"Koikkariin" teimme joskus 1960-luvulla Kuuselan Kaarina, Mattilan Annakati ja ketä muita meitä olikaan, juttua väreistä, tai lähes pelkkä luettelohan se oli. Löytyikö idea MMM-kirjasta? (Mitä, missä, milloin -tietoteos.) Jatkotarinan otsikko oli jotakuinkin: "Aamuruskonpunaisesta taivaansiniseen".
Tekstiä, tällaista ns. täytejuttua, pätkittiiin tarpeen mukaan. Jos oli pienehkö tila taittoa, valmistusta odottavan lehtiladelman sivulla (joka oli silloin metalliformaatti, ei sähköinen sanomalehden sivu kuvaruudussa kuten nykyisin), jos ei ollut kokous- tai poliisiuutista, väritarinalla paikattiin aukko.
Muistuu ainakin sanontoja "valtion keltanen (postiauto)", "veriruskeat synnit", "vaaleanpunaiset unelmat".
Ajan henkeen, lasten leikkeihin ja isompien sanailuun kuului muutoinkin vertailu ja laatusanojen käyttö. Huumori kukki lehtityössä kirjapainolla keventäen fyysisesti raskasta työtä.
"Ahasta ku Pielaveen kirkossa!" -sanonnasta kertoi jutun Koillissanomain painajana 1960-luvulla Aarne Hiltunen, Irma-serkkuni puoliso. (Irma toimi postittajana ja huolehti myös toimituksen ja kirjapainon siisteydestä.) Niin Aarne oli joskus kuullut jollain markkinatorilla tuon tuhahduksen, jota toinen lähellä ollut henkilö oli oikaissut: "Ei se oo ahas, ootko eis käyny?"
Olli-serkkuni taas - hän oli Koillissanomissa mestari-konelatoja, huippunopea ja tarkka ja sitten vielä toimittajakin - kertoi painon poikien liikuntaharrastuksesta, vai oliko se ajan tappamista, oman työn alkamista odotellen. Kinkattiin yhdellä jalalla painon sali päästä päähän ja joka hyppäyksellä piti kuulua muukin naraus kuin kengän kannan kopsaus. Oliko kyseessä vedonlyönti, voittiko paras turauttelija?
Useita metrejä pitkä oli painon sali, jossa vuorollaan jyrisivät latomakone, painokone, viikauskone ym. Pahvimatriisien avulla valettiin kuvia lehteen: sula metalli painui pahvista korkokuvaa vasten ja jätettiin hyytymään. Korjattiinpa siellä pyörän kettinkejä tai paikattiin rengasta oikeaa työtä odotellessa.
Latoja ja sitten painajat pääsivät töihin vasta kun jutut oli toimituksessa kirjoitettu, eli kun ensin valtuustot, hallitukset ja muut kokoukset oli pidetty ja kyselty ynnä poliiseille soitettu tiedustellen onko ollut onnettomuuksia; siis lehteen painettavat uutiset puhelimitse kerätty. Nettiä ei ollut vielä keksitty, tosin oli käytössä edeltäjä kaukokirjoitin.
Sääennuste otettiin radiosta magnetofonille, josta purettiin joskus myös poliisiuutisia niin ei tarvinnut kynällä pika-pikaa raaputtaa lehtiölle haastateltavaa kuunnellessa. (Joskus säänauhoitus unohtui ja se, hmm... piti keksiä itse: tuli moitteita.)
Kirjapaino (nykyisen tontin paikalla) oli tehty entiseen omakotitalon ulkorakennukseen (valamalla sementtilattia, että kestäisi raskaat latoma- ja painokoneet). Olli Korhosen navetasta (missä Koikkari painettiin Kuusamossa ensin) oli muutettu Kitkantien kiinteistöön.
Markus-setä Rautio 1950-luvulla Radion perjantaisen Lasten tunnin lopuksi päästi eetteriin: "Nyt tämä poika suksii paskalle..." Ei ollut studiossa suljettu yhteyttä, vaan ääni pääsi eetteriin. Lasten kesken näin puhuttiin. Oliko se edes totta! Lasten jutut isommilta kuultiin, me pienemmät. Kun ei ollut nettiä, eikä vielä televisiota!
Iltaisin naapuruston lapsia kerääntyi isokin joukko Niikkosen ja Hartikaisen kulmakunnalle pihapiiriin, jossa Koillissanomain toimitus, konttori ja paperikauppa oli 1950-luvulla Säästöpankin talossa. Sinne oli tultu Niskalalta Lopotista; aluksi toimitus oli Rinteen kodissa.
Historiallinen paikka oli kuitenkin Lopotissa Kinnusen talo, jonne Reino Rinne kiipesi kesäyössä tikkaita ja meni sisään helteen takia yöllä avoinna olleesta ikkunasta, ettei häiritsisi talon väkeä. Niinpä heräili sitten talon väen kanssa aamulla ollessaan käynnillä Kuusamossa perustamassa Koillissanomia kesällä 1950.
Jälleenrakennuksen aikana ei ollut aitojakaan tonttien rajoilla. Lapsilauma leikki Rosvoa ja polliisia tai Pitkää tikkua. Ylemmällä luokalla keskikoulussa ollutta Järvisen Karia ihailtiin kuin tietotoimistoa, kun hän sanaili:
"Kyllä se oli surullista kun se Sibelius kuoli."
Näin muisteli Koikkarilaisten entisaikoja
Se Rinteen Lennu