Itku pitkästä ilosta, itku kurkussa, pääsi itku, itkupilli.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Silloin kun itkettää, emme itke ainoastaan käsillä olevaa asiaa, vaan itkumme on vain jäävuoren huippu. Itkun takana on monenlaisia tunteita, surua, pettymystä, kenties loukkauksiakin.
Kun emme ole käsitelleet jotakin asiaa kun aika olisi ollut, valitettavasti, tämä tulee itkuun. Mutta ei se mitään, kun on itkenyt oikein kunnolla, maailma näyttää taas ihan hyvältä paikalta asua.
Itku on kuin astia, mitta on täynnä ja ylimääräinen valuu pois. Entä ne, joille itkeminen on vaikeaa, ehkäpä olo on niin tyhjä, ettei osaa edes itkeä.
Yleisesti itkua pidetään heikkoutena, että itkun pitäisi hävetä, tai ainakin ihmisten nähden ei pitäisi itkeä.
Olisiko hyvä idea pitää vaikka itkutunti kerran viikossa? Itkisi silmät päästä, silloin mitä enempi itkua, sen parempi olo jälkeenpäin. Stressitasokin on helpottanut ja unikin maistuu paremmin.
Mutta mitä tehdä, jos se itku ei vain tule? Katsoako nyyhkyleffaa, hiihtokilpailu, riidellä puolison kanssa, riita sitten päättyy itkuun? Yleensä naisen, isot miehethän eivät itke.
Se, kuinka paljon saa lohtua itkun aikana vaikuttaa siihen, miten usein itkemme. Jos emme saa lohtua, mitä turhaa itkeä, ei sitä saa lohtua kuitenkaan. Voisihan pirauttaa pari krokotiilin kyyneltä ja katsoa, mitä se saaa aikaan. Tämä itku ei ole oikeaa itkua, aitoa.
Olisikohan hautajaiset sellainen asia, jotka saa meidät itkemään aidosti, isot miehetkin.