittaja Kai Byman kysyi: -Itsenäisyyden ensivuosikymmeninä kymmenet tuhannet suomalaiset ja suomensukuiset lähtivät Neuvostoliittoon. Heistä suurin osa koki väkivaltaisen kuoleman Stalinin puhdistuksissa. Monen tarina on edelleen täysin hämärän peitossa. Kenen vastuulla sen selvittäminen on?
Ohjelma viittasi selvitystyöhön, minkä ”The Missing in Karelia” -projekti on aloittanut ja päättänyt. Ohjelma puolestaan vastasi toimittajansa kysymykseen väittämällä, että selvittelytyö saadaan valmiiksi vain, jos Suomen valtio saa aikaan sopimuksen selvittelytyön tekemisestä Venäjän kanssa. Ohjelmassa haastateltiin The Missing in Karelia -projektin Irina Takalaa, joka toimii Petroskoin yliopistossa. Hän vakuutti, että Stalinin aikainen Venäjä on dokumentoinut kaiken, eli kadonneita ihmisiä koskevat tiedot ovat olemassa - ne vain pitää löytää ns. ”luvan kanssa”.
Ennen nykyisten rajojen vakiintumista Kuolan niemimaan alue on ollut monen eri valtion kiinnostuksen kohteena. Maantieteellisesti katsottuna alue on luontainen jatke Skandinavialle, erityisesti kaupankäynnin ja kalastuksen kannalta. Rannikko on sula vuoden ympäri lännen suuntaan, kun taas yhteys Vienanmerelle on jäässä talviaikaan.
Venäjän imperiumin perspektiivistä katsottuna alue oli 1800-luvun puolivälin kolonistisen asutuskauden aikana periferiaa ja erittäin vaikeasti saavutettavissa olevaa aluetta. Maantieteellisesti norjalaisilla, suomalaisilla, karjalaisilla ja pomoreilla oli kuitenkin suhteellisen hyvät mahdollisuudet liikkua alueella. Jo 1500-luvun puolivälissä karjalaiset ja pomorit kulkivat Muurmannin rannikolla kevät- ja kesäkalastuskautena. Talvikauden ajaksi he palkkasivat alueella pysyvästi asuvia kolttasaamelaisia pitämään silmällä kalastusveneitä- ja välineitä.
Suomalaisia alueelle alkoi siirtyä 1700-luvun puolivälin jälkeen kausiluontoisesti harjoittamaan merikalastusta. 1800-luvun puolivälistä alkaen suomalaisia asettui jo enenevässä määrin Muurmannin rannikolle ja sisämaahan. Suurin osa suomalaisasutuksesta keskittyi Petsamoon.