Seppo Ervasti oli lukijapalstan kirjoituksessaan (30.8.) ottanut matkailuoppaiden kertoman Kirkkosaaren nimen alkuperän asiakokonaisuudesta yhden lauseen käsittelyyn. Aloitimme kertomalla, että saarta ympäröivä vesistö on Kuusamojärven Kirkkoselkä ja että saari sijaitsee lähellä kirkkoa. Lienee selvää, että Kirkkosaari on nimetty näiden perusteella.
Emme esittäneet faktana vaan tarinana, että lähellä rantaa olevassa Kirkkosaaressa on saatettu poiketa vaihtamaan kirkkovaatteet ennen kirkolle tuloa. Vaatteiden vaihtoa emme ole mieltäneet alkuperältään Kirkkosaaren nimihistoriaan liittyväksi vaan osaksi juhlapyhien kirkkoperinteitä. Ja kun perimätiedosta tässäkin on kysymys, ei voi olla niin, että asiasta ainoa oikea ja kaikki tieto on vain mielipiteen kirjoittajalla ja hänelle asioita kertoneella.
Opastusten yhteydessä tuomme esille, että tarinat ovat tarinoita. Ne ovat syntyneet aikojen kuluessa ja saattaneet muuttaa muotoaan ja sisältöäänkin matkan varrella. Kertojien nimet eivät välttämättä pysy mukana, eikä niiden tarvitsekaan pysyä. Todistamisvelvollisuutta kaiken perimätietona kulkevan osalta voi olla vaikea täyttää kirjallisten dokumenttien puuttuessa, ja he, joilla kokemusta ja tietoa on ollut, eivät enää ole kertomassa. Kun esimerkiksi tuolta ”kolmen päivän soutumatkan päästä” on tultu kirkolle, tokkopa lämsänkyläiset akat ovat halunneet hakeutua hameitaan ja röijyjään vaihtamaan Kelan tai pappilan saunaan itseään parempien joukkoon! Tämäkin on tarinaa lämsänkyläläisistä.
Tarinat ovat osa opastustapahtumaa, ja niitä kerrotaan tarinoina, vaikka ne eivät totta olisikaan. Vuosiluvut, tilastot ja pelkkä asiatieto uuvuttavat kuulijat nopeasti. Me matkailuoppaat tarinoita kertoessamme, emme koe olevamme ”tyhjän päällä, hyllyvällä suolla”! Ja tarinoita aiomme kertoa edelleenkin!
