...tai sitten ei. Yövuoroon ajellessani mietin tulevaa työhukiani ja toivoin, että yö sujuisi hyvin, ilman mitään "kamaluuksia". Olisinhan työssäni yksin ja myös vastuuyökkönä yläkerran yksiköllekin.
Työpaikallani iltavuorolaisen raportin jälkeen kiersimme vielä hänen kanssaan huoneet. Näin sain tilanteesta kokonaiskuvan. Jokunen iltavirkku sieltä katseli saaden hyvän yön toivotukset ja peiton parantelun. Toinen vanhus tiedusteli junan lähtöaikaa. Kaikki vaikutti kuitenkin suht`rauhalliselta. Eiköhän sitä taasen aamuun päästä. Iltavuorolaisen lähdettyä sain yläkerran iltalaiselta katsauksen heidän asukkaistaan, sekä avaimen huostaani yön ajaksi. Siellä valvoisi kanssani apuyökkö.
Yksin jäätyäni tarkistin, että ulko-ovet ovat lukittuina. Ei toivoisi ketään tulevaksi, enkä tietenkään lähteväksikään yön aikana "reviiriltäni". Pyykkihuoltoa näköään piisaisi pitkiksi yön tunneiksi. Otin selville tulevan päivän työntekijät ja laitoin seinätaulun ajantasalle. Monta pientä askaretta kerkisin tehdä ensimmäisen rauhallisen tunnin aikana. Yleensä heti illasta teen töitä pois alta, koska ei tiedä, millaiseksi yö muotoutuu.
No niin, ensimmäinen avautuvan oven narina. Unenpöpperöinen vanhus kurkisti ovesta ja kertoi vessatarpeestaan. Siis kaveriksi mummolle ja niin asia hoitui. Kohta saattelin hänet takaisin lämpimän peiton alle. Toinen huoneessa nukkuja kohotti päätään ja kysyi, joko noustaan? Kerroin, että yö vasta alullaan, joten nukkua vielä saa. Kovin kirkkaalta katse kuitenkin vaikutti, joten aavistelin jo jotain tulevasta. Luin mummolle iltarukouksenkin, jospa se auttaisi unimaailmaan uudelleen. Toivottelin kauniita unia ja poistuin rauhallisesti huoneesta.
Kerkisin pyykkihuoneeseen saakka, kun taas ovi kuului käyvän ja kirkassilmäinen mummo tulla kipitti perässäni. Hän istahti seuraamaan pyykkisäkkien purkamista ja halusi auttaa askareissa. Niin hän sai sukkaläjän käsittelyynsä ja parit löysivät toisensa. Tarjosin hänelle pientä yöpalaa ja saattelin haukottelevan vanhuksen huoneeseensa. Pian avautui seuraava ovi ja herrasmiehellä pissahätä. Mutta hänellä ei ollut aikomustakaan mennä takaisin nukkumaan, koska juna lähtee hetken kuluttua. Lippalakki päässään hän aikansa kierteli ja kokeili kaikkia ovia. Ulko-ovet olivat lukossa, mutta toisten huoneisiin hän kurkkaili etsien lähtevää junaa. Saan hänet rauhoittumaan jonkun ajan kuluttua voileivän ja maidon avulla. Jotkut varmaan valpastuivat ovien paukkeista, koskapa vessaan menijöitä löytyi kohta useampikin yhtä aikaa. Jokaisen perään on jollain lailla katsottava. Osa tarvitsee auttajan, joku ohjaamaan oikeaan "osoitteeseen". Yöllä kävely voi olla huteraa ja kaatuminen otollisempaa. Yö jatkuu...vähän levottomalta vaikuttaa.
Puhelin soi ja yläkerrassa tarvitaan apuani. Siis hissillä sinne ja tällä kerralla särkylääkettä sitä tarvitsevalle. Koska olen siellä päätämme kiertää yhdessä kaikkien huoneet. Mutta ennen kuin ensimmäiseenkään huoneeseen kerkiämme, valvontakameran merkkivalo syttyy. Kiireesti hissillä takaisin alas. Joku on ollut liikekannalla, koska keskellä käytävää näkyy olevan paksu peitto. Ketään ei kuitenkaan näy ja on hiljaista. Käyn kurkkaamassa tiettyyn huoneeseen. Siellähän mummo köyröttää kylmissään ilman peittoa ja ihmettelee kovaa pakkasta. Niin löysi peitto omistajansa ja toivottavasti yöuni löytyy uudelleen.
Yläkerran kierto jäi kesken, siis uudelleen sinne. Aion käväistä pikaisesti, jotta joutuisin takaisin päivystämään omaa yksikköäni. Onneksi ei mitään kovin aikaa vievää ollut sillä kertaa. Aina on takaisin kiire ja hätä siitä, että jollekulle sattuu jotakin, kun en ole paikalla. Alas tultuani kuulostelen korvat höröllä jostain tulevaa kolinaa. Hipsin äänen suuntaan ja erään oven takaa löydän vanhuksen siirtämässä pöytää. Kysäisen, mikä mahtaa olla tarkoituksena yöllisellä "ramsteerauksella"? "Eihän kissaa voi löytää, jos näitä ei siirrä pois tieltä", saan vastaukseksi. Kerron kissojen olevan myös turvallisesti nukkumassa täysin vatsoin, joten ei ole mitään hätää. Saan papan rauhoittumaan peiton alle - ainakin hetkeksi.
Hiippailen kiertelemässä kaikki huoneet taas kertaalleen. Erääseen kamariin mennessäni en ole ihmeestäni selvitä. Huonojalkaisen, rollaattorin avulla liikkuvan mummon sänky on tyhjänä, mutta vapaana olleeseen viereisen sängyn reuna on laskettu jalkopäästä alas ja mummo kuorsaa autuaasti seinältä kiskomansa raanun alla. Näky on niin kutkuttava, etten mahda naurulleni mitään. Siirrän varovasti raanun pois ja peittelen hänet omalla peitollaan, antaen hänen jatkaa makeita uniaan. Tunnit kuluvat. Aamuyöt ovat yleensä aina väsyttävimpiä. Ei vielä ole kerinnyt nukuttamaan, on ollut niin vilkasta tämä yöelämä.
Ajatukseni askaroivat välillä kodin jouluvalmisteluissa. Mistähän niihinkin aikaansa repäisisi? Mutta lohdutan itseäni ajatuksella, että joulu joka tapauksessa tulee ja menee menojaan, teki tai oli tekemättä. Katselen ympärilläni olevaa joulun rekvisiittaa. Joulukuusi nurkassaan ja kynttelikkö ikkunalla. Joululauluvihko pöydänkulmalla illallisilta jäljiltä. Toivon, että jäljellä olevien työtuntien aikana kaikki menisi hyvin ja vanhukset saisivat nukkua rauhassa.
On se oma viehätyksensä tässä yötyössäkin. Ajatus katkeaa oven aukeamiseen ja kas vain, taas on jollain asiaa. Pappa kävelee hymyssä suin ja katselee ympärilleen. "Se taitaa olla joulu"...Samassa hän huomaa lauluvihon pöydänkulmalla ja kysäisee: "Milloin ne kuoroharjoitukset alkavat?" Kerron, että nyt on yö ja kuoroaika on huomenna. Hän kuitenkin selailee vihkosta ja löytää ensimmäisen tutun joululaulun. Seisaallaan hän aloittaa laulun: "Arkihuolesi kaikki heitä..." Hän on kuoroharjoituksissa ja laulaa sydämensä kyllyydestä. Hetken kuluttua vanhus havahtuu ja kysyy mikseivät muut laula? Yritän taas saada häntä tähän hetkeen ja yöhön, mutta laulu vaihtuu toiseen. Olen jo huolissani hänen jaksamisestaan, joten tarjoan istuinta, mutta pään pudistus kertoo istuimen tarpeettomuudesta.
Niin laulut vaihtuvat ja joulukuinen yö hiipuu aamua kohti. Kun vastaan tulee oudompi laulu, vanhus lukee sen sanat alusta loppuun ääneensä. Aikansa siinä kuluu, eikä yökölläkään uni kaiherra silmiä. Vähän huolettaa toisten yöunien mahdollinen häiriintyminen, mutta ihme kyllä muita yökukkujia ei näy. Vanhan miehen volyymi ei onneksi yllä enää kovin korkeisiin lukemiin. Vihdoin vihko on käyty läpi ja istuinkin jo kelpaa. Kiittelen häntä joulukonsertista ja tippa vierähtää vanhuksen silmänurkasta. "Joulu", hän huokaa. "Kyllä, kohta on joulu", vastaan hänelle. "Oiskos joulukahvia?" kysäisee konsertoija. Ja saahan hän joulukahvinsa vähän etuajassa, jonka jälkeen hän on valmis käymään levolle aamuyön tunneiksi.
Kurkkaan ikkunasta ja näen kirkkaan tähtitaivaan. Olo on ihmeen jouluinen. Yö on pian takana ja aamutyöläiset heräilevät kukin tahollaan.
Kotiin ajellessani hyräilen joululauluja haukottelun lomassa. Luulisi unen maistuvan valvomisen jälkeen. Saattavatpa unissani "kummitella" kuoroharjoituksetkin.