Ihminen jolle on tehty pahaa, menettää turvallisuuden tunteen, hänestä tulee säikky ja pelokas. Ilman apua hän jää sellaiseksi, onneksi on terapioita, joista saattaa olla hyötyä. Huom. saattaa olla, kaikkien kohdalla ei. Tämäkin on asennekysymys, toiset hyötyvät, toiset ei.
Silloin kun joutuu elämään pelokkaana, voisi verrata siihen ettei ole kotia, missä asua ja olla. Kysymys on myös luottamuksesta toisiin ihmisiin ja myös itseensä. Turvallisuuden tunteesta, olenko turvassa missään ja kenenkään kanssa.
Pienen lapsenkin turvallisuuden tunne on jo itsestään olemassa. Isän ja äidin tehtävä on taata se tunne hänelle. Itkuuni reagoidaan, isä ja äiti rakastavat minua vastaavat tarpeeseeni, heihin voin luottaa, näin lapsi tuntee.
Mitä enemmän lapsi saa näitä onnistumisen kokemuksia, sitä paremmin hän kykenee luottamaan siihen, ettei ole yksin. Vaan isä ja äiti ovat häntä varten, niin ja tietysti mummukin, nyt kun minustakin on tullut mummi.
Maailmalta kantautuu enimmäkseen huonoja uutisia. Yhdet uutiset päivässä pitäisi riittää, ei puolen tunnin välein heti aamusta. Tämä ruokkii pelkoa ja turvattomuutta.
Ajatelkaa vaikka asunnottomia, mikä pelko ja turvattomuus, kun ei tiedä mihin päänsä kallistaa, kun ei ole kotia ja nukkuakin pitäisi.
Vesa-Matti Loirin sanoin ¨miksi itse näitä mietin? Se merkkikö on varhaisen vanhuuden. Ehkäpä niinkin.