Tänä päivänä varomaton toiminta verkossa voi kostautui vielä hyvin pitkän ajan jälkeen. Verkko on toimintaympäristö, joka on globaali, ja jonka tallentamat tekstit, kuvat, videot yms. ovat kaikkien löydettävissä nyt ja tulevaisuudessa.
Verkko on kuin valtava laboratorio, jonne astuttaessa vierailijan kaikki toimenpiteet voidaan rekisteröidä. Joku varmaankin ihmettelee, miten on mahdollista rekisteröidä miljardien ihmisten päivittäiset jalanjäljet verkon syövereissä, koska tallentaminen vaatii valtavan muistikapasiteetin. Näin se vain on. Teknisillä yksityiskohdilla ei ole merkitystä, sillä jalanjäljet jäävät astuttaessa verkkomaailmaan.
Hyvinkin vanhoja asioita voidaan kaivella verkon syövereistä. Esimerkiksi Koillissanomien tai minkä tahansa yrityksen verkkosivut ovat löydettävissä sopivilla ohjelmistoilla verkosta. Jos haluaa tutustua Koillissanomien tietyn päivän verkkosivuihin vuodelta 1999, onnistuu tämäkin internetin ilmaisohjelmilla. Lisäksi on olemassa kehittyneempiä historiahakuohjelmia, joita käyttävät ilmeisestikin viranomaiset. Konkurssiin menneen autoliikkeen pimeästi, ohi kirjanpidon myytyjä autoja on tyhjä yrittää peitellä. Jos yrittäjällä on ollut verkkosivut, joissa autoja on mainostettu, kirjanpidon ohi myydyt yksilöt on helppo selvittää. Tosin se vaatii hieman vaivannäköä viranomaisilta. Kaikkia kommervenkkejä ei tietenkään paljasteta tavalliselle kansalle.
Osa nuorista ei ymmärrä ns. digitaalisen jalanjäljen merkitystä. Jostakin kumman syystä esimerkiksi korkeakouluopiskelijat haluavat laittaa verkkoon esimerkiksi opinnäytetyönsä, joista osa ei kylläkään kaipaisi yhtään julkisuutta. Liekö kysymyksessä jonkinlainen oman saavutuksen julkituomisen halu vai mistä on kyse? Tänä päivänä työnantaja voi googlettaa työnhakijan taustoja, jolloin kaikki, mitä verkkoon on laittanut tai kirjoittanut tulee esille. Sosiaalisen median alustoilla, kuten Facebookiin, kirjoitetut vuodatukset siitä ja tästä ovat kirjoittajan edessä vielä tulevaisuudessakin. Suomen hallituskin oli kaatua näihin sosiaalisen median kirjoituksiin menneiltä vuosilta. Ne eivät sieltä minnekään häviä, jollei käytä nimenomaan sellaisia SoMe-kanavia, joiden viestittely on suunniteltu häviäväksi tietyn ajan kuluttua. Liekö tämäkään näin.
Pimeän bisneksenkään teko ei ole suositeltavaa, ei edes ulkomailla. Eräs englannin opettaja päätti rahoittaa Kalifornian matkansa lisäansioilla pornotähtenä. Korvaus muutaman tunnin kuvauksista ei ollut kovinkaan suuri, sillä alan palkat ovat aika kehnot. Ehkä jännitys ja uusi kokemus viehättivät naisopettajaa. Lisäksi saihan hän matkakassaansa hieman täydennystä pienellä työnteolla.
Kaikki näytti menevän hyvin, mutta pornopuolen markkinointi tapahtuu myös verkossa. Mainostrailereita on vapaasti saatavilla. Ammattiopiston naisopettajalle kävi myöhemmin hassusti, sillä peruukista huolimatta autolinjan pojilla oli herännyt omat epäilynsä. Huhut johtivat siihen, että asiaa alettiin selvittää. Lopputulemana oli, että opettaja menetti työpaikkansa sopimattoman käytöksen vuoksi. Eihän yksityiselämän asiat kuulu muille?
On siis syytä olla hyvin tarkka siitä, mitä jättää digitaaliseksi jalanjäljekseen. Digitaalisia jalanjälkiä yhdistelemällä voidaan verkkovierailijasta rakentaa hyvin tarkka profiilikuva tai digimarkkinoinnin termein persoona tai avatar. Internetillä voi olla esimerkiksi aviopuolisosta paljon syvällisempi kuva kuin toisella aviopuolisolla. Tiedostojen yhdistely mahdollistaa tekoälyn avulla mahdottomienkin tulevaisuudenkuvan maalaamisen verkon ylivoimaisuudesta.
Digitaalisen jalanjäljen poistaminen täysin on haasteellista. Koillissanomien verkkosivuja ei enää ole vuodelta 1999, mutta aikoinaan verkkosivut ovat kopioituneet moniin muihin tietojärjestelmiin. Verkon kopio-ohjelmat skannaavat koko ajan netin sisältöä omiin varastoihinsa. Mutta kenen toimesta nämä ns. ”ravut” verkkoja syynäävät ja miksi?
Digitaalista jalanjälkeä on vaikea poistaa kokonaan, koska tieto on yleensä levittäytynyt moniin tietojärjestelmiin ja rekistereihin.