Johannes (Jussi) Yrjönpoika Arhippainen kirjoitti jätkän muistelmiaan ja sydänmaansa Vienan Karjalan starinoita koko elämänsä ajan. Erityisellä lämmöllä hän muisteli kuusamolaisia täyspihkaisia tukkijätkiä.
– Tavallisesti vain merkkihenkilöt ja merkittävät persoonallisuudet kirjoittavat muistelmiaan. Jos leikkimielellä ja hyvällä tahdolla sallittaisiin, voisi tietenkin olla myös jätkän muistelmat, Johannes Arhippainen kertoo tuoreessa kirjassaan.
Hänen muistelmansa ja vienalaiset starinansa on koottu Karjalan Sivistysseuran julkaisemaan kirjaan ”Synnyinmaani Suomi, sydänmaani Vienan Karjala”. Johanneksen syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 95 vuotta. Hän syntyi tammikuussa 1923 Kuusamossa, sillä hänen vanhempansa Mari (os. Riikonen) ja Yrjö Arhippainen joutuivat pakenemaan Vienan Karjasta Pääjärven rannoilta helmikuussa 1922.
– Olen kulkenut ympäri Kuusamon ja aina on ollut, kuin olisi ollut hyvien ystävien luona. Olen kulkenut Kuusamon ristiin rastiin lapsena ja nuorena poikana. Kesälomien aikana olin pöllinteossa Kuusamon, Taivalkosken ja Posion metsissä. Silloin kävelin isän kanssa erämaita myöten savotalta savotalle. Kummallista oli, että menipä mihin taloon tahansa levähtämään, niin mistään ei ajettu pois. Juotiin kahvit ja syötiin eväät tai sitten talon tarjoamat ruuat pienestä maksusta. Juteltiin kuulumiset puolin ja toisin. Kävinhän minä kerran Pulkkasessakin. On jäänyt mieleen lämmin tunnelma, kun emäntä keitteli kahvia hällän äärellä istuen, Johannes muistelee.
Vaatimattoman, mutta onnellisen lapsuuden katkaisi Maikkulan pakolaiskansakouluun lähtö. Kuorma-automatka Ouluun oli haikea ja Johanneksen oli vaikea ymmärtää, miksi hänen pitää kotoa lähteä kauas karjalaisten kouluun. Hän mietti kovasti mitä eroa oli sillä, jos oli karjalainen tai suomalainen. Hän itse koki olevansa molempia, eikä nähnyt eroa karjalaisten ja suomalaisten välillä. Ensimmäisenä koulupäivänä koulun pihalla ikävissään kulkiessaan hän ei arvannut, että tulisi ikuisesti olemaan kiitollinen tuolle koululle, ainutlaatuiselle heimokodille.
Joulukuussa 1939 alaikäinen Johannes ei lähtenyt Kuusamosta evakkoon, vaan meni ensin isänsä kanssa Suorajärven kylää evakuoimaan ja sen jälkeen Kemilän suunnalle puolustuslinjojen tekoon. Jatkosodassa hän taisteli etulinjassa Uhtualla ja Kannaksella, ja Lapin sodassa Tornion maihinnousussa sekä Kemin, Rovaniemen ja Kittilän valtauksessa. Sotien jälkeen hän päätyi siltatöihin Pudasjärvelle, jossa ihastui Kynkäällä asuvaan Kivelän tyttöön, Taimi Veteläiseen. He asettuivat Ouluun asumaan ja perhekoon kasvettua muuttivat Kastelliin.
– Laina järjestyi rutiköyhälle miehelle ja 13.10.1953 muutin rakenteilla olevaan keskeneräiseen taloon, jossa ei ollut edes lämmityslaitetta. Se on ollut eräs elämäni lämpöisin yö, vaikka piti nukkua vaate päällä, Johannes muistelee.
Tämä oli hänen elämänsä ensimmäinen oma koti. Johannes työskenteli yli 34 vuotta Kansallis-Osake-Pankin vahtimestarina. Aina kesälomien aikaan hän suuntasi kulkunsa Kuusamoon isäänsä ja ystäviään tapaamaan. Sotien päätyttyä, hänen isänsä oli saanut yli 20 vuoden kodittomuuden jälkeen rakentaa oman mökkinsä Taviharjuun Tavelan ystävien maille. Tästä ystävällisyydestä Arhippaiset olivat ikuisesti kiitollisia Juho Veteläisen suvulle.