Aikataulu piti, tie sillankorvaan saatiin uuteen uskoon. Elo-syyskuun vaihteessa Käylässä käydessäni sain tietää että tietyö on päätösvaiheessaan, päällystys juuri aloitettu Käylän puoleisesta päästä. Seurasin päällystyön edistymistä suurella mielenkiinnolla ja ilokseni huomasin että nykytekniikalla hommat hoituu ripeää tahtia. Lähes kahden vuoden urakka on merkinnyt tien täydellisen uusiutumisen puiston hermokeskukseen saakka. Ammattinsa osaavat henkilöt ovat pitäneet huolen, kaikin keinoin, että tien vaikutuspiiriin kuuluneet ja muutkin tienkäyttäjät saivat liikennöidä töiden ollessa käynnissä. Tottakai näin suuren työmaan ollessa päällä kaikenlaisia vaikeuksia ilmenee mutta yleisesti ottaen mielestäni sopeuduttiin vaikeisiin tilanteisiin kohtuullisen ymmärtävästi.
Heti päällystystyön valmistuttua syyskuun alkupuolella sanoin vaimolleni että hyppäähän rattaille käydäänpä uudistettu tieosuus katsastamassa. Itselleni tämä tieosuus on tullut tutuksi jo -50 luvun alkupuolelta lähtien, kulkiessani milloin jalan, pyöräillen tai autolla. Ajaessamme autolla hissukseen teki tie suorastaan ruhtinaallisen vaikutuksen, kyllä kannatti tämä ajelu suorittaa.
Tapasin äskettäin erään puiston vakinaisen työntekijän, jolta kuulin että tie avaamisen jälkeen liikenne Kiutakönkään maisemiin on lisääntynyt huomattavassa määrin. Hyvällä syyllä voidaankin todeta että uudistetun tien myötä Oulangan kansallispuistolle on avautunut uusi myönteinen aikakausi. Myös Liikasenvaaran asukkaat ja tien vaikutuspiirissä asuvat pääsevät oikeutetusti nauttimaan suuren uudistuksen hedelmistä.
Oli suuri asia että tierahoitus saatiin järjestymään koska muistissa oli takaisku menneiltä vuosilta. Ei ole tarpeen enää palata muistelemaan kuka painoi sitä nappia, josta rahahanat aukenivat koska tärkeintähän on että suuri tavoite saavutettiin.
Mieleeni kelautuu melkein aina kun käyn Kiutakönkään maisemissa viime vuosisadan alkupuolella sattunut selkkaus koska se koskettaa sukunikin vaiheita ikävällä tavalla.
Siiheen aikaan merkittäviä metsähakkuita oli eripuolilla Oulankajoen vartta ja puut uitettiin silloisen Venäjän puolelle. Uittoränni könkään yläosassa muistuttaa tästä työmaasta.
Tapanani on silloin tällöin lueskella kotikuntani historian vaiheita. Niinpä kesäkorvalla kaivoin esille edesmenneen kunnallisneuvos U A Virranniemen muistelmateoksen n 50-vuoden takaa. Hän kertoo tästä Oulangan savotasta mikä sai dramaattisiakin seurauksia. Eteläsuomesta tulleet äärivasemmisto jätkät saivat aikaan lakon, johon keploteltiin lähikylien isäntämiehiä lakkovahdeiksi, isäni isä Taneli oli tässä joukossa mukana. Niin siinä kävi, että lakko kutakuinkin tussahti mutta lakkovahdit viisi isäntää joutui tästä toiminnasta käräjille ja tuomittiin neljä heistä vuodeksi ja yksi puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen, minkä he joutuivat myös kärsimään.
Virranniemi kertoo tästä tapahtumasta näin: Yleisen oikeuskäsityksen mukaan nämä tuomitut henkilöt eivät olleet henkilökohtaisesti tehneet mitään rikosta. Oikeus asetti kuitenkin lakkokomitean vastuuseen kaikesta siitä mitä työmaalla tapahtui ja antoi sellaisen tuomion kun antoi. Hän toteaa viela että mikäli näillä tuomituilla henkilöillä oli ollut jonkinlaisia sympatioita sosialismia ja sen aatteita kohtaan ne kyllä loppuivat sen tien. On helppo yhtyä tähän näkemykseen koska nämä vastenmieliset kokemukset eivät niin vain mielestä katoa.
Oliko lakkovahdeille langetettu tuomio oikeassa suhteessa tekoon nähden voisi vaikka vertailuksi ottaa kirjailija Kalle Päätalon veljen tapon kenttäratatyömaalla -40 luvun lopulla.
Syyllinen sai käräjilla 5 vuotta kuritushuonetta mutta hovissa putosi 1,5 vuoteen, 4-5 v rintamapalvelus laskettiin meriitiksi.
Historia on mielenkiintoista. Liikasentien merkittävä uudistustyö kirjataan sen lehdille.
