Seurakuntavaalien alla Joukamo Kortesalmi kirjoitti, että politiikassa on ratkaisevaa luottamus. Sitä joko on tai ei ole…
Naulan kantaan, ystäväiseni, sattuvammin et olisi voinut sanoa! Kaikki perustuu luottamukseen. Ethän ole politiikassa mukanakaan muutoin kuin laulukuorossa, ellei sinuun luoteta. Et pääsissi kaupunginvaltuustoon, et kirkkovaltuustoon, vielä vähemmän eduskuntaan, ellei sinuun luotettaisi. Ei sinua liioin valittaisi kaupunginhallitukseen eikä kirkkoneuvostoon ilman luottamusta. Politiikan Siperia on Joukamolle opettanut hyvin kalliin ja tärkeän asian.
Ratkaisevaa tässä luottamuksessa ei ole loppujen lopuksi se, kehen ja keihin sinä luotat, vaan se, ketkä sinuun luottavat. Jos sinä tai minä ilmoitamme, että me emme sitten sinuun tai teihin luota, se jää pelkän mielenosoituksen asteelle. Ilmoituksen kohde tuskin paljon kyyneleitä takiamme vuodattaa. Mikään sota ei yhtä miestä kaipaa. Mutta jos puoluetoverimme tai valitsijamme ilmoittavat, että me emme sitten sinuun enää luota, niin silloin tuli lähtö laulukuoroon.
Mutta miten tämän luottamuksen sitten saavuttaa ja miten sen menettää? Siinä auttaisi paljon, jos tuntisi itsensä, omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Toiseksi kannattaisi tehdä selväksi, minkälaiseen henkilöön minä luottaisin. Jos joku henkilö mollaa sinua tai puoluettasi, sinä tuskin häneen luottaisit. Siispä ei kannata mustamaalata henkilöitä joiden kanssa joutuu tekemisiin, ja joiden luottamusta tarvitsee. Se tuskin ihastusta aiheuttaa. Toiseksi pitäisi olla johdonmukainen ajatuksissaan, sanoissaan ja teoissaan.
Kolmanneksi tulisi ehdottomasti erottaa mielipiteet ja niiden esittäjät. Vaikka et hyväksyisi jonkun henkilön esittämää mielipidettä, sinun kannattaa siitä huolimatta hyväksyä hänet ihmisenä. Politiikassa on pystyttävä olemaan sovinnossa eri mieltä asioista.
Minä kuuluin aikoinaan kunnanvaltuuston puheenjohtajistoon yhdessä Erkki Siikaluoman ja Mauno Mannisen kanssa. He olivat keskustalaisia ja minä kokoomuslainen. Lukuisista asioista olimme eri mieltä, mutta ihmisinä olimme ystäviä keskenämme. Saatoimme ottaa yhteen ja väitellä, mutta puhtaasti asioista. Ei politiikassa yleensä ole mitään ehdotonta totuutta, eikä ainakaan kenenkään pidä kuvitella, että vain hän sen hallitsee. Nuo omasta mielestään aina oikeassa olevat ovat kaikkein sietämättömimpiä yhteistyökumppaneita. Ja yksi asia ylitse muiden, tosikkomaisuus on myrkkyä! Politiikassa on osattava laskea leikkiä ja nauraa, myös itselleen.
Kehen sitten ei luoteta? Värikäs kielenkäyttö on politiikassa sinänsä hyväksi, mutta haukkuminen ja halventaminen on virhe. Ethän sinäkään luota henkilöön, joka sinua tai omiasi halventaa. Toiseksi, lupaus on aina pidettävä. Sellainen poliitikko, joka lupaa ummet ja lammet, eikä edes yritä niitä täyttää, on luikuri. Aina ei voi lupauksiaan täyttää, ei läheskään aina, mutta yritettävä on.
Politiikassa tapaa tämän tästä ihmisiä, joita ei voi sietää parhaalla tahdollaankaan. Ei edes tällaisille, pidä mennä paukuttelemaan päin naamaa niin sanottuja totuuksiaan. Siinä katkoo vain siltoja, joita ei koskaan voi uudelleen rakentaa. Jos et pysty olemaan ystävällinen tuolle henkilölle, koeta välttää häntä. Minä opettelin politiikassa näyttelemisen taidon, ja olin sitä ystävällisempi, mitä enemmän toista inhosin. Näin siksi, etten vain vahingossakaan olisi loukannut häntä.
Opettajana toteutin tätä samaa sellaisiin oppilaisiin, joita minun oli syystä tai toisesta vaikea ymmärtää. Näin koetin välttää sen, etten olisi ollut puolueellinen.
Tärkein asia on kuitenkin se, ettei kuvittele itsestään enempää kuin on. Täytyy pyrkiä olemaan rehellinen sekä itselleen, että toisille. Jos tuntee omat vikansa, silloin ei ole liian ankara toisiakaan kohtaan, sillä kukaan meistä ei ole virheetön.