Ihmisen elämässä on lukematon määrä asioita, mihin rakastua. Itse olen hurahtanut Luojan lu-maan luontoon, kukkiin ja esineisiin - rakastuinpa jopa kenkäpariin. Niitä silittelin ja pyyhin pölyjä, kiillottelin aikani kuluksi 16 vuotta. Ne on Einon kengät, erikoiset ja rakkaat.
Meistä ihmisistä on tullut materiaalin keräilijöitä. Monet kodit suorastaan pursuavat kaikenlaista krääsää, niin ettei löydy liioin jalalle sijaa. Pidämme porua, jos jotain - syystä tai toisesta - joutuu hukkaan. Muistelen tässä erilaisia, itselle tärkeitä kenkiä.
Ensimmäinen ja tärkeä muisto on koulusta annetut kumisaappaat ekaluokalla. Näillä kumisaappailla juosta pyyhälsin kouluun 8 kilometriä päivässä mutkat mukaan lukien. Eräänä iltana äiti oli leiponut munkkeja ja pyysi minua lähtemään Veikon kanssa myymään niitä savottakämpälle. Ja niin pantiin munkkilaatikko pieneen kelkkaan, kumisaappaat jalkaan ja taas sai kenkäpari sai kulua 10 kilometrin verran lisää.
Iltapakkanen puri poskia, kun suunnistimme kämpälle. Siellä Tauno-niminen mies makasi ja siinä samalla silmäili elämänluukusta keittiöön. Huomasin heti, että Salmeako se katsoo ja sen punaisia korkeakorkoisia kenkiä. Salme oli hyvin kaunis, iso vaalea nainen, jonka näin viikottain, sillä juosta hölskytin kämpälle munkkikaupalle kerran viikossa. Samalla tekonahkatakin tasku täytty kolikko-markoista. Munkkirahoilla ostin Roosan tyttäriltä nahkakengät, jotka maalasin valakialla maalilla. Oikeastaan ne meni siitä pilalle.
Isä oli viikot kämpillä ja tuli vain viikonlopuksi kotiin. Kysyin isältä ensimmäisenä mieltä painaneen assian - Mitä se mies makasi penkillä? Sen silmät ei liikkunu päässä ja se makasi kuin kuollut ja tuijotti elämänluukusta Salmea. Mies ei etes kuullut, kun kysyin, että ostatko munkkia. Sitten mies säikähti, kun huomasi minut - Tytärkö se siinä? Ostan minä. Isällä alako naurattaa - Etkö sinä tytär älyä? Sehän kahto Salmea sinne keittiöön. Tarkistin vielä isältä, että silläkö se aina siinä makasi.
Siinäpä sitä minäkin kasvoin. Kengät alko puristaa, mutta ei mittää hättää, sillä sain kauniit, mustat kengät komialta pojalta. Hän tuli kämpältä traktorilla polttopuukuorman kanssa. Toisella kerralla oli tuomisena kenkien lisäksi (olivat muuten kaksi numeroa liian suuret) sukkahousut kenkien sisällä ja vielä hyvin kaunis vaaleanpunainen yöpaita. Näillä se Eino minut hurmasi.Törmälän Pauli tuumasi Ohtaojalla - On se Essa osannu ottaa rakkauteen oikeat sytöt: honkakuorman, uuvet kengät, sukkahousut ja yöpaijan.
Kysyin Paulilta, että tiijätkö, mitkä sytöt mulla oli? Hän sano tietävänsä naisten sytöt. Meijän puhe nauratti kalalaitoksella olleita opiskelijapoikia. - Et tiijä, vastasin. Minä katon ensimmäisenä Einon komeita hartioita ja ajattelin, että tuossa on varmasti hyvä työmies. Kysyin Essalta - Kahviako juot vai syötkö lihakeittoa poronlihasta? Panin sen nokan alle porokeittoa astian täyteen. Lisäksi tuli mustikkasoppaa ja kahvia.
Pauli sano minulle, että oikeilla evväillä oot alottanu. Essa kertoi minua monesti kahtoneen ja seuranneen, kun olin hänestä niin sievä. Arveli minulla olevan ulkoisen kauneuven lisäksi sisäistä kauneutta. Näytin hänestä lauhkealta. Minua niin ujostutti, etten puhunu mittää.
Näin se rupesi rakkauven tuli palamaan kuin öljy pumpulissa. Päivät olin aatoksissa, öisin unelmissa. Pian löyty Einon kumikengät uunin pankolta kuivumasta. Sukat oli survottu kenkiin sisälle. Ihmettelin ääneen - Miksi sinä paat sukat kenkiin sissään? Otin sukat pois kenkiistä ja huomasin miten hajalla ne olivat. Äiti anto kilon lankaa, josta tein Einolle nopeasti sukkia ja vanttuita.
Huomasin äitin tykkäävän vävypojasta. Olihan Sievin Marttakin kehunu Einon hyvvää virren veisuuääntä seurapirtissä ja sanonu sen olevan oikea ihminen. Eino sisusti isälle ja äitille pirttiä ja siinä pyllöttäessä äiti nakkasi häntä lankakerällä. Eino otti paperin taskusta, pyysi issää panemaan nimen paperiin ja aiko viiä häneltä tyttären. Isä ohjeisti - Älä suututa tuota tytärtä. Jos on äitiisä tullu, se on tulta ja tappuraa. Lohi Reijo naurahti, että millon se Tanelin emäntä on suuttunu.
