Lukijalta

Lu­ki­jal­ta: Isän­päi­vä toi muistot mie­leen: "Kiitos isä, ennätit kui­ten­kin te­ke­mään per­heel­le­si ko­ti­mök­kim­me lähes val­miik­si, ennen kuo­le­maa­si"

Lensit tähdeksi taivaalle 36-vuotiaana ollessani puolitoistavuotias lapsi. Äitini jäi odottamaan nuorinta siskoani, veljeni oli 3-vuotias ja vanhempi siskoni oli vajaa 5-vuotias. Olisimme sinua tarvinneet tuolloin tueksemme. Vakava sairaus vei sinut meiltä kuitenkin pois! Kiitos isä, ennätit kuitenkin tekemään perheellesi kotimökkimme lähes valmiiksi, ennen kuolemaasi.

Äiti yksin voimanaisena loi meille turvallisen ja lämpimän lapsuuskodin tunnelman - ilman mitään tämän päivän mukavuuksia. Öljylamppu aluksi toimi valonlähteenä, vettä saatiin kannettuna kaivosta, puut haettuna metsästä. Maitoa ja itse kirnuttua voita saatiin omasta takaa Apila ja Punakorva -lehmistä, munia muutamasta kanasta, liha jouluksi kasvatetusta possusta, marjoja ja sieniä poimimalla metsästä.

Perunat ja juurekset kasvatettiin itse.

Jauhoja leipomista varten varattiin säkeittäin talven varalle, lähikauppa oli kaukana umpihangen takana.

Leivät ja pullat äiti leipoi itse kotona - niiden hyvä tuoksu levisi kotiin viikoittain.

Nälkäisenä ei tarvinnut kenenkään meistä mennä milloinkaan nukkumaan. Ruokaa riitti annettavaksi vieraillekin. Mitään ei tuntunut silloin puuttuvan.

Selviytymistaitoja elämään - elämänuskoa, oma-aloitteisuutta, toisen huomioonottamista ja yhteen hiileen puhaltamista opittiin kotona.

Äidin optimistinen ja kannustava asenne ja elämänohjeet opiskeluun, työntekoon ja rehellisyyteen siivittivät elämässä eteenpäin.

Naapuriapua saatiin isännättömään taloon ystävällisiltä naapureilta, mistä kiitokset kuuluvat vieläkin heille.

Taloudellinen tilanne kotona olisi todennäköisesti ollut parempi, jos isämme olisi saanut elää. Leskeneläkettä ei tuolloin ollut! Lapsilisät ja naapureissa äidin tekemä työ mm. pitokokkina toi perheeseemme rahaa elämiseen. Elämässä ei kuitenkaan tuntunut tuolloin rahan olevan tärkeimmän arvon, vaan monet muut arvot ja asenteet menivät sen edelle. Sama pätenee vielä tänäkin päivänä!

Isättömänä kasvaneena voi kiitollisuudella katsella peiliin ja menneeseen elämään. Aina ei ole ollut helppoa, mutta kaikki neljä lasta olemme kuitenkin pärjänneet elämässä eteenpäin - tällä hetkellä jokainen omine perheinemme lastenlapsineen.

Siitä kiitos kuuluu osittain edesmenneelle äidillemme ja Yläkerran Isännälle!

Isänpäiväajatuksin!

Arja Virkkunen