Kuusinkijoki on ollut vuosikymmeniä ns. kotijokeni. Olen nähnyt sen nousuja ja laskuja. Olen kalastanut kovassa kalastuspaineessa joella ja tänään siellä saa oleilla melkein yksin. Kalojen määrän romahtaminen vei suuren osan kalastajista ja voimayhtiön suorittama joen kuivatus jokavuosi tuhoaa loputkin luonnonkudusta ja vähentää entisestään kalastuspainetta joella. Keväinen tulva nostaa jäät irti ja raahaa niitä alaspäin. Tästä syystä ovat Kuusingin alaosan parhaat kalastuspaikat muokkaantuneet täysin tuntemattomiksi. Legendaarinen Koivumutka on käytännössä hävinnyt ja muokkaus jatkuu tulevina vuosina.
Kannettu vesi ei kaivossa pysy, mutta siitä huolimatta joki pysyi istutusten ansiosta kohtalaisen hyvässä kuosissa. Käylän laitoksen lopettaminen oli todella lyhytnäköistä ja ei ainakaan palvele Kuusamon kalastuksen imagoa ja Kuusamon jokien tilannetta. Koska kutu ei enää kaikkina vuosina onnistu kunnolla, olivat istutukset luonnonkaloilla äärimmäisen tärkeitä. Sille me emme voi mitään, että naapurimaan puolella kalastus syönnösalueella kasvaa. Tänään voi jo sanoa, että pääosa jokien tuotosta häviää verkkoihin Pääjärvellä. Vasta sitten kun naapurimme ymmärtää, mikä arvo oikealla luonnonkutuisella taimenella on Venäjän kalastuksen imagoon ja kalastusmatkailuun, tilanne voi parantua.
Joella ovat voimassa mielestäni tiukat kalastussäännöt ja niiden avulla voimme edes jotakin tehdä. Omassa kalastajien moraalissa on parantamista erityisesti taimenen osalta. 60 sentin alamitta ei ole kaikille sisäistynyt ja yhden kalan säännöstä eivät kaikki välitä. Sain viime kesänä kuulla, kuinka oman kotikuntani äiti oli kehunut poikansa saalista Kuusinkijoelta. Poika oli saanut kaksi suurta kalaa, olivat olleet vajaan kahden (2) kilon kaloja. Kaiken lisäksi kertoi poikansa olevan jälleen lähdössä kaveriensa kanssa joelle. Miten voisimme parantaa kalastajien ymmärrystä ostamaansa kalastuslupaan ja sen sisältämiin sääntöihin ja rajoituksiin?
Jos me emme osaa lukea lupien sääntöjä kunnolla, ei jokien taimenkanta selviä. Kävin viimekesänä vaimoni kanssa viikonlopun joella ja sain mittakalan, jonka otin saaliiksi. Laitoin sen heti päivityksenä kuvan kera facebookin seinälleni. Sain heti viestejä, että olipa tyhmä teko. Minun ei olisi pitänyt kertoa sitä julkisesti, koska en nyt voisi enää käydä joella. Tätä minä en ymmärrä. Kyllä minä voin siellä käydä, kävin Kuusingin Kuningas Taimen -kisoissakin. Voin keskittyä vaikka harjuksen pyyntiin ja tutkia Kuusingin luontoa. Istua tulilla ja seurustella tuttujen kanssa. Minulla on selkeä tahto säilyttää Kuusinkijoen taimenkantaa vielä jälkeeni jääville sukupolville.
Kuusamon kaupunki voisi kyllä vielä kerran miettiä suhtautumistaan Kuusingin voimalaitokseen. Kuusamon jokien taimenkanta on mittaamattoman arvokas ja sen eteen on uskallettava tehdä raskaitakin päätöksiä. Kitkajoki suojeltiin Reino Rinteen ansiosta ja nyt se toimii kaupungin käyntikorttina ja sen arvo ymmärretään Kuusamolaisten keskuudessa. Samalla tavoin olisi nähtävä 50-100 vuotta eteenpäin. Nähtävä visio koskemattomista luonnontilaisista jokialueista ja nioiden arvokkaista kalakannoista. Panostus tänään on kädenojennus tuleville sukupolville ja sen ajan Kuusamolle.
Kaiken lisäksi maailmalla on erilaisia suojelu ohjelmia, voisiko sieltä löytyä rahoitusta arvokkaiden Taimenten suojelemiseksi? Voisivatko joet olla maailmanperintökohteita? Mitä tahansa, jolla joet selviäisivät kala-aarteineen seuraaville vuosisadoille.
Murina jatkukoon.