Joka kolmas kuusamolainen yläkoulujen 8. ja 9.-luokan oppilas kokee harrastuspaikkojen sijaitsevan liian kaukana kouluterveyskyselyn mukaan. Nuoret kokevat, että syrjäisyys, kaukana harrastuksista asuminen, rajoittaa ja estää harrastamista. Kahtiajako ja eriarvoisuus näkyvät. Asia koskettaa lapsia, nuoria sekä lapsiperheitä ja on yhteiskunnallisestikin merkittävä. Liikuntapaikkojen ja harrastusmahdollisuuksien tulee olla kaikkien saatavilla, linjaa myös valtioneuvoston hyväksymä liikuntapoliittinen selonteko 2018.
Useilta nuorilta puuttuvat kuljetukset ja säännölliset liikenneyhteydet taajaman harrastuspaikkoihin. Tutkimukseni kuusamolainen nuori kertoo: Pienempänä en harrastanut liikuntaa, koska asuin kaukana liikuntakeskuksesta ja muista mahdollisista paikoista harrastaa liikuntaa säännöllisesti. Nykyään en harrasta liikuntaa, koska ajokortittomana minun on erittäin vaikea kulkea keskustan ja kotini väliä, koska asun kaukana keskustasta.
Kasvuympäristön ja syrjäisyyden merkitys liikuntaharrastuksia rajoittavana tekijänä on osoitettu eri tutkimuksissa. Vaikka maaseudulla asuville nuorille arkiliikuntaa kertyykin, erilaiset nuorten kaipaamat liikuntapalvelut sijaitsevat kaukana ja liikuntamahdollisuudet ovat siten puutteelliset. Sivukylien koulujen lakkauttaminen vaikuttaa myös lasten ja nuorten liikunnan lopettamiseen. Kouluja lopetetaan lasten määrän vähentyessä, kuntatalouden kiristyessä ja vanhojen koulujen kunnon heikentyessä. Samalla poistuvat asukkaiden käytöstä sivukylien koulualueilla sijainneet lähiliikuntapaikatkin.
Suomessa on suuria eroja haja-asutusalueiden ja taajamien välillä osallistumisessa lasten ja nuorten liikuntaan, erityisesti organisoituun urheiluun. Asuinympäristöön liittyvät tekijät säätelevät monin tavoin liikuntaan sosiaalistumista. Asuinympäristöllä ja sen liikuntailmapiirillä on todettu olevan vaikutusta arkiliikkumiseen ja liikunnan harrastamiseen. Myös runsas lasten määrä asuinalueella ja sen yhteisöllisyys edistävät lasten liikuntaa. Ilahduttavaa on, että vanhempien tuen lasten liikuntaharrastuksiin on tutkimuksissa havaittu lisääntyneen viime vuosina. Eniten kasvoi liikuntaan kannustaminen. Myös liikuntapaikoille ja -harrastuksiin kuljettaminen yleistyi, kuten liikuntakulujen maksaminen.
Päivi Armilan teoksessa Reunamerkintöjä Hylkysyrjästä – Nuorten elämänraameja ja tulevaisuudenkuvia harvaanasutulla maaseudulla, kuvataan nuoruutta, jota eletään itäsuomalaisissa syrjäkylissä, kaukana kouluista, harrastuspaikoista ja kavereista. Alue-, tasa-arvo- ja nuorisopoliittisesta näkökulmasta tarkasteltuna reuna-alueilla nuorten mahdollisuudet osallistua ovat selkeästi niukemmat kuin kaupungeissa. Ydinkysymykseksi nousee liikkumisen vaikeus – julkisen liikenteen puute – jonka vuoksi nuorten arki on monin tavoin työlästä ja rajoitettua. Syrjäkylissä elämästä kuitenkin tehdään elettävää rakentamalla arkea ja tulevaisuutta omatoimisesti ja tiiviiden sosiaalisten verkostojen avulla. Nuorisopoliittista katsetta tulisikin Armilan mukaan kääntää syrjäkylänuoriin, joiden elämismaailman ja arjen konkretian erityisyyttä ei nähdä, tiedosteta eikä ymmärretä nykyisessä yksilö- ja kaupunkikeskeisessä nuoruusajattelussa.
Harrastamisen esteitä on purettava. Merkittävä ratkaisu olisi koulureformi, jossa harrastustoiminta ja liikunta räätälöidään osaksi oppivelvollisuutta koulupäivän jatkeena. Kimppakyytien ja kuljetusten lisääminen taajaman harrastuksiin, koulujen kerhotoiminnan, paikallisen harrastustoiminnan ja sivukylien asukkaiden aktivointi edistävät osaltaan lasten ja nuorten harrastamista. Yksi keino on tehostaa nuorten osallisuutta ja saada enemmän nuoria mukaan toimijoiksi ja vertaisohjaajiksi. Hallitusohjelmaan kirjatun nuorten harrastustakuun toteuttaminen kunnissa, valtion määräraha koulujen liikunnan harrasteryhmiin ja huomattava seuratuen korotus, tukisivat toteutuessaan myös sivukylien lasten ja nuorten harrastamista.