Tämän lehden palstoilla on viime aikoina viljelty ”fasisti”, ”rasisti” ja ”natsi”-termejä hyvin paljon ymmärtämättä termin ja käsitteen perimmäistä merkitystä. Ihmisten nimitteleminen fasisteiksi, rasisteiksi ja natseiksi laidasta laitaan ilman, että olisi edes yritystä ymmärtää termin merkitystä, on vastuutonta ja ala-arvoista, mihin myös lehden hyvän journalistiikan tulisi puuttuu. Vai onko niin, että jotkut tahot saavat laukoa sammakoita suustaan ilman sen kummempia tunnontuskia?
Kun tarkastellaan käsitteen käyttöä kirjoitelmissa, ei niissä ole muuta logiikkaa kuin jatkuva hokema. Tämä on rinnastettavissa tiettyjen piirien historian saatossa käyttämiin analogisiin hokemiin. Kuten aikaisemmin olen jo todennut, aikojen alussa esiintyi hokema ”ristiinnaulitse”, 1500-1600-luvuilla oli vallalla ”noita”-hokema, vuonna 1918 ”ammutaan” ja Suomen suomettumispolitiikan aikana ”neuvostovastaisuus”. Tällä hetkellä ”rasisti”- ja ”fasisti”- tai ”natsi”-terminologia on käytössä ainakin Kuusamossa leimakirveenomaisessa terminologiassa.
Aikoinaan kirkko ja nykyisin kansankiihottajat viljelevät mainittua termistöä vastuuttomasti, koska strategiana on termien negatiivisen konnotaation hyödyntäminen. Ihmisille on muodostunut tietty kuva fasisteista ja natseista, joilla tavallista kansaa ja lukijakuntaa nyt pelotellaan. Puuttuisi enää, että joku huutaisi kirkon saarnastuolista ruttoa tai muuta vastaavaa. Ilmestyskirjan peto Belsebub tai Hitler tästä vielä puuttuvat. Jotenkin nämä Koillissanomien kirjoitukset muistuttavat keskiaikaisia kirkkostuolin julistuksia kansalle, jota piti pelotella ja pelolla kaitsea. Kumma itse itseään toistava sordiino on jäänyt päälle Kuusamossa.
Kun ei oikein muuhun pysty, vanhana keinona on nimittely, mikä on lapsellista. Leimakirveiden heittely on vanha taktiikka todellisen strategian toteuttamiseksi. Näin tehtiin suomettumisen aikaan ja pimeän keskiajan loppuaikoina. Erilaisuutta ei voitu hyväksyä. Neuvostoliiton kurimuksessa käytettiin neuvostovastaisuutta tehokkaana lyömäkirveenä. Siitähän kokoomus sai osansa patruunapuoleena.
Tämän päivän rasisteiksi, fasisteiksi ja natseiksi haukutut eivät ole tehneet niitä kauheuksia, mitä tehtiin Suomessa vuonna 1918 ja Euroopassa 1930–1940-luvuilla. Ketkä vuodattivat verta ja lahtasivat tsuhna-kansaa (suomalaisia) sumeilematta? Ketkä organisoivat nuorista miehistä ns. ”lentävät osastot”, jotka toimivat lahtareina muilla kuin omilla kotiseuduillaan? Mikä rooli oli valkoisten puolella organisoitujen paikkakuntakohtaisten porvarieliittien kenttäoikeuksilla, joissa istuivat paikallinen pankinjohtaja, opettaja, kirkkoherra ja suurtalolliset?
Suomi revittiin kahtia. Oli olemassa Suomen kansa ja tsuhna-kansa. Millään terminologialla ei ole merkitystä, vaan todellisilla laittomien kenttäoikeuksien ihmisuhreilla. Se, että lahdataan ihmisiä sumeilematta, ei ole terminologiakysymys, vaan jotain aivan muuta. Täältä löytyvät todelliset fasistit ja rasistit. Täältä pulppuaa myös tämän päivän fasismi. Fasismi elää kanssamme yhä, tosin uusin tunnuksin ja iskulausein.
Suomessa fasismi ei ollut mikään irrallinen ilmiö, vaan aatesuuntaus, joka kumpusi samasta, yleiseurooppalaisesta aate- ja kokemuspohjasta. Fasismi sekoitetaan usein äärioikeistoon tai radikaaliin oikeistoon, mitä se ei välttämättä ole nykykäsityksen mukaan. Fasismin kova ydin lepää antiliberalismissa ja kansallisuusmielisyydessä. Fasismi tunnettiin kommunismin vannoutuneena vastustajana, mutta juuret löytyvät liberalismin vastustamisesta.
Naapurimaamme on aina ollut kuulu lujasta kansallisuusmielisyydestään, jota Putin parhaimmillaan ruokkii äärimmäisen tehokkaasti poliittisen tukensa pönkittämiseksi. Tosin mennyt Neuvostoliitto on omassa propagandassaan nimitellyt kaikkia vastustajiaan ja toismielisiä fasisteiksi. Tämä koskee myös tämän päivän Ukrainaa. Näyttää siltä, ettei nykyinen Venäjäkään ole päässyt helmasynnistään eroon. Fasisti löytää aina fasistin nurkan takaa. Tämä kannattaa muistaa myös tämän lehden lukijan.
Suomalaisen, kuten myös eurooppalaisen, fasismin tarkoituksena oli torjua kansakuntaa uhkaava rappio ja bolsevismin haamu. Tavoitteena oli luoda uusi, sopusointuinen ja yhtenäinen yhteiskunta murskaamalla valistuksen ja liberalismin harhaopit. Fasististen liikkeiden katsottiin syntyneen nimenomaan oikeistopiireissä. Mitähän nämä mainitut oikeistopiirit olivat Suomessa?
Marxilainen oppi selittää mielellään fasismin kapitalismin äärimmäiseksi muodoksi ja oikeiston sisimmäksi olemukseksi. Fasismi löysi kieltämättä tukea konservatiivisen oikeiston piiristä, koska he jakoivat saman arvokonservatismin, autoritaarisuuden, kansallismielisyyden ja kommunismin pelon arvomaailman. Fasismi nähtiin myös kolmantena vaihtoehtona äärikapitalismille ja kommunismille. Näin asia on nähtävä, jotta aate pääsisi jaloilleen. Kyllä fasismin juuret löytyvät oikeistosta ja kovasta kansallisuusaatteesta. Mitähän nämä piirit olivat Suomessa ja Kuusamossa?
Kommunismin uhasta tehtiin Suomessa 1920-luvun jälkeen lähes uskonnollinen dogmi, jonka varjolla luotiin suojeluskuntajärjestelmä, turvallisuuspoliisi yms. vastaavat ylimitoitetut järjestelmät Neuvostoliiton raa’an ja diktatuurisen uhon kumoamiseksi. Voidaan pitää suorastaan ihmeenä, että sosiaalidemokraatit ja kommunistit jäivät henkiin aatteineen mainitun valkoisen terrorin tehomankelin jälkeen.
Onneksi historiaa on uskallettu kirjoittaa uusiksi. Varsinkin siltä osin, mitä tapahtui vuoden 1918 taitteessa. Tietyissä piireissä sisällissodan uudet tulkinnat, joille aika on vihdoin kypsä, voidaan kokea oman pesän likaamiseksi ja aikalaisten ”sankaritöiden” pilkkakirjoitukseksi. Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että (objektiivisessa) tieteessä vain faktat vaikuttavat tulkintaan.
Suomessa historiankirjoitus oli kauan hyvin pitkälle saneltua siltä osin, mitä sai kirjoittaa, julkaista ja tutkia. Poliittiset portinvartijat yliopistomaailman historianlaitoksilla vahtivat saatua tehtäväksi antoaan tunnontarkasti aina tälle vuosituhannelle saakka. Meillä ei ollut 1930- ja 1940-luvun juutalaisvainoja eikä keskitysleirejä, mutta vuonna 1918 oli jotain muuta, joka haluttiin unohtaa.
Suomi ei ole mikään erillinen saareke, sillä Suomi on tyypillinen eurooppalainen maa, joka seuraa tunnontarkasti mantereen kulttuuri- ja aatevirtauksia. Siinä ei tarvita Delfoin oraakkelin kykyjä eikä jälkiviisautta, jota joku uskaltaa tuputtaa hätäpäissään. Tämä on fakta. Suomi ei ole jäänyt syrjään yhdestäkään kulttuuri- tai poliittisesta suuntauksesta viimeisen kahdensadan vuoden aikana – olipa kyseessä Ruotsin sekasortoinen vaalitulos tai populismin nousu Euroopassa.
Mitä tulee ns. sortokauteen, voidaan todeta, että porvaristomme heikot luonteet antautuivat itsekkäistä syistä sortovallan kätyreiksi. Porvaristo helli vain omaa hyvinvointiaan ja välitti tuon taivaallista kansallisesta olemassaolon taistelusta. Fakta on siinä: työtekevä köyhälistö ja voittoa käärivät oikeistopohatat. Faktat eivät muutu, vaikka minkä kirkon pöntöstä yrittäisi niin julistaa. Pakko tunnustaa, vaikka kipeää tekeekin.
Turhaa on tämän lehden sivuilla enää julistaa tulisieluista dogmia rasisteista ja fasisteista, jos ei niiden olemusta itse ymmärrä. Lukijat eivät ole sokeaa kansaa, johon uppoavat pelottelut fasismista, rasismista ja natsismista.
Kaikki fasistit olivat kansallismielisiä, mutta kaikki kansallismieliset eivät ole fasisteja. Tämä kannattaa muistaa myös nykyisten puolueiden arvostelussa.
Toivottavasti tämä artikkeli valaisi fasismin ja osaltaan natsismin ilmenemismuotoja, joita jostakin puhdistusriitinomaisesta pakkomielteestä ollaan – syystä tai toisesta – heittämässä tämän lehden sivuilla niin helposti muiden hartioille. Kantakoot jokainen isiensä perisynnyt rohkeasti.
