Muutama päivä sitten julkistettiin tilastoja, joiden mukaan väkimäärä vähenee Suomessa ja täällä Koillismaallakin. Väestön väheneminen merkitsee huolta siitä, mitä palveluja tulevaisuudessa on tarjolla, ja miten näillä seuduilla asutaan. Suurimpana ongelmana ja väestön mielipiteitä muokkaavana tässä asiassa on toimittaja Risto Pikkupeuran mielestä maaseudun ja kaupunkiseutujen vastakkainasettelu. Yhdyn tähän huoleen ja pyrin sitä jakamaan tällä tavoin.
Kirje kunnanjohtajalle: Ruohonjuuritason taivalkoskelaisena toivon, että tulevaisuudessa tapaamme useammin tavallisissa kokoontumisissa kuten eläkeläisten ja seurakunnan juhlissa. Ajattelen, että myös kunnanjohtajan elämään liittyy perheeseen, työhön ja vapaa-aikaan liittyviä haasteita, jolloin on hyvä lähteä toisten joukkoon saamaan oppia itselle ja voidakseen jakaa sitä myös kuntalaisille. Sellainen tilaisuus oli mm. edunvalvontaseminaari Monitoimitalolla. Kaikkiin juhliin ei pyydetä puhumaan, mutta mukaan voisi tulla meidän muiden tavoin ruohonjuuritason kuuntelijana.
Vanhan johtamisperinteen mukaan johtaja menee edellä, mutta kävelee myös joukossa ja joskus myös peränpitäjänä. Nykyisin puhutaan, että johtajuus on hukassa tai se on pirstoutunut ja kokonaisuudesta ei vastaa kukaan. Kunnanjohtuus ei saa olla pirstoutunutta. Nyt näyttää siltä, että valtion taholta ollaan kunta- ja maakuntarajoja määrittelemässä uudelleen ja kuntien itsenäisyys hämärtyy. Kunnanjohtajan merkitys silloin korostuu. Meillä on oltava kunnassa johtaja, jonka puoleen me voimme kääntyä ja joka pitää meidän asuinkuntamme ja sen kuntalaisten puolta.
Usein kunnanjohtaksi valittu asettuu myös kuntaan asumaan. Meidän ruohonjuuritason kansalaisten mielestä tällä on suuri merkitys. Jos johtajan koti on kymmenien kilometrien etäisyydellä toisessa kunnassa, hän ei vapaa-aikanaan arjen askareita suorita keskellämme, ei osallistu vanhempainiltaan tai senioreiden jumppaan. Tämä on tietenkin kova vaatimus johtajalle, mutta entä sitten kun työpäivä tässä kunnassa ei riitä harrastuksiin, kulttuuriin ja lähimmäisyyteen kanssamme sekä yhteisöllisyyden vahvistamiseen? Kuka vie kunnan laivaa toivomaamme suuntaan.
Kirkolliskokouksessa vuonna 2005 kehotettiin piispoja; Ohjatkaa, näyttäkää tietä, siunatkaa ja älkää istuko. Tämä on hyvä ohje johtajalle.
Kunnanjohtajaa minä kehotan vapaa-aikanaan menemään kuntalaisten joukkoon silloin kun hänelle sopii, kuuntelemaan ja keskustelemaan myös ruohonjuuritason kuntalaisten kanssa. Vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei heti ehkä löydy, mutta käynti jättää kuntalaisille arvokkaan kokemuksen siitä, että heitä on kuultu, he ovat arvokkaita ja sen merkitys harvaan asutussa kunnassa on yhteisöllisyyttä vahvistavaa.
Pidetään kunnassa myös avoimien ovien päivää, jolloin kunnanjohtaja tarjoaa kahvit ja järjestää kuntalaisille keskustelufoorumin, jossa me voimme esittää kysymyksiä, kertoa toiveitamme ja esittää ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Kunnanjohtajan jalkautuminen kuntalaisten pariin lisää kuntalaisten ykseyttä ja samalla yhteisöllisyys ihmisten välillä vahvistuu.
Väitöstutkimukseni mukaan kuntalaisille on tärkeää, että he kokevat olevansa hyväksyttyjä, arvostettuja ja kuuluvansa joukkoon. Hyväksyttynä oleminen on myös ihmisen turvallisuuden peruskivi. Kunnanjohtaja edustaa meille ruohonjuuritason taivalkoskelaisille turvallisuutta tässä ajassa, jossa syrjäseudut tyhjenevät, mutta elämisen mahdollisuudet täällä säilyvät ja mittaamattoman arvokas luonto antaa eväät ihmisille, jotka täällä ovat oppineet selviytymään.
Taivalkoskelainen
