Tänä vuonna Suomi juhlii itsenäistä 100-vuotista taivaltaan. Tämä voi sattua vain kerran ihmiselämän aikana, joten syytä on asian juhlistamiseen. Isänmaallisena ihmisenä kauppaneuvos oli päättänyt omalta osaltaan juhlistaa Suomen itsenäisyyden juhlavuotta. Tosin siitä, mikä on faktuaalisesti oikea itsenäisyyspäivä, ollaan montaa mieltä, mutta vuosi on kuitenkin oikea. Itsenäisyysjulistus ja pyrkimys irti Venäjästä eivät olleet poliittisesti itsestäänselvyyksiä eikä läpihuutojuttu, sillä kaikki tuolloiset ja nykyiset puolueet eivät olleet itsenäisyyden kannalla.
Suomen eduskunta hyväksyi Svinhufvudin senaatin esityksen joulukuun 4. päivältä Suomen julistamisesta itsenäiseksi joulukuun 6. vuonna 1917 äänin 100–88. Tämä päivä on Suomen virallinen itsenäisyyspäivänä. Voisihan päivä olla muukin.
Äänestys ei ollut aivan helppo, sillä itsenäisyysehdotuksia oli kaksi. Sosiaalidemokraatit, jotka olivat oppositiossa, eivät kuitenkaan olisi halunneet katkaistavan välejä bolševikkihallitukseen. Porvaripuolueet äänestivät oman esityksensä ja sosiaalidemokraatit oman vastaesityksensä puolesta. Äänestystulos oli 100–88 porvaripuolueiden esityksen hyväksi. Sosiaalidemokraateilla oli oma Mannerin esitys itsenäistymisprosessista, joka olisi edennyt yhteisymmärryksessä Neuvosto-Venäjän kanssa rauhanomaista prosessia noudattaen.
Itsenäistyminen vaati myös Neuvosto-Venäjän hyväksynnät, jotta ulkovallat olisivat siihen suostuneet. Kansainvälisessä politiikassa itsenäiseksi julistautuminen ei ole yksipuolinen ilmoitus. Tälläkin hetkellä on ”valtioita”, jotka ovat julistautuneet itsenäisiksi, mutta joilla ei ole kansainvälistä tunnustusta (mm. Abhasia, Etelä-Ossetia, Kiinan tasavalta). Kuin ihmeen kaupalla Neuvosto-Venäjän kansankomissaarit (Vl. Uljanov (Lenin), L. Trotski, G. Petrovski, J. Stalin, I. Steinberg, V. Karelin A. Schlichter. Lisäksi: toimituspäällikkö Vlad. Bontsh-Brujevitsh ja sihteeri N. Gorbunov) hyväksyivät itsenäisyysanomuksen 31.12.1917. Allekirjoituksissa kannattaa kiinnittää huomiota nimiin Lenin ja Stalin, jotka näin ollen olivat Suomen itsenäisyyden takuumiehet.
Monelle suomalaiselle itsenäisyys on itsestäänselvyys. Itsenäisyysmatkalla on ollut onnea ja karikoita. Suomi on säästynyt Baltian ja Itä-Euroopan maiden koettelemuksilta ja länsimaisittain luonnehditulta diktatuurilta. Baltian maissa takaisin saatuun itsenäisyyteen suhtaudutaan pieteetillä. Kaikki on suhteellista.
Näissä merkeissä laskeuduttiin viettämään itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa pienellä, mutta sitäkin merkittävämmällä joukolla. Musiikista vastasi taitava hanurinsoittaja ja tarjoilusta alan ammattilaiset. Politiikalla ei ollut merkitystä, sillä edustajia oli keskustapuolueesta sosiaalidemokraatteihin asti vihreät mukaan luettuna. Apukokin roolissa toimi kokoomusta edustava entinen Nokian optiomiljonääri. Illan teemoihin eivät kuuluneet Ankka-malli, vaikka idean alkuperäinen, valtuustolle ujuttanut komissaari olikin paikalla. Siihen, ketkä olivat vuonna 1917 kannattaneet itsenäisyysjulistusta, ei myöskään puututtu. Näissä merkeissä juhla oli onnistunut osallistujien mielestä.
Baabelin mäen satraappi tosin tunnusti myöhemmin poliittisen kantansa alkavan horjua. Sipilä ei satraappia oikein innosta, sillä Niinistön vetovoima alkaa olla suvereeni. Tosin apotti on hieman toista mieltä Sipilästä. Sipilän oli tehtävä likainen työ, josta hän saa nyt maksaa. Näin menee demokratiassa, mutta talouselämän lainalaisuuksia ei voida muuttaa eikä unohtaa. Tämän totuuden sai kokea aikoinaan myös Neuvostoliitto. Sen tulevat vielä myös kenties vihreät kokemaan. Tai lienevätkö he todellisuudessa ”vihreitä”, vaan vihreiksi naamioituneita kovan linjan vasemmistolaisia ja kommunisteja – ainakin ideologialtaan. Ehkä jopa anarkisteja, jos tuki annetaan lainvastaisille toimenpiteille.
Suomella menee ilmeisesti liian hyvin, sillä korkea hyvinvointi takaa mahdollisuudet kaikenlaisille haihattelijoille. Herra Maslow kääntynee haudassaan, kun itsensä toteuttaminen saavuttaa suomalaisissa korkeimman asteen, jossa mielikuvitusta ei puutu. Raataminen, raivaaminen ja jokapäiväisen leivän eteen puurtaminen eivät jättäneet tilaa esivanhemmillemme haihatteluun. Nyt siitä näyttää tulleen eri piirien ja poliitikkojen jokapäiväistä kauraa, jolla höynäytetään hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisia.
Ja sitten vielä tämäkin: puhemies vai puheenjohtaja? Miksihän pyykkipoika muuttuu? Entä mies ja nainen, ihminenkö? Entä palomies? Höpöä ja haihattelua…
