Risto Pikkupeura Toimittajalta-palstalla käsitteli Kuusamon seurakunnan kirkollisvaalien valitsijayhdistyksiä (KS 7.11.2018), ja näytti olevan hieman epätietoinen, mitä tarkoittaa ”Laajapohjainen valitsijayhdistys”.
Kurkistus ehdokasasetelmaan olisi hieman valaissut asiaa. Sieltä löytyvät mm. sellaiset herrat ja toverit kuin Martti Turunen ja Tarmo Raatikainen, joista edellinen on selvä kokoomuslainen ja jälkimmäinen yhtä selvä vasemmistoliittolainen. Niin ikään sieltä löytyy Leena Mustonen, joka on selvä demari, ja Juha Kaartinen, joka puolestaan on yhtä selvä kristillisdemokraatti.
Lisäksi sieltä löytyy aikamoinen joukko puolueisiin kuulumattomia. Eiköhän tässä ole laajapohjaisuutta kerrakseen.
Nämä samat valitsijayhdistykset ovat olleet Kuusamossa koko sen ajan, kun kirkollisvaalit ovat olleet yleiset kansanvaalit.
Aikaisemminhan kirkkovaltuusto ja -neuvosto valittiin kirkonkokouksessa jumalanpalveluksen jälkeen. Kun mentiin yleiseen kansanvaaliin, oli valmiina kaksi suurta valitsijayhdistystä, Rauhanyhdistyksen ”kristillisten perusarvojen puolesta” ja Keskustan valitsijayhdistys. Ensiksi mainittu oli hallinnut suvereenisti seurakuntaa, ja jälkimmäinen yhtä suvereenisti kuntaa. Tämän vuoksi pienemmät ryhmittymät yhdistyivät yhdeksi laajaksi valitsijayhdistykseksi, etteivät jäisi isojen jalkoihin.
Alkuaikoina oli tiettyjä jännitteitä nimenomaan Rauhanyhdistykseen päin, epäluuloja molemmin puolin, mutta jo ensimmäisen vaalikauden aikana nämä epäluulot voitettiin, ja siitä lähtien on vallinnut ”aitosuomalainen konsensus”. Seurakuntavaaleissa sen enempää kuin valtuustotyöskentelyssäkään ei ole esiintynyt juuri mainittavia ristiriitoja. Yhteistyössä olemme pyrkineet seurakuntaa kehittämään.
Viime vaaleissa perussuomalaiset kuuluivat Laajapohjaisen yhdistykseen. Sittemmin he ovat siitä sanoutuneet irti ja perustaneet oman valitsijayhdistyksensä. Ottaen huomioon sen tosiasian, ettei yhteistyö todellakaan oikein sujunut, niin tätä toimenpidettä on tervehdittävä tyydytyksellä. Tälle yhden miehen listalle on syytä toivottaa menestystä.
Muutamat ehdokkaat ovat vaalimainonnassaan korostaneet talouden merkitystä seurakunnan työskentelyssä, muutamat jopa väittäneet sitä seurakunnan tärkeimmäksi tehtäväksi. Sellainen seurakunta, joka toimii pelkästään talouden ehdoilla, lakkaa olemasta seurakunta.
Kaikkien seurakuntien tärkein ja ainoa todella tärkeä tehtävä on Kristuksen evankeliumin julistaminen sanoin ja teoin sekä seurakunnassa että seurakunnasta ulospäin. Tätä tehtävää on myös talouden palveltava.
Seurakunta ei ole mikään maallinen palvelulaitos, vaan hengellinen yhteisö, jonka tehtävänä on viedä armon ja anteeksiantamuksen sanomaa kaikin käytettävissä olevin keinoin teille ja aitovierille saakka. Saman tien on tietysti todettava, että talouden on syytä olla kunnossa, jos mielii seurakunnan tuota tehtäväänsä tuloksellisesti toimittaa.