Eräs Koillissanomien kirjoittaja oli huolissaan kirjoituksestani, joka koski robotiikkaa, keinoälyä ja niiden tulemisesta myös oppimiseen. Sanottakoon vaikka niin, että kirjoituksessa kuvattiin sitä maailmaa, johon olemme meistä riippumatta menossa. Siihen, onko tulevaisuus tältä osin hyvä vai huono, on mahdotonta vastata muuten kuin että kehitykselle ja muutokselle emme mahda mitään. Muutos on jatkuvaa ja koskettaa kauppaa, terveydenhoitoa, oppimista, palveluja ja teollista tuotantoa.
Suurin osa nykyisistä koneista ja laitteista perustuu automaatioon, ja eräänlaiseen ”keinoälyyn”. Jokapäiväisistä hyödykkeistä auto on tästä malliesimerkki, sillä sen toiminta on jo nyt automatisoitu viimeisen päälle. Tulevaisuuden visiot itse ohjautuvista autoista ja laivoista ovat jo tätä päivää. Teollisuusrobotit ovat olleet jo pitkään käytössä.
En nyt puutu tässä yhteydessä automaation, robotiikan tai keinoälyn käsiteviidakkoon, koska sillä ei ole lukijalle suurtakaan merkitystä.
Jos tarkastelen omaa oppimistani kunnallisesta keskikoulusta lukion kautta kauppakorkeaan, voin todeta, että ”robotiikka” ei sittenkään ollut kovin kaukana. Keinoälystä oppimisen säätäjänä olisi tosin ollut hyötyä, mutta puute on ollutta ja mennyttä. Opetuksessa oli kahdenlaisia robotteja: hyviä ja huonoja. Oli niitä, jotka olivat sisäistäneet oppimisen syvimmän olemuksen, ja niitä, joilla oli muut intressit toimia ”opettajina”.
Hattua täytyy nostaa varsinkin keskikoulun ja lukion kielten opettajille, jotka pystyivät huikeisiin tuloksiin, jos vain oppija oli halukas yhteistyöhön. Lämmöllä pitää muistella Puustjärven pariskuntaa, joka teki elämäntyönsä mm. Kuusamon keskikoulussa. Veikko Puustjärven englannin opetus oli niin tehokasta ja systemaattista, että jos ei oppinut, vika oli potentiaalisessa oppijassa.
Aune Alavuotungin suomen kielen opetus on kantanut tähän päivään saakka. Hän, joka ei Aunen tunneilla oppinut lauseenjäsennystä, oli harvinaisuus. Se pohja, jonka Alavuotunki loi, tuhoutui lukiossa kaiken sorttisella humputuksella, joista jotkut ehkä pitivätkin – naisväki varsinkin. Välillä tuntui, että lehtori itse oli pääosassa filosofisine jaarituksineen. Näistä jaarituksista ei ollut juurikaan mitään hyötyä jatko-opiskelujen kannalta, eikä varsinkaan, jos joutui käyttämään äidinkieltään ammatikseen kirjoitustyökaluna. Ruotsin kielessä Elvin opetustulokset valtakunnallisissa kokeissa olivat huipputasoa. Systemaattisuus toi oppimiseen automaation, jos vain oppija oli vähänkään motivoitunut.
Robotiikkaa on opetuksessa ollut aina, ja joskus se on ollut hyvinkin tehokasta. Onko robotiikkaa se, että opettaja posmittaa 45 minuuttia yksinpuheluna luokan edessä samat jutut vuodesta toiseen? Tätäkin esiintyi hyvin paljon erityisesti reaaliaineissa. Opettaja oli robotisoinut ja automatisoinut opetuksensa jopa niin pitkälle, että oppilaat tiesivät jo ennakkoon, mitä tuleman piti, jos sattuivat omistamaan vanhan oppikirjan. Samat mahdolliset letkautukset tulivat samassa kohtaa vuodesta toiseen. Osa tunnin mielenkiinnosta menikin mahdollisten edellisvuosien vitsien toteutumisen seurantaan. Jännityksellä sai aina odottaa, tulivatko samat vanhan kirjan reunahuomautukset vai eivätkö tule.
Lukion ruotsin kielen opetuksen systemaattisuus, jämttiys, täsmällisyys ja vaativuus oli viety huippuunsa. Jos ruotsin kieltä ei lukiossa oppinut vähintään silloisen laudaturin verran, vika oli todellakin pulpetissa. Tästä täytyy nostaa hattua Heikkilässä asuneelle Volvo-maisterille, joka tunnettiin tyylikkäästi ”Jämänä”. Pääsääntöisesti vieraiden kielten opetus oli viety huippuunsa, ja jos vähänkin oli haluja ja viitseliäisyyttä, niin varmasti menestyi.
Näin silloin ennen. Systemaattisuus tuotti tulosta. Tarinankertojat ja filosofit eivät ainakaan opiskelijan tulevia korkeakouluopintoja tukeneet mitenkään.
Tänä päivänä keinoäly voidaan valjastaa oppijan tueksi. Monien asioiden oppiminen vaatii oppijalta vain haluja ja ponnisteluja. Jos ei ole suotu korkeita älynlahjoja, silloin on käytettävä enemmän istumalihaksia. Mihin oikeastaan enää tarvitaan opettajaa? Verkossa on tarjolla runsaasti kaikkien alojen oppimismateriaalia videoista peleihin. Keinoäly yksinkertaisimmillaan tulee apuun siinä vaiheessa, kun pitää määritellä, miten oppimista tuetaan yksilöllisesti. Perinteinen luokkaopetus menee keskiverto-oppijan mukaan, mistä kärsivät huippuälykkäät ja vähemmän oppimishaluiset. Perinteinen opetus ei mahdollista oppimisen eriyttämistä. Tuloksena on jotain ”keskivertoa”, joka pärjää ihmeteltävän hyvin kansainvälisissä Pisa-tutkimuksissa.
Yksinkertainen oppimisen keinoälyapplikaatio on korkeakoulujen pääsykokeisiin valmentautuminen. Pääsykokeissa valitaan motivoituneimmat ja osaavimmat. Onko älyllä merkitystä, se onkin toinen asia. Ei siitä haittaakaan ole, ja ehkä se helpottaa pääsykokeissa onnistumista. Valmennuspalveluja myyvät yritykset lähtevät siitä, että oppija määrittelee tavoitetasonsa, joka on luonnollisesti vähintäänkin alin haetun korkeakoulun sisäänottopistemäärä. Päätavoite jaetaan osatavoitteisiin, joiden toteutumista seurataan valmennuskurssin aikana.
Opiskelija tietää viikkotasolla, miten hän on saavuttanut tavoitteensa, mitkä osiot hän hallitsee ja mitä ei. Ohjelma tarjoaa osaamisvajeisten osioiden parantamiseksi lisämateriaalia. Tällä menetelmällä oppija etenee viikosta toiseen tietäen osaamistasonsa: heikkoudet ja vahvuudet. Samalla oppija pitää opiskeluun panostamastaan ajasta kirjaa. Ajanseuranta on rakennettu niin, ettei siinä voida fuskata, sillä pelkkä ajankirjaus ei riitä, vaan järjestelmä seuraa sovelluksellaan sitä, että oppija on ”kiinni” opittavassa.
Tämä tehovalmennus on rakennettu niin, että se antaa takuun pääsykokeissa onnistumisesta, jos on saavuttanut välikokeissa minimitavoitetason. Jokainen voi opiskella omaan tahtiinsa tietäen joka hetki osaamistasonsa. Keinoäly ohjaa ja vahtii yksilötasolla oppimista, mihin perinteisessä frontaalioppimisessa ei ole mahdollisuutta.
Edellinen applikaatio ei liity kielten opiskeluun vaan reaaliaineisiin. Mikään keinoäly tms. ei tuota tuloksia, jos henkilö ei ole motivoitunut oppimaan.
Keinoäly rynnii sisään ovista ja ikkunoista. Herääkin kysymys siitä, mihin ihmistä enää tarvitaan. Arvioiden mukaan 20–50 % työtehtävistä korvautuu tekoälyn, automaation ja robotiikan avulla seuraavien 10–15 vuoden kuluessa (Frey & Osborne 2013).
Keinoäly tulee myös palvelualalle. Keinoäly tuottaa arvauskeskuksen keskivertolääkäriä parempia ja tarkempia diagnooseja. Lääkärissäkäynneistä suurin osa voitaisiin hoitaa jo nyt verkon välityksellä. Miettikääpä, kuinka usein lääkäri ”kävi iholla”, kun kävitte lääkärissä. Jutustelun, kyselyn ja keskustelun voisi hoitaa aivan hyvin verkossa chatin välityksellä. Kuinka haastavaa olikaan ensimmäinen verkkopankissa asiointi tai luottokortilla maksaminen bensiiniasemalla?
Edellisessä on kyse ihmisen muutosvastarinnasta ja uuden oppimisesta. Tekoäly tulee, halusimmepa sitä tai ei. Onhan meillä jo nyt siivousrobotteja kuten myös lypsyrobotteja. Tulevaisuus on myös hoivarobottien suomalaisten ikääntyessä. Tämä ratkaisee hoitajapulan.
Robotiikka vie työpaikkoja, jolloin työn verotustulot pienenevät. Ongelmaksi muodostuu yhteiskunnan verokertymä ja se, mitä ihmiset tekevät. Joku voi tietysti sanoa, ettei tekemättömyys ole ihmiselle mikään ongelma. Muinaisessa Kreikassa vapaat miehet eivät tehneet ”töitä”.
Verohallinnon asiantuntijan mukaan robottivero voi piankin olla totta Suomessa. Microsoftin perustaja Bill Gates on ehdottanut samaa. Myös Euroopan parlamentissa on keskusteltu asiasta. Robotiikan verotus on kaksiteräinen miekka, sillä verotus lisää robotiikan kustannuksia, jolloin voi olla edullisempaa käyttää ihmistyövoimaa. Halpa ihmistyövoima voi siis korvata robotin. Esimerkiksi Kiinassa robotiikka ja automatisaatio on vielä vähäistä, koska ihmistyövoima on toistaiseksi automaatiota halvempaa. Mutta palkkatason noustessa saavutetaan kriittinen kustannuspiste, minkä jälkeen kiinalainen työntekijä korvataan koneella.
Työn häviäminen ei ole mikään uusi asia. Robotiikan haasteet vievät meidät kauas historiaan.
Muinaiset ateenalaiset vieroksuivat työntekoa ja tekivät töitä hyvin vastentahtoisesti. Palkollisuus oli epäonnistumisen merkki: orjat, köyhät, sotavangit ja ulkomaalaiset saivat osakseen fyysiset työt. Varakkaat harjoittivat taiteita, demokratiaa ja irstaita huveja. Miehen vapaus tarkoitti samaa kuin osallistuminen yhteiskunnan politiikkaan ja vilkkaaseen seuraelämään.