Jokijärven kirkkosaaren hautausmaan syntyä 1500 luvun loppupuolelta hautausmaan sulkemiseen vuoteen 1928 kuvattaessa on syytä pitää esillä ne vaiheet, joilla on ollut kaikkein merkittävin osuus myös alueen kehittymisessä yhteistä kirkollista päämäärää kohti. Itäiselle erämaa-alueelle tulleita uudisasukkaita ja alueella asuvia vähäisiä saamelaisia yhdisti heikko tuttavuus, yhteistoiminnallinen side ja kohtaaminen yhteisellä hautausmaalla. Kahden kulttuurin asukkaiden tavoin heikkojen siteiden luominen yhdessä tekemisen, taitoisuuden ja kristillisen uskon toteuttamisen kontekstissa, vahvisti yhteisyyttä. Kirkollisen elämän organisoituminen lähes 400 vuoden aikajaksolla osoittaa, että se onnistui täällä asuvien ihmisten vuorovaikutuksellisen toimijuuden tuloksena.
Saamelaisten asuntopaikkana oli Jokijärvellä 1500-luvun loppupuolella noin kilometrin päässä Kirkkosaaresta sijaitseva Villisaari. Saamelaisia asui myös Villisaaren vieressä sijaitsevassa Mannisenniemessä, jonne savolainen Paavali Säkkinen noin vuonna 1630 asettui asumaan (tästä Klaus Klaunpojan kartat vuodelta 1648). Jokijärven ensimmäisiä uudisasukkaita olivat myös savolaiset Heikki Manninen 1590 sekä Matti ja Paavali Väisänen 1620. Koko Taivalkosken alueella oli vuonna 1650 vain 8 taloa. Monen taivalkoskelaisen ja kuusamolaisenkin esi-isä Paavali Säkkinen haudattiin Kirkkosaaren hautausmaahan 1600 luvun loppupuolella. Säkkinen oli myös Kalle Päätalon esi-isä. Niin paljon kuin Päätalo on tehnyt Taivalkosken historiaa tutuksi, esi-isänsä hautapaikasta ja Kirkkosaaren hautausmaasta ei hänen kirjoissaan kerrota. Olen myös keskustellut asiasta Kallen äidin, Riitu Päätalon kanssa, joka kertoi sinne haudatun heidän sukuaan.
Suuret nälkävuodet 1696 - 1697 autioittivat itäisen alueen uudistiloja, myöhemmin kulkutaudit ja ns. isonvihan aika vaikuttivat myös asukasyhteisöjen kiinnittymiseen. (Kirkkosaaren hautausmaalla pidettiin tarkastus vuonna1811)(Kaakkurivaaraan hautausmaa otettiin käyttöön vuonna 1878).
Pudasjärven kappeliseurakunnan papiston matkat suuntautuivat vaikeakulkuisten seutujen yli pitäjän itäiseen osaan jo 1680-luvulla, jolloin ensimmäiset maakirkot pidettiin noin kaksi kertaa vuodessa (myöhemmin jopa 7 kertaa). Tilaisuuksia pidettiin suuremmissa taloissa Jokijärvellä ja Tyrämäellä, samalla kastettiin lapset, vihittiin avioparit, tarjottiin ehtoollinen ja haudattiin kuolleet Kirkkosaareen tai Kynsijärven Lotanniemeen. Näillä matkoilla papisto keräsi myös palkkasaataviaan. Rippikirjojen ja kasteluetteloiden yhteensopivuus on nykyisinkin todettavissa netissä.
Alueen itsenäistymiskehitys kohti Jokijärven kappeliseurakuntaa kohti pääsi alkamaan 1600-luvulla kirkollisten toimitusten liittyessä maakirkkojohtoiseen toimintatapaan.
Eriytyvän itäisen alueen asukkaitten varsinkin jokijärveläisten ja metsäkyläläisten keskuudessa yhteisöllisyys näytti lisääntyvän organisoituneen seurakuntatoiminnan kehittyessä ja toteutuessa heidän omalla alueellaan. Edusmiehinä herastuomari Simuna Horsma ja lautamies Taneli Simonen johtivat kyläkuntakokouksia, jossa todettiin, että asukkaiden yhteisenä pyrkimyksenä oli itsenäistyminen ja sen symbolina oli oma kirkko. Pitäjänkokouksessa 1843 nämä edusmiehet lupasivat Jokijärven talojen huolehtivan yksin rakentamisesta jos rukoushuone Jokijärvelle saadaan aikaan.
Ja näin 600 istumapaikkaa käsittävä kirkko rakennettiin Hiltusenniemeen eli vastapäätä Kirkkosaaren hautausmaata vuosina 1847 - 1848. Kirkkoon oli tarkoitus hankkia kirkonkellot, joiden soidessa sen kaiku yltäisi veden yli Kirkkosaareen. Pudasjärveltä siirtynyt katekeetta piti jumalanpalveluksia ensiksi väliaikaisissa tiloissa ja sitten uudessa kirkossa.
Kun sitten kirkko oli valmis, Jokijärven rukoushuonekunta haki kappelikunnan oikeuksia ja saikin ne vuonna 1858. Oma kappeliseurakunta ja merkitsi uudenlaisen, organisoituneen yhteisöllisyyden alkamista erämaassa Pudasjärven emäseurakunnan itäosassa. Kappeliseurakunta oli pinta-alaltaan kolmasosa emäseurakunnan pinta-alasta eli lähes 3500 neliökilometriä. (Jokijärven kunnaksi vuonna 1865 kuntalain seurauksena ja yhdistyi Taivalkosken kunnaksi vuonna1884.)
Jokijärven kappeliseurakunnan syntyyn keskeisesti vaikutti itäisen alueen maantieteellinen sijainti ja suotuisat olosuhteet, saamelaisten läsnäolo ja yhteistyökyky, alueelle pappien toimesta tuodut kirkolliset toimitukset sekä alueen ihmisten mieliin aikojen kuluessa vahvistuneet tärkeät itsenäisen seurakunnan symbolit. Niitä olivat oma kirkko, hautausmaa ja pappi sekä seurakunnan itsenäisyyttä ilmentävä oma nimi. Yhteenkuuluvuus ja paikallinen osallistuminen kulkevat edelleenkin käsi kädessä ja kasvattavat yhteisöllisyyttä yksilön ja yhteiskunnan voimavarana.
